Synkkää ja ikävää

Nyt täytyy oikeasti keksiä näillä huuruisilla aivoilla jotain piristystä arkeen. Alkaa meinaan tosissaan risoa, että päivien lähes ainoa valopilkku on tampata tuolla tihkusateessa autioilla kaduilla. Mä olen kyllä kiitollinen siitä, että voidaan mennä EDES lapsen mummilaan (tuo "i" on kuulemma tärkeä) välillä tappamaan aikaa ja poikaa viihdyttävät tällöin muutkin kuin minä, mutta joskus vois olla kiva nähdä muitakin ihmisiä, niin kuin esimerkiksi vaikka kavereita. Joskus vois olla kiva höyrytä asioista ihan livenä ja puhumalla ja käyttää vaikka vähemmän aikaa pakkomielteiseen blogien selaamiseen ja netissä roikkumiseen.

Täytyy ruveta tosissaan nyt puuhaamaan vaikka parin päivän Helsingin-hotellilomaa.

Sen lisäksi, että nyt tympii ja on jopa vähän yksinäistä, tilanne uutta kotia etsivän eläimen kanssa tiivistyy entisestään. Mä uskon, että uusi koti voisi hyvinkin ratkaista sen (ja meidän!) ongelmat, mutta arvatkaapa onko tullut yhtään yhteydenottoa eläimen tiimoilta? No ei. Ei yhden yhtäkään. Palstalta, jossa senkin ilmoitus on, hävisi tänään kahden muun elukan ilmoitukset, kun olivat jo löytäneet uuden kodin. Yksi ongelma voi taas olla se, että eläin sijaitsee täällä hevonperseessä, jonne kukaan ei viitsi lähteä sitä edes katsomaan. Tai sitten se on liian vaatimattoman näköinen (!) verrattuna muihin tms. Aihe stressaa nyt aika paljon.

Olen nukkua lipsautellut nyt useampana päivänä pitkään (olen ottanut ns. omaa eli netissä roikkumisaikaa öisin enkä ole sitä paitsi saanut kauhean hyvin muutenkaan unta). Huomenna on pakko herätä ajoissa, sillä meille tulee sukulaisia poikaa katsomaan.