On niin tylsää, että järki lähtee. Tänään ei jaksa olla edes raivoisan vittuuntunut, vaikka eilen olikin vittuperkele- ja kadepäivä. Piti kaivaa netistä synnytyskertomuksia ja niitä saakelin masukuvia. Piti lueskella, kuinka muilla ei ole ollut mitään raskausvaivoja ja synnyttämään ollaan lähdetty ekoista 10 minuutin välein tulevista supistuksista pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Piti katsoa kuinka muilla on sievät timmit tissit jopa raskauden loppumetreillä (itsellähän on hinkit turvonneet koko raskausajan ja ne ovat nyt saavuttaneet semmoisen ihanan emäntämäisen - hyi hitto - ulkomuodon tuossa vatsan päällä) ja yläkäyrillä menevä pikkukumpu, jonka kanssa on kiva harrastaa urheilua ja käydä vähän shoppailemassa ihan viimeiseen asti ("Raskaus ei ole sairaus!").
Eilen myös pelkäsin, että en tule pitämään koko lapsesta, koska se on tehnyt mun elämästä niin pirullista. Mä en olisi koskaan halunnut lasta ilman miestä. En ole koskaan tahtonut olla raskaana tai imettää. Suurinpiirtein kaikki mun kauhukuvani raskaudesta ovat käyneet toteen ja tämä on ollut juuri niin kamalaa kuin olen aina kuvitellutkin. Mietin, että mun lähtökohtani äitiydelle ovat varmaan sitä luokkaa, että musta tulee väistämättä aivan paska mutsi.
Tänään mietin lähinnä sitä, kuinka tässäkin hommassa voi näemmä epäonnistua, kun ei vaan saa ulostettua yhtä lasta sisuksistaan.
Paine alakerrassa alkaa olla aika hurja. Ei tee mieli kävellä. Pissaaminen sattuu enkä saa rakkoa tiristettyä tyhjäksi.
Eilen myös pelkäsin, että en tule pitämään koko lapsesta, koska se on tehnyt mun elämästä niin pirullista. Mä en olisi koskaan halunnut lasta ilman miestä. En ole koskaan tahtonut olla raskaana tai imettää. Suurinpiirtein kaikki mun kauhukuvani raskaudesta ovat käyneet toteen ja tämä on ollut juuri niin kamalaa kuin olen aina kuvitellutkin. Mietin, että mun lähtökohtani äitiydelle ovat varmaan sitä luokkaa, että musta tulee väistämättä aivan paska mutsi.
Tänään mietin lähinnä sitä, kuinka tässäkin hommassa voi näemmä epäonnistua, kun ei vaan saa ulostettua yhtä lasta sisuksistaan.
Paine alakerrassa alkaa olla aika hurja. Ei tee mieli kävellä. Pissaaminen sattuu enkä saa rakkoa tiristettyä tyhjäksi.
Toisten täydellisten synnytystarinoiden lukeminen on muuten aina yhtä hauskaa. Piristää mieltä ja ei ollenkaan lisää sitä omaa vitutusta.
VastaaPoistaOnnistuisiko sulta sellainen kunnon lenkki, ihan niin että pääsisi itkemään kivuista ja kiroamaan koko maailman helvettiin? Jos ne supistukset sen jälkeen ei ainakaan lakkaisi? :)
Joo, ja kurjuuden maksimointi kannattaa aina. ;)
PoistaEi taida lenkit onnistua. Tää turvotus ympättynä muihin kipuihin tekee sen, että meinaa kävellessä lähteä jalat alta. Ja kivuista on kyllä päästy itkemään, kun jo ihan muksun liikkeetkin sattuu niin, että en meinaa erottaa niitä supistuksista (jotka tosin ovat taas laantuneet).
Ne ruusuiset tarinat on huijausta. Sä uskallat olla rehellinen. Voimia!
PoistaKiitos, Nasu!
PoistaOi, mäkin käyn vielä edelleen vihaamassa noita reippailu-urheilushoppailupuuhailuihantosimahtavaajee raskauksia. Ja niitä nappisuoritussynnytyksiä. Täytynee lopettaa ja siirtyä vastaaviin hypetyksiin imetyksestä ja kasvatuksesta. Että voi oikein muhia.
VastaaPoistaAattelin, että sulla voisi olla riittävän tylsää, jotta kiinnostuisit synnytysloitsuista: http://voimaannuttavasynnytys.blogspot.fi/2012/01/synnytysloitsuja.html
Mulla ei ole tarpeeksi tylsää, että olisin tarkemmin tutustunut, mutta anna paukkua. Jos se lapsikin kävisi epätoivoiseksi ja muuttaisi ulos.
Ahhahhaa, kiitos, piristi! Lauluihin olenkin jo tutustunut...not. :D
Poista