lauantai 22. syyskuuta 2012

Kuteet

Olen tänään nauttinut pre-pregnancy farkkujen luksuksesta. Vihdoinkin kykenen pitämään vanhoja farkkujani (niitä, jotka ostin itselleni ennen raskautta palkinnoksi kahdeksan kilon laihduttamisesta) - aiemminkin ne olisivat mahtuneet, mutta tuo sektioarven ympäristö on tuntunut niin ilkeältä, että en edes kuvitellut pistäväni housuja kiinni. Olen toki iloinen, että farkut menevät jalkaan, mutta koska maha näyttää siltä kuin olisin muutaman kuukauden raskaana, yläosia on näemmä alettava miettiä vähän tarkemmin. Kuitenkin on tosi jees pitää muita kuin äitiyshousuja.

Olimme eilen shoppausreissulla. Suuntasimme Ideaparkiin lähinnä useiden lastenhoitohuoneiden, lastentarvikeliikkeiden ja katon takia. Musta tuntuu, että jossain vaiheessa vielä rikon ei ikinä -vannomiset myös haalareista, koska kaikkien tarjousten ja haalarirekkien keskellä aloin jo tuntea orastavaa haalarihysteriaa, vaikka tällä hetkellä meillä ei ole
tarvetta yksillekään haalareille. Huoh. Ehkä mäkin jo tulevana keväänä päivittelen välikausihaalariongelmaa? Onko musta tulossa pro?

Poikanen reagoi taas hulinoihin haluamalla syödä tunnin välein, mistä johtuen reissussa meni aika pitkään. Löysin itselleni talvitakin, mikä ei näin lyhyenä ja hartiattomana räystäsperäisenä persjalkana ole niin itsestäänselvyys. Olen huojentunut. En kuitenkaan löytänyt itselleni (kaarituellisia) imetysliivejä, sillä kaikissa (harvoissa) malleissa näytti olevan pitsiset tai liian ohuet kupit, kun nyt tuntuisi tärkeältä oikein kunnon tuki. Kai ne liivit on uskallettava tilata jostain, vaikka nykyisestä koosta ei ole mitään tietoa.

Toimivatko muuten nuo imetyspaidat oikeasti vai olenko vaan a) kömpelö/tumpelo tai b) mahtitissi? Sorruin jossain vaiheessa tilaamaan muka laadukkaan ja ylihintaisen imetyspaidan noiden H&M:n halpisten rinnalle, mutta ei sekään tunnu toimivan yhtään sen paremmin. En minä saa hinkkiä ulos sieltä mitenkään järkevällä tavalla vaan kätevämpää on vaan nostaa paitaa ja hoitaa homma niin.

17 kommenttia:

  1. Imetyspaidoista en tiä, mutta rintaliiveistä sen verta, että ainaki Changelta saa laadukkaita (mutta ei edullisia) imetysliivejä kaarituella. Kupissa ei sinänsä kyllä ole mitään pehmusteita, mutta suosittelen silti kokeilemaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä Changellakin kävin, mutta niillä oli liikkeessä vaan yksi malli, jossa oli pitsinen kuppi. Hylkäsin ne liivit sitten suorilla, en jotenkin pidä pitsikupeista yhtään. Netissä Changella on sentään muutama muukin malli - eniten mua miellyttävät sellaiset mahdollisimman tukevat perus-t-paitaliivit (kuppikoko on kai aika iso, mennään varmaan jossain siellä E:ssä tai F:ssä...).

      Poista
  2. Onnea housuihin sopimisesta :D! Imetyspaitaprobleema täälläkin, jospa joku osais vinkata venyviä peruspaitoja... Minua vähän ärsyttää, että imetyspaidat ovat usein myös raskauspaitoja. Hmm en ole enää raskaana nih, haluan tavallisen leikkauksen paitaani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä useat paidat näyttävät raskauspaidoilta. Mä olen toisaalta ollut nyt iloinen tuosta paitojen pituudesta, kun on pitänyt vielä peitellä äitiyshousuja. Ja näemmä mun kaikki normifarkut on taas niin matalavyötäröisiä, että mieluusti peittelen tätä kessiä ja farkkujen vyötäröä edelleen.

      Poista
  3. Minulle kyllä sopi noi Boob-merkkiset imetyspaidat. Niitä myy ainakin Bebes ja varmaan netistäkin saa. Sen sijaan Stockalta ostamani imetys-t-paita (Mamalicious??) oli outo ja rinnat olisi pitänyt saada ulos sellaisista pienistä luukuista. Jäi vähälle käytölle. Mutta noita Boobeja voin suositella omalta osaltani.

    Ja haalariongelmat ovat alkaneet itsellekin kirkastua tässä viime aikoina. Olen kyllä tiennyt, että lapselle pitää olla välikausi- ja talvihaalarit sopivissa koissa, mutta nyt on alkanut hahmottua, että kaikki mallit eivät välttämättä olekaan passeleita kaikille. Esim mulla on pojalle varattuna huutiksesta muka tekemäni löytö eli laadukas ja vähän käytetty toppahaalari. Nyt epäilen, että se malli taitaa olla ihan liian leveä säkki tuolla laiheliinille. Hukkuu varmaan poloinen siihen. Huoh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on just tuo yksi paita Boob-merkkinen, mutta ei senkään käyttö ainakaan heti onnistunut järin sujuvasti. H&M:n paidoista en meinaa saada rintaa revittyä ulos millään, tuntuu että se aukko on liian pieni. Ehkä mä vielä treenaan tuon Boobin kanssa - ei oikein ihmisten ilmoilla meinaa imetys muutenkaan sujua yksikätisesti, kun kotona käytän aina imetystyynyä ja paljastelen muutenkin lähes kaiken.

      Uaaah, eli niitä haalariongelmia on oikeasti odotettavissa...

      Poista
  4. Mä yleensä käytän aina kaarituellisia rintsikoita, mut neuvolassa pelottelivat, että imettäessä enempi tulee tukkoja ja tulehduksia rintoihin niillä tuellisilla, joten ostin vaan kaarituettomia. Vaikee sanoo miten toimivat tositilanteessa, kun sitä maitoo mulla ei just noussut, mut yllättävän hyviltä ja tukevilta tuntui kaarettomatkin.

    En kyllä yhtään muista minkä merkkisiä noi mun oli, mut jostain nettikaupasta ne tilasin ja sattui enemmän ku hyvin kohdilleen.

    Ja haalariasioissa pääsee aika nopeesti järjestään! Pää leviää, kun yritän etsiä jotain sopivaa haalaria tuolle meidän 1 v 7 kk neidille. Tähän mennessä on selvinnyt, että jos lapsi aikoo istua hangessa haalareineen, nii saumojen pitää olla teipatut... Välikauden saa kyllä mennä takissa ja housuissa - niidenkin löytämisessä oli päänvaivaa.

    - Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, kaarituellisten tukkovaara... Noh, varmasti kotona tulee käytettyä etupäässä noita venyviä ja vanuvia liivejä, mutta haluaisin myös jotkut sellaiset kunnon tuen antavat liivit, joissa rinnat eivät näyttäisi ihan niin...utareilta.

      Ja ilmeisesti ei sitten kannata lähteä soitellen sotaan haalariasioissa. Täytyy vähän ottaa selvää asioista siinä vaiheessa, kun tälle jäpikälle tarvitaan möyrimisen kestävät haalarit. Nythän homma on melko helppoa (ellei sitten halua tehdä vaikutusta vuoden 2013 kuoseilla ja oikealla merkillä), kun ei tämä vielä liikuskele itse.

      Poista
  5. Imetyspaidat on kaikki joko ihan paskoja tai en osaa niitä käyttää. Kotioloissa kaivan tissin esiin useimmiten kaula-aukon kautta, että vaate varmasti venyy.
    Tietämättä mitään sun hinkeistä, suosittelen boobin fast food bra- liivejä. Ei oo kaaritukia, mutta pelittää saakelin hyvin. Päivittäin vaihtuva kuppikokokaan ei haittaa.

    Haalariasiat ajattelin ratkaista siten, että lapsi ei poistu kotoa väli- ja talvikausina. Ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tulin siihen tulokseen, että ehkä mä en vaan osaa käyttää imetyspaitoja. Lienee taas treenaamisen paikka.

      Mulla on kai vähän Fast Foodeja vastaavat Bravadot (Body Silk Seamless) ja olen ollut niihin vähintäänkin tyytyväinen, mutta tahtoisin myös liivit, joissa on mun kuppikoolle vähän imartelevampi ja tukevampi muoto. Nyt näytän just siltä mikä tietysti olenkin eli imettäjältä, mutta joskus vois olla kiva, jos asia ei korostuis niin.

      Poista
  6. mä käytän laiskuuttani/mukavuudenhaluani/pihiyttäni sellaisia pehmoimetysliivejä, jotka on vähän niinku urheilutoppi. ei ne mitään kauniita oo mut kun oon aina vaan kotona niin ei haittaa. mun normikoko on D ja maidon noustua jotain tavatonta.

    mulla kun on tää jo kahden lapsen "rautainen kokemus" haalareista ja inhoan shoppailua ja inhoan lastenvaatekiimailua ja inhoan merkkituotehypetystä, niin oon ostanut haalarit ruokakauppareissulla prismasta. lassien, kestää jotain kosteutta mutta jos tarhassa menevät kuralätäkköilemään niin sitä varten on kurikset. mulle ei oo muuta väliä, kuin että löydän sopivan kokoisen ja ok näköisen silloin, kun viime tingassa sinne haalariostoksille joudun. viime talvi (1+ v) meni äp:n haalarilla, keväällä ja nyt syksyllä on ollut toi lassien vk (koko 74, mul ei oo isot lapset...) ja ens talveks on siskojen kuopukselle syndelahjaksi ostama toppahaalari 80cm. se oli siis tarkoitettu jo viime talvelle muttei toi kasvanut siihen kyllin isoksi...

    oon huomannut, että nuo markettien perusmerkit on ihan hyviä, jos vaatimustaso on näinkin hurja ku mulla.... ikinä oo mitään saumoja katellut. eikä nuo lapset oo koskaan veteen liuenneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joustavat pehmoliivit ovat varmasti käyttömukavuudeltaan parhaat, mutta mua aavistuksen verran hämää mun lehmämäinen rintamukseni. Joidenkin paitojen kanssa tuo imettäjän habitus vaan oikein korostuu, kun näyttää, että etumus on pelkkää (latteaa) rintaa.

      Mä toivon etten nyt mene mukaan tuohon haalarisekoiluun. Raskausaikana ihmettelin kovasti, miten jostain välikaudesta (miksei se voi olla vaan kevät tai syksy?!) saakin niin kovan porun aikaiseksi, mutta saa nähdä miten itselle loppujen lopuksi käy. Voisin kuvitella itsekin hankkivani haalarit Prismasta (tai jopa paikallisesta Ääsmarketista) - vaikka mua on valistettu, että hifistelijät katsovat nenänvarttaan pitkin ns. ruokakauppavaatetusta. :P

      Poista
    2. mulla taitaa olla se kanssaihmisiä karmaiseva ominaisuus, ettn välitä miltä näytän :D kävinhän mä alkuraskauden pahoinvoinneissa kaupassakin jossain tahraisessa onepiecessa...

      ja kun mä en välitä hifistelijöistä, valistajista enkä nenänvarsista :D

      äitiydessä on melkoisesti hyötyä siitä, että on ihmisvihaaja ;D

      Poista
  7. Kieltämättä kaarituelliset tukee JA erottelee niin ihanasti! Itse sporttasin vielä 3 vuotta sitten rintsikoita koossa H tai J... Näytin hyvistäkin liiveistä huolimatta siltä että smuglaan paria muumia paidan alla *rolleyes*

    Kävin sit pienennyksessä ja puoli vuotta leikkauksen jälkeen aloin odottaan tuota esikoista. Nykyiset D-kupit ei edes kasvanut kummemmin raskauden aikana, mut nyt pikkukakkosta odottaessa on pelottavaa kehitystä silläkin osastolla.

    Vielä puolisen vuotta ja saan taas seisoskella sormi suussa jossain rintsikkahyllyillä vertailemassa tuellisia ja tuettomia liivejä... Että jos päädyt johonkin hyvään merkkiin/malliin, niin muista vinkata mullekin :D

    - Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tein tilauksen liikkeestä, josta sain vinkin tämän blogin kautta: http://www.nursingbra-shop.co.uk/. Voin sitten raportoida, olivatko liivit nappiostos vai menikö ihan hutiin.

      Mulla on nyt kupit arviolta kokoa F. Riittää ihan mulle, nääkin tuntuvat välillä vaikeasti hallittavilta. En meinaa suihkussa tai saunassa tunnistaa näitä omakseni.

      Smuglatut muumit... =)

      Poista
  8. Mullakin on ollu ongelmia h&m:n imetyspaitojen kanssa. En tajua, miten pärjäsin niitten kanssa esikoisen kanssa. tosin silloin ei paljoa tullut liikuttua missään kahviloissa koliikkivauvaa itkettämässä. Julkisesti pyrin käyttämään Boopin paitoja, kun mä oon kokenut ne hyviksi. Nyt vaan lasta alkaa kiinnostaa ympäristö liikaa ja silloin julki-imetys alkaa olla aika syvältä. Tissi saattaa näkyä, lapselle jää nälkä ja äidiltä menee hermo... Yleensä maidon tulo vähän tasaantuu ajan kuluessa tai sitten ei. Maitosuihku lapsen naamalle ei huvita ainakaan julkisella paikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mun on annettava Boobille vielä mahdollisuus.

      Vaikka toivoisi, että muillakin sujuisi julki-imetys kuin vettä vaan, niin jotenkin lohdullista kuulla, että ei se aina mene muillakaan niin kitkatta. Toivottavasti teillä vielä palataan aikaan, jolloin homma sujuu vähemmällä vaivalla.

      Poista