3 kk

Lapsi nukkuu imetystyynyllä mun polvillani. En kehtaa siirtää sitä, koska se ei ole taas vähään aikaan nukkunut kotona ollenkaan päikkäreitä - aina vaaditaan ulkoilma ja liike. Jokunen aika sitten poikanen tärähteli hereille vaunuissakin heti jos vauhti vähänkään hidastui tai ulkona kuului jotain kovempaa ääntä. Ilmeisesti parin huonomman päikkäripäivän jälkeen sain yöunille menoa hilattua kympin tienoille, mutta nyt eilen illalla nähtävästi rokotusreaktio piti hereillä puolilleöin.

Tänään ei tippaakaan huvittaisi lähteä liukastelemaan vaunujen kanssa, mutta jos kotona ei nukuta, niin ei muukaan auta. Olisi älyttömästi hommaa kotona: jotenkin tässä on ollut niin paljon kaikenlaista muuta sälää ja aktiviteettia, että kaaos tuntuu vallanneen talouden. Lisäksi mulla on ollut liian kauan projektina mm. oman vaatekaapin siivous (kaapissa mm. rytättynä ja sullottuna raskausajan vaatteita ja muitakin kuteita, jotka voisi jo raivata pois) ja papereiden mapitus (jota vihaan).

[Jaaha, unta riittikin ihan 10 minuutiksi. --- Nyt se nukahti sitteriin käninän päätteeksi. Saa nähdä kestääkö viisi vai kymmenen minuuttia.]

Yleisesti ottaen olen ollut vähän jopa huolissani näistä hormoneistani. Valtaisa vauvakuume ja hormonimyrsky jatkuu edelleen ja on nyt jotenkin laajentunut niin, että eilen esimerkiksi meinasin saada parkukohtauksen halpahallissa, kun vieras taapero satutti itsensä ja alkoi itkeä lohduttomasti. Mulla kihos kyyneleet silmiin ja teki mieli rynnätä ryöstämään se lapsi äidiltään ja alkaa hyssytellä sitä itse. (Ei niin, ettenkö olis uskonut äitinsä kykyyn lohduttaa vaan muhun iski joku alkukantainen "lapsi itkee, täytyy ottaa syliin ja lohduttaa" -reaktio.)

Samoin mä olen alkanut maksimoida kurjuutta ja äitiyteni paineistusta lainaamalla kirjastosta valtavan pinon kiintymyssuhdeteoria- ja lapsipsykologiakirjoja. Kohta alan uskoa siihen, ettei lasta tule viedä minkäänlaiseen hoitoon alle 3-vuotiaana ja että äiti on sille ainoa oikea hoitaja. Joo, kiva on, että perehtyy asioihin, mutta ei aina tarvis viedä kaikkea äärimmäisyyksiin... Mä en oikeasti usko, että nuo kaikki opukset ovat hyvästä mun psyykelleni, mutta silti pitää lukea. Sisko ja äiti olivat jo vähän huolissaan.

Meillä oli kolmikuukautisneuvola tiistaina. Kaikki hyvin, poikanen kasvaa ja kehittyy. Multa kysäistiin kuinka kauan meinaan jatkaa täysimetystä ja kun sanoin, että tähtään siihen puoleen vuoteen, niin täti tuumasi, että viisikin kuukautta on jo todella hyvin. Neuvolakorttiin merkittiin, että näkyvissä on jo orastavaa vierastamista, sillä poikanen sai taas hillittömän itkukohtauksen vaipanvaihdon yhteydessä. Samanlaisia itkukohtauksia on tullut lyhyen ajan sisällä muuallakin kodin ulkopuolella ja nimenomaan vaipanvaihdon yhteydessä. Liittyy kuulemma siihen, kun vähissä vaatteissa tulee vähän turvaton olo ja ympäristö onkin ihan vieras. Rokotukset aiheuttivat kahta kauheamman hysteerisen itkun, joka ei meinannut laantua millään. Tätikin jo kyseli, että loukkaantuuko poika aina näin, johon todettiin miehen kanssa, että eipä sillä ole ikinä tapana huutaa kotona näin. Itkua saatiin kuitenkin kotona eilen illalla nukkumaanmenon yhteydessä vähän lisää: ilmeisesti ne rokotukset nyt kuitenkin saivat aikaan jonkun sortin ärtyneisyyttä ja kipuiluakin, sillä itku ei ottanut laantuakseen ennen kuin annoin vähän särkylääkettä. Tekee muuten itselle pikkuisen tiukkaa tuo itkeminen, sillä tähän mennessä tuollaista itkua ei meillä ole juurikaan kuulunut.

[Jumatsuikka, nyt se on nukkunut jo kohta puoli tuntia.]

Taidan siirtyä nauttimaan synttärilahjaksi saatuja suklaita (kokonaissaldo vaatimattomat 770 g!) ja tekemään jotain hyödyllistä (paskat, alan kuitenkin pelata jotain farmipeliä).