Kävimme tänään synnytyssairaalan tutustumiskäynnillä eli kalvosulkeisissa. Melkein olisi voinut jättää sulkeiset väliin, sillä mitään maata mullistavaa uutta informaatiota ei oikein tullut. Melkeinpä käynti lietsoi mussa vaan paniikkia ja pelkoa. Tuli tunne, että minä en tätä mukeloa saa ikinä sisuksistani mihinkään. Kun sai esittää kysymyksiä, koin lähes vastustamatonta halua tiedustella kuinka moni synnytys päättyy vauvan tai äidin kuolemaan tai kuinka paljon neljännen asteen repeämiä tapahtuu. En sitten tiedustellut.
Taidan kirjata synnytyshoitosuunnitelmaan, että kaikki mahdolliset mömmöt mulle tänne heti & näpit irti mun tisseistä ja koettaa sen jälkeen olla ajattelematta koko synnytystä.
Elukat päättivät ilahduttaa mua viime yönä konkoiluillaan niin, että sain nukuttua parissa pätkässä vajaat pari tuntia (tarpeeksi kun ketuttaa ja joutuu touhuilemaan yöllä, niin voi sanoa heipat yöunille). Sai kyllä aamulla niin taas tuta, että olen todellakin ihminen, joka tarvitsee unensa - voin olla iisisti syömättä vaikka vuorokauden eikä tunnu missään, mutta jos en saa nukuttua, niin tuntuu, että maailmanloppu on käsillä. Kaikki on paskaa, kaikki vituttaa ja ärsyttää, mikään ei onnistu, olen hidas enkä pysty toimimaan. Synnytyssairaalavisiitin jälkeen sain nukuttua pari tuntia niin, että elämä alkaa taas voittaa. Olisin voinut nukkua enemmänkin, mutta enpä taas nivuskivuilta pystynyt.
Kirsikat, mansikat ja irtokarkit onneksi lohduttavat.
Taidan kirjata synnytyshoitosuunnitelmaan, että kaikki mahdolliset mömmöt mulle tänne heti & näpit irti mun tisseistä ja koettaa sen jälkeen olla ajattelematta koko synnytystä.
Elukat päättivät ilahduttaa mua viime yönä konkoiluillaan niin, että sain nukuttua parissa pätkässä vajaat pari tuntia (tarpeeksi kun ketuttaa ja joutuu touhuilemaan yöllä, niin voi sanoa heipat yöunille). Sai kyllä aamulla niin taas tuta, että olen todellakin ihminen, joka tarvitsee unensa - voin olla iisisti syömättä vaikka vuorokauden eikä tunnu missään, mutta jos en saa nukuttua, niin tuntuu, että maailmanloppu on käsillä. Kaikki on paskaa, kaikki vituttaa ja ärsyttää, mikään ei onnistu, olen hidas enkä pysty toimimaan. Synnytyssairaalavisiitin jälkeen sain nukuttua pari tuntia niin, että elämä alkaa taas voittaa. Olisin voinut nukkua enemmänkin, mutta enpä taas nivuskivuilta pystynyt.
Kirsikat, mansikat ja irtokarkit onneksi lohduttavat.
Se kuolemien määrä on joku 5 synnyttäjää vuodessa tms. Tänä vuonna on kuollut jo yksi bloggaaja, joten tilastotieteellisesti katsottuna sulla on erittäin hyvä mahdollisuudet selvitä siitä hengissä :D
VastaaPoistaMä luinkin tuosta bloggaajan tapauksesta. :(
VastaaPoistaOot ihan samanlainen ton ruoan- ja unentarpeesi kanssa kuin minäkin! Täälläkin pystytään hyvin olemaan päivä syömättä, mutta auta armias, jos unta tulee hiukankin liian vähän... Silloin ei kukaan tahdo olla tämän akan lähellä. :D
VastaaPoistaNäinhän tää menee, edelleenkin kun lapsi on jo maailmassa. Univelkaa vaan ei kestä. Tai sanotaanko, että ei mua haittaa, jos ne unet jää vähän vajaiksi, esim. kuusikin tuntia on jo ihan hyvin, mutta sitten kun aletaan mennä siihen pitempiaikaiseen unettomuuten tai siihen, että saa vaan pari tuntia unta, niin järki on lähdössä heti.
Poista