Olen bongannut taas lisää suljettuja liikkeitä. Mm. eräs nettiputiikkinakin palvellut lemmikkitarvikeliike on näemmä lopettanut ja lisäksi vakuutusyhtiöiden konttoreita on hävinnyt. Tää paikka on kuin joku syöpä, joka syö kaiken elävän.
Mun sisko puhuu usein kuinka täällä on kuitenkin kivaa kesäisin, kun on kaikkea tapahtumaakin. Varmaan jokaisessa Suomen pikkukylässä on kesäisin jotain ohjelmaa, mutta mä en vieläkään osaa nähdä tätä edes minään kesäkaupunkina. Olen opiskellut kaupungissa, joka oli mielestäni ehta kesäkaupunki: kaupunki oikeasti heräsi eloon kesäisin, oli paljon (laadukasta) tapahtumaa ja paljon ihmisiä ympäri maailmaa. Täällä kaupungin irvikuvassa on pari b-luokan kesäfestaria ja muutama ns. kaupunkitapahtuma, jotka saattaa juontaa joku menneiden vuosien tangotähtönen tai karisalmelainen ja joissa esiintyvät jotkut ö-luokan artistit. Ei oikein puhuttele.
Vähän tietysti harmittaa, etten osaa mukautua tähän kylän normiin. Mies on kyllä töissä siellä paikan ainoalla isolla työnantajalla (joka pistäessään ovet säppiin viimeistelee tämän kylän lopetuksen), mutta mä en ole hoiva-alalla. Olenhan mä miettinyt, että pitäisi varmasti hommata ne lähihoitajan paperit, niin olisi työtilanne pelastettu, mutta ei - ei musta ole kääntelemään mummoja, vaikka mitä tekisin.
Mietin usein, olenko joku snobiutumassa käynyt tekopyhä paskiainen, joka on ihan yhtä ennakkoluuloinen kuin kylän miehet ja naisetkin. Varmasti osaltaan joo. Mulla on kieltämättä ennakkoluuloja tän paikan ihmisiä kohtaan. Mä en vaan silti voi sille mitään, että mua riepoo kerta kerralta enemmän esimerkiksi kun anoppi alkaa sihistä ja osoitella nähdessään tummaihoisen ihmisen tai muuten vaan ihmisen, joka ei näytä ihan keskivertopertiltä tai -annelilta. Mä en kestä miten täällä ihmiset möllöttävät nähdessään ulkopaikkakuntalaisen tai edelleen jotain normiverkkaripellestä eroavaa. Mun ystäväni, joka on jotain 180+ senttiä pitkä nainen, oli esimerkiksi niin suuri ihmetyksen aihe, että ystävä sai tarpeekseen ja ilmoitti aikoinaan baarissa lähtevänsä pois, koska ei kestä enää paikallisten tuijotusta.
Neuvolassa tuli puhetta äitien ryhmästä, joka kokoontuu ekan kerran ensi viikolla. Toisaalta siinä ei kai mitään menettäisi, jos raahautuisi paikalle, mutta mun osallistuminen voi jäädä nyt kiinni ihan fyysisestä kunnostakin. Toisaalta olen aika skeptinen enkä oikein usko, että tuollaisesta ryhmästä löytyisi ketään hengenheimolaista tai tulevaa vaunuilukaveria. Mutta eipä sitä kai tiedä jollei kokeile.
Mun sisko puhuu usein kuinka täällä on kuitenkin kivaa kesäisin, kun on kaikkea tapahtumaakin. Varmaan jokaisessa Suomen pikkukylässä on kesäisin jotain ohjelmaa, mutta mä en vieläkään osaa nähdä tätä edes minään kesäkaupunkina. Olen opiskellut kaupungissa, joka oli mielestäni ehta kesäkaupunki: kaupunki oikeasti heräsi eloon kesäisin, oli paljon (laadukasta) tapahtumaa ja paljon ihmisiä ympäri maailmaa. Täällä kaupungin irvikuvassa on pari b-luokan kesäfestaria ja muutama ns. kaupunkitapahtuma, jotka saattaa juontaa joku menneiden vuosien tangotähtönen tai karisalmelainen ja joissa esiintyvät jotkut ö-luokan artistit. Ei oikein puhuttele.
Vähän tietysti harmittaa, etten osaa mukautua tähän kylän normiin. Mies on kyllä töissä siellä paikan ainoalla isolla työnantajalla (joka pistäessään ovet säppiin viimeistelee tämän kylän lopetuksen), mutta mä en ole hoiva-alalla. Olenhan mä miettinyt, että pitäisi varmasti hommata ne lähihoitajan paperit, niin olisi työtilanne pelastettu, mutta ei - ei musta ole kääntelemään mummoja, vaikka mitä tekisin.
Mietin usein, olenko joku snobiutumassa käynyt tekopyhä paskiainen, joka on ihan yhtä ennakkoluuloinen kuin kylän miehet ja naisetkin. Varmasti osaltaan joo. Mulla on kieltämättä ennakkoluuloja tän paikan ihmisiä kohtaan. Mä en vaan silti voi sille mitään, että mua riepoo kerta kerralta enemmän esimerkiksi kun anoppi alkaa sihistä ja osoitella nähdessään tummaihoisen ihmisen tai muuten vaan ihmisen, joka ei näytä ihan keskivertopertiltä tai -annelilta. Mä en kestä miten täällä ihmiset möllöttävät nähdessään ulkopaikkakuntalaisen tai edelleen jotain normiverkkaripellestä eroavaa. Mun ystäväni, joka on jotain 180+ senttiä pitkä nainen, oli esimerkiksi niin suuri ihmetyksen aihe, että ystävä sai tarpeekseen ja ilmoitti aikoinaan baarissa lähtevänsä pois, koska ei kestä enää paikallisten tuijotusta.
Neuvolassa tuli puhetta äitien ryhmästä, joka kokoontuu ekan kerran ensi viikolla. Toisaalta siinä ei kai mitään menettäisi, jos raahautuisi paikalle, mutta mun osallistuminen voi jäädä nyt kiinni ihan fyysisestä kunnostakin. Toisaalta olen aika skeptinen enkä oikein usko, että tuollaisesta ryhmästä löytyisi ketään hengenheimolaista tai tulevaa vaunuilukaveria. Mutta eipä sitä kai tiedä jollei kokeile.
Jos kunto kestää, raahaan luuni kohta markkinoille. Saatan ehkä ostaa metrilakuakin, mutta huumori-t-paidat saavat jäädä kojuihinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti