lauantai 27. lokakuuta 2012

Oma aika

Oma aika on ollut mulle aina tärkeää. Olen jo melko pienestä pitäen viihtynyt erinomaisesti omissa oloissani ja esimerkiksi kakarana en aina pitänyt siitä, jos mummo pamahti meille, kun tulin koulusta enkä päässytkään koulupäivän jälkeen omaan rauhaani. Tämä siis jo ala-asteella. Mulla on kyllä aina ollut kavereita ja olen aika ennakkoluulottomasti hankkinut kavereita myös lisää, mutta aina olen tarvinnut sen pari tuntia päivästä, että saan rauhoittua yksin. Tämä ominaisuus on jonkun verran lieventynyt iän myötä ja voin näin isona tyttönä olla pitemmän aikaa ihmisten seurassa, mutta ennen pitkää oman tilan ja ajan kaipuu iskee väistämättä.

Näin ollen tiesin jo ennen lasta, että tulen tarvitsemaan sitä kuuluisaa omaa aikaa joka ilta, kun lapsi nukahtaa - olenhan tarvinnut sen oman aikani jo ihan parisuhteessakin. Nyt kun lapsen rytmi on aika pitkään mennyt niin, että se nukahtaa pitemmälle unipätkälle lähempänä puoltayötä tai jopa puolenyön jälkeen, olen saattanut valvoa aamukolmeenkin vain jotta saan hetken hengähtää itsekseni. Univelka on pahasta, mutta vielä pahempaa on, jos en saa omia hetkiäni.

Nyt olen ottanut pieneksi missioksi saattaa lapsen uneen vähän aiemminkin kuin puoliltaöin. Lapsi havannoi ympäristöään nyt selvästi herkemmin kuin aiemmin eikä nukahda tuosta vaan johonkin aikaan illasta vaikkapa rinnalle, joten meillä on melkeinpä menty jonkinlaiseen nukutusmoodiin. Aiemmin pystyin katselemaan hiljaisella telkkaria (valot himmeänä) ja imettämään samalla ja kun lapselta lähti taju, vein sen sänkyyn. Nyt sama ei enää onnistu mitenkään vaan lapsi tärähtelee todella herkästi hereille ja olenkin nyt sitten imettänyt siltä sängyssä tajun kankaalle. Voi olla että siitä tulee pieniä hankaluuksia vastaisuudessa, mutta näillä mennään. Hetkittäin olen viimeisen viikon aikana kokenut epätoivon hetkiä, kun lapsi on lutkuttanut rintaa ennen nukahtamista tunnista jopa melkein pariin tuntiin. Perään on tosin usein tullut noin viiden tunnin unipätkä, mutta kyllä mun kärsivällisyys meinaa olla koetuksella maata tuollainen aika makkarissa vailla mitään muuta oheisaktiviteettia. Nyt mua on vähän lohduttanut, että tänäänkin sain pojan nukahtamaan kai ennen yhtätoista sen sijaan, että valvon sen kanssa jonnekin aamuyön tunneille.

Omaa aikaa mulle on luvassa myös ensi vuonna, kun lähden yksinäni parille pikku keikkareissulle Eurooppaan. Yksi reissu heitetään myös koko perheen voimin (ja äiti käy yksinään välissä keikkailemassa). Mies itse asiassa oikein kannusti mua hankkimaan nuo keikkaliput, mistä tunnen syvää kiitollisuutta ja onnellisuutta. Tuo keikkahomma on mulle jonkinlainen elinehto ja pakkomielle enkä voisi olla onnellisempi, että mulla on mies, joka ymmärtää sen.

4 kommenttia:

  1. Oma aika on tärkeetä myös mulle. Kun mies pääsee töistä niin sille on ruoka valmiina ja lapsi odottamassa kun minä lähden pariksi tunniksi joko ruokakaupoille tai lenkille koiran kanssa metsään. Iltaisin haluan myös jumpata tai lukea lehteä hetken edes hetken rauhassa. Päivisin kun ei aina ehdi edes vessaan, ruuan saa ehkä alulle ja jotain omaankin naamaan niin illalla on minusta oikeutettua saada hetki hengähtää. Ajoittaiset reissut miehen kanssa vaikka vain syömään on myös ihania.

    Meillä on yöunille menty aikaisintaan kahdeltatoista, viime yönä kahdelta kun mummulassa meni rytmi sekaisin. Onneksi poika nyt velliä saatuaan nukkuu jo enemmän kuin tunnin pätkissä niin saa itsekkin ummistaa silmänsä kunnolla.

    Oma aika rules! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Mä otan omaa aikaa kotona myös niin, että mies hoitelee poikaa - olen aika vähän uskaltautunut kodin ulkopuolelle ilman lasta (pitäis kokeilla sitä pumppausta ja opettaa pullolle ja...).

      On muuten aika lohdullista kuulla, että ei aina muutkaan vauvat suostu yöunille "säälliseen aikaan". Alussa mua ei tuo rytmi pahemmin haitannut, mutta nyt oon välillä ollut niin väsy itsekin, ettei valvoskelu enää oikein jaksa hotsittaa. Vähän aiemmin vois nukahtaa iltaisin.

      Poista
  2. Munkin on pitänyt kirjoittaa omasta ajasta ja varmasti vielä kirjoitankin. Olen ihan samaa maata kanssasi eli tartten omaa aikaa myös parisuhteesta. Lapsen tultua kuvioihin oman ajan löytäminen on ollut hankalampaa, mutta huomaan, että revin sitä nykyisin esim. päikkäreistä, joiden aikana voisi toki tehdä myös kotitöitä yms. Mutta minä olen netissä tai korkeintaan katson telkkua!

    Keikkareissut kuulostaa mageelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kakru kun ei aina nuku niitä päikkäreitä kotona, niin mun on vaikea ottaa omaa aikaa silloin, joten väistämättä tulee sitten valvoskeltua. Viime aikoina olen tosin jaksanut valvoa vähemmän, joten _ihan_ omaa aikaakin on ollut vähemmän (ja yllättäen blogikaan ei ole päivittynyt).

      Mua on ruvennut nyt jo vähän jännittämään nuo keikkareissut ja mietin jo suurinpiirtein aiheutanko lapselle jotain hallaa poistumalla kotoa. En mä kyllä aiemminkaan ole pitkään noilla reissuilla viihtynyt, yhden yön yleensä.

      Poista