Ei ikinä

• En ikinä muuta takaisin pikkukaupunkiin.
  Pikkukaupungista oli päästävä pois heti kun mahdollista. En oikeastaan pahemmin pitänyt edes täällä käymisestä ennen miehen tapaamista. Minä todella viihdyin pk-seudulla, kunnes tuli pienimuotoinen leipiintyminen töissä. Toisaalta ilman tuota leipiintymistä en olisi voinut kuvitellakaan muuttavani muualle eikä mulla välttämättä olisi tätä lasta nyt.
• En ikinä ala seurustella miehen kanssa, joka on töissä paikassa x.
  Mun mielestä kaikki, jotka nuorena amiksen jälkeen menivät töihin tähän paikkaan, olivat lähinnä juntteja ja säälittäviä reppanoita. No, nyt lapseni isä on yksi näistä junteista. En mä sitä hirveän säälittävänä pidä.
• En ikinä voi seurustella vaalean miehen kanssa.
  Olen itse melkeinpä sairaalloisen vaalea ja ajattelin, että kaikki vaaleat ihmiset ovat niin rumia, että ei niiden kanssa ainakaan seurustelemaan pysty. Sitä paitsi jos yhdistetään vaalea + vaalea, niin lapsesta ei voi tulla nättiä. Näinpä. Mulla on muuten maailman kaunein lapsi. Mitä sitten jos sen kulmakarvat eivät ikinä tule näkyviin?
• En ikinä hanki lapsia.
  Mä hoidin lapsia kesäisin ikävuosinä 14-20. Useampana kesänä hoidettavina oli kolmen lapsen kombo ja lukioikäisenä sitten kolmen lapsen ja yhden tai kahden koiran kombo. Vannoin aina noiden kesien jälkeen, etten ikinä enää hoitaisi lapsia saati sitten hankkisi niitä itse. Vaikka olin luonteva lasten kanssa ja pidin niille jöötä (eli siis niillä oli tietyt säännöt joiden mukaan elellään eikä perseillä miten sattuu) jo kakarana, niin en oikeastaan pitänyt hommasta pätkääkään. Että kun edes vessassa ei saanut käydä rauhassa.
  Aikuisiällä unohdin miten lasten kanssa toimitaan enkä osannut suhtautua niihin yhtään luontevasti. Mieluummin siis pysyttelin kaukana. Taisin jossain vaiheessa myös määritellä itseni vapaaehtoisesti lapsettomaksi, mutta miehettömän vanhanpiian nyt on aika helppo määritellä itsensä velaksi.
• En ikinä julkaisisi lapsiaiheisia statuspäivityksiä naamakirjassa.
  Tunsin jotain säälinsekaista halveksuntaa niitä mammoja kohtaan, jotka julkaisivat jälkikasvunsa kuvia ja päivittivät sen/niiden tekemisistä Facebookissa. Get a life! Mua kiinnostaa mitä sinä teet tai ajattelet, ei mitä sun lapses tekee! Nyt julkaisen itse mukelon kuvia ja mukeloaiheisia statuksia.
  No, toisaalta niitäkin tyyppejä on, jotka eivät juuri koskaan päivitä mitään itsestään, ainoastaan lapsista. Ja toisaalta itse kuuluin aika tiiviisti porukkaan, joka päivittää vain ja ainoastaan elukoistaan. Molemmat varmaan yhtä ärsyttäviä vähän vastaanottajasta riippuen.
• Minusta ei ikinä tule mitään kiintymysvanhemmuushörhöä enkä aio nukuttaa lasta pitkään missään perhepedissä.
  Lueskelin juuri Searsien kiintymysvanhemmuuskirjan. Makes sense. Lapsi nukkuu perhepedissä eikä mulla ole mitään aikeita siirtää sitä siitä vähään aikaan. Tässä kohti taisin pikemminkin kammota niitä tyyppejä (äitejä), jotka äityvät fanaattisiksi. Niitäkin kun tuntuu olevan. Omilla tekemisillä "on pakko" päteä ja syyllistää ohessa muita.
• Minusta ei ikinä tule mitään imetyshörhöilijää enkä aio ikinä imettää julkisella paikalla.
  Suhtauduin vielä raskausaikana imetykseen melko kevyesti. Onnistuu jos onnistuu. Ajattelin kyllä, että yritän parhaani, mutta en välttämättä tulisi pitämään koko hommasta. Pelkäsin myös vauvavuotta jo etukäteen sen takia, että olin päättänyt olla läväyttämättä tissejä tiskiin missään julkisella paikalla eli suurinpiirtein missään kodin seinien ulkopuolella. Ajattelin, että eka puoli vuotta menee sitten varmasti kokonaan kotona.
  Mulle tuli kuitenkin fiilis, että imetys hoidetaan kunnialla kotiin ja sehän saadaan onnistumaan. Pidän imetyksestä ainakin toistaiseksi. En ole vielä järin julkisilla paikoilla imettänyt, mutta aikeissa on. Ei ole aikomustakaan jäädä tänne neljän seinän sisälle. Jos lapsi kaipaa ruokaa, lapsi myös ruokitaan. Nyt on muiden vuoro tuntea olonsa epämukavaksi. :P