Koomaa ja pelkoja

Viime päivät ovat menneet enemmän tai vähemmän koomassa. Öistä on tullut todella rikkonaisia, hyvä kun tunnin pystyn nukkumaan yhtäjaksoisesti. Häpykivut pahenevat jatkuvasti ja nyt mukaan on tullut vielä menkkamainen kipu, joka tuntuu säteilevän myös reisiin. Nyt jos pitäisi arvata, niin sanoisin, että muksu syntyy ennen laskettua aikaa, mutta eipä taida mun arvauksella olla mitään virkaa. Toisin sanoen kärvistely taitaa jatkua ainakin sinne heinäkuun loppupuolelle.

Viime päivät olen stressannut lapsen allergian mahdollisuutta. On niitä toki muitakin sairauksia, ja sekin pelottaa, että lapselle sattuu jotain synnytyksen yhteydessä, mutta allergia olisi paha juttu. Varsinkin se eläinallergia. Ihmiset, jotka eivät ole eläinrakkaita, eivät voi sitä tajuta, mutta mulle nuo karvakaverit ovat henki ja elämä. Mä itkin itseni uneen lukemattomina öinä lapsena ja teininä sen takia, että mulla ei ole mahdollisuutta saada lemmikkiä. Lemmikittömyys tuntui melkein pahemmalta kuin pelko siitä, että jään iäksi yksin. Olin 30-vuotias, kun sain elämäni ensimmäisen oikean lemmikin (kun olin lapsi, meillä oli akvaario ja teininä sain gerbiilejä, mutta niitä ei nyt lasketa) ja ajatus siitä, että joutuisin noista elukoista luopumaan on  kestämätön. Olenkin joskus sanonut, että jos lapsesta tulee allerginen, mä otan kimpsuni ja kampsuni - ja eläimeni - ja muutan toiseen osoitteeseen. [Ei tarvitse hätyytellä viranomaisia, tämä on taas vähän kärjistettyä.]