Paniikki

Valvoskelin taas yöllä tunteja. Näin unta, että olin menossa synnyttämään ja tällä kertaa unen päällimmäinen ajatus oli, että mä en pysty siihen, mä en vaan saa tuota mukeloa ujutettua rööristäni. Ei sitten sen jälkeen kauheasti nukuttanut. Meinasin jo nousta sängystä, mutta jotenkin sain nukahdettua uudelleen, vaikka nivuskivutkin pärähtivät kehiin.

Aamulla (päivällä) suihkussa nivuskivut yltyivät entisestään. Beibikin vetää rumbaa näemmä heti jo näin päivällä. Ei ole hyvä olo. Tämä on ilmeisesti seuraamusta eilisen raivausoperaatiosta, sillä jatkoimme kaappien järjestelyä ja saimme viikattua muksun kuteet kaappiin.

Mua vähän jännittää mihin nämä mun synnytysaatokseni ovat menossa. Lauantain infon jälkeen tunteet ovat olleet enemmän tai vähemmän pelonsekaisia. En kuitenkaan tiedä, pelottaako mua enemmän se, että raskaus menee yliaikaiseksi eikä tämä tukaluus lopu "koskaan" vai itse synnytys.

Olin muuten näemmä taas väärässä viikossa (jäljessä) laskuineni. Tarkistin viikot laskurista, ja jos nyt olen oikein käsittänyt, niin näillä viikoilla lapsen syntymää ei enää yritetä estää lääkkeellisesti vaan jos synnytys käynnistyy, niin lapsi saa putkahtaa maailmaan. Huih. Olen paniikissa.