Olen aina kokenut musiikin vahvasti. Mulla oli jo lapsena
musiikin tunneilla hankalaa. Aina itketti, jos tuli joku hyvä biisi.
Virret on aina olleet ekstrapahoja, vaikken erityisen uskonnollinen
olekaan. Teininä ja vähän myöhemminkin itkeskelin varmasti viikkoja ellen kuukausia lempibändieni parissa. Nyt
ilmeisen hormonipöhnäisenä pärähdän ihan kunnon itkuun hyvästä biisistä
enkä pysty hallitsemaan itseäni yhtään.
Näin ollen myös lastenlaulut ovat välillä haasteellisia. Tänään on pitänyt päräyttää Vaarilla on saari -, Pikku Inkerin laulu tilhelle - ja Suojelusenkeli-biiseistä. Jos oikein masokisti haluaa olla, niin pistää Sinisen unen soimaan. Osa biiseistä itkettää ihan vaan senkin takia, kun muistan ne lapsuudesta yhtäkkiä niin elävästi.
Yritä tässä nyt laulaa ja leikkiä, kun homma päättyy aina siihen, että äiti näyttää Alice Cooperilta. Ehkä tässäkin se treenaus ja toisto auttaisi? Tai sitten pitää pysytellä vaan jossain Hämä-hämähäkissä, se nyt just ja just menee ilman märinöitä.
Mulla niin sama juttu! Pahin on tää "Etkö ymmärrä" ja koko ikäni olen itkenyt lohduttomasti Varpuselle jouluaamuna... Tuo eka herättää selvästi jonkun muiston lapsuudesta ja se kun soi lapsen automatka CD:ltä, niin itkeskelen aina automatkoilla. Varpusta taas en ole kestänyt kuulla enää moneen vuoteen, enkä voi edes puhua ko. kappaleesta ääneen, kun ääni särkyy pidätellyn itkun takia. Tää johtunee siitä, että mulla on todella rakas pikkuveli ja aina tulee joku ahdistus kun kappaleessa pieni veli tulee kylään taivaasta... :(
VastaaPoistaVirret sukkaa siks, että niitä lauletaan aina tilaisuuksissa, jotka on surullisia tai muuten vaan liikuttavia. Oli tuskaa valita virsiä lapsen ristiäisiin, kun piti yrittää valita jotain edes hieman lapselle sopivampaa, kuin ne perinteiset "elämä on lyhyt ja synkeä"-henkiset perisuomalaiset veisut. Ja silti olin ihan pandana ristiäiskuvissa, kun piti itkeä. Ja hautajaisissa on _paha_ se urkutsibale, joka soi kun vainaja kyörätään ulos! Jos oon siihen asti niiskuttanu edes semi-sivistyneesti, niin siinä kohti padot aukeaa ihan takuulla ja meikämandoliini tyrskii vähintään vartin räkä poskella, silmät punaisina ja turvonneina. Oonkin harkinnut uraa vanhankansan itkijänaisena, kun en tarvii juuri mitään syytä itkuuni...
Ja nuo hormonit toki vaan pahentaa asiaa! Sekä ennen että jälkeen synnytyksen. Eli kun edellisistä toivuin, niin nyt on jo uudet raskaushormonit hyrräämässä. Huhhei kun on ihminen hormoniensa vietävissä!
- Piia
Joo, Varpunen jouluaamuna on ihan järkky. Ja yks tosi paha on myös Niin kaunis on maa - huutoitkut taattu! Tuo viimeksi mainittu soi mun mummon hautajaisissa, jotka olivat muutenkin mun itkijänurani huipentuma, kun pistin oikein huutamalla tulemaan. Mitä enemmän pidättelin, sitä enemmän huudatti. Okei, itkeminen on luonnollista, mutta joskus jopa vähän nolottaa.
PoistaVirret, joululaulut, mollisävyiset lastenlaulut - hanat on auki aina. Pahimmasta päästä on se äitienpäivälaulu, jossa ulistaan, että Äääiideeiistä paarhaaimmmman sain.
VastaaPoistaOlen reenannut ja voin nykyisin laulaa tyttärelle jopa itkemättä Sinistä unta, Ystävä on kuin villasukkaa ja Karhunpoika sairastaa. Mirri sairastaa ei irtoa vielä millään kuivin silmin, kun ei se reppana makkaraakaan huolinut. Snif.
Mirri sairastaa, apua! Olin unohtanut koko laulun! Onneksi ei oo meillä millään tallennusvälineellä enkä osaa enää laulaakaan, vois tulla muuten karmea parku.
Poista