Mua on syöneet (ainaisen univelan lisäksi) nuo yksinäiset vaunulenkit aina samoissa maisemissa. Kyllähän lenkit periaatteessa piristävät. Saa vähän happea ja ehkä on jotain toivoa, että nämä jalatkin tästä vielä kuntoutuvat, mutta hitto vie, että välillä tympii tampata noita samoja reittejä päivästä toiseen. Jos nyt vielä keksisinkin jonkun jolle soittaa (epätodennäköistä sekin), ei sitäkään voi tehdä aamupäivästä, kun kaikki ovat töissä. Tänään otin mukaani kameran ja viihdytin itseäni eri lenkillä kuin aiemmin, mutta tuota jos aletaan hinkata, niin loppuu mielenkiinto kyllä siitäkin aika pian.
Ja tuo meidän ulospääsy. Mä en ole siinä kauhean hyvä. Liittyy tähän mun yleiseen oletettuun kotikömpelyyteen. Normaalioloissa mun pitää saada herätä pari tuntia ennen kuin voin ajatellakaan pihalle hipsimistä, mutta lapsen kanssa härdelli on luonnollisesti entistä suurempi. Vaikka olen jo tinkinyt suihkusta ja välillä omasta syömisestä sekä joskus jopa kahvista, lapsi ehtii väsyä ennen pihalle pääsyä. Niin että kuinka käsi voi ihminen olla, kun yksi asunnosta ulos pääseminen on niin kauhean väännön takana? Välillä iloitsen kun päästään ulos ovesta parissa tunnissa siitä, kun ollaan herätty.
Muutenkin olen pohtinut, olenko mä näissä kotihommissa vaan tavattoman surkea vai onko tämä nyt muka yhden lapsen kanssa näin haasteellista. Vaikka mies hoitaa yleensä päivän toiset päikkärit, mä en yleensä lepää sinä aikana satunnaisia nettivilkuiluja lukuun ottamatta vaan raivaan paikkoja, lapan pyykkiä koneeseen tai tartun imuriin (tai nukun, mutta harvemmin). Meillä ei kuitenkaan välttämättä joka päivä edes laiteta ruokaa. Jos ruokaa laitetaan, se on ehkä jotain puolieinestä. Olen syönyt salaattia viimeksi ehkä kaksi kuukautta sitten. Tuoreet kasvikset homehtuvat jääkaappiin. Varsinkaan yksin ollessa en syö paria leipää lukuunottamatta mitään (okei, suklaata saattaa mennä, jos sitä on kaapissa) ja siinäkin ajassa lapsi ehtii yleensä jo tuskastua. Mitähän siitä tulee, kun lapsi alkaa vedellä kunnon sapuskaa?
Niin että kun mulla on kuitenkin aina vaan tämä vauvakuume, niin miten hiivatissa voisin ikinä selvitä kahdesta pienestä? Mähän sekoaisin. Miten taaperolle voi saada ruokaa, jos huolehdittavana on myös vauva? Miten voi päästä ovesta ulos kahden kanssa? Miten voi ikinä sulkea silmiään, jos kaksi pientä tyyppiä valvoo? Miten siitä selviää? Ja miten siitä muka selviää, että ei ole ikinä omaa aikaa eikä voi koskaan relata?
Eikä siinä vielä kaikki. Miten taaperosta huolehtiminen onnistuu, jos kehissä on taas kökköraskaus? Tai jos vetää homman taas sektion kautta (niin kuin vahvasti epäilen)?
Hyvää pohdintaa taasen. Teidän esikoinen on vielä niin pieni, että tuo uuden vauvan tai raskauden kuvioon tuominen on varmaan siksikin uskomattomalta tuntuva ajatus. Meillä tyttö oli 1v 3kk, kun mä raskauduin uudestaan. Se osas jo monia asioita itse ja oppi omatoimisemmaksi muutenkin, kun ekan 5 viikon jälkeen mä aloin oksentaa ympärivuorokautisesti. Makasin kuoleman kielissä (tai siltä se tuntui) sohvalla ja tv:ssä pyöri piirretyt aikalailla koko ajan. Normaalisti nousin ylös vain ruoka-aikoihin ja jos oli huono päivä, niin tyttö sai sellaista ruokaa, jonka se pystyi itse ahtamaan suuhunsa omin pikku kätösin, jolloin pystyin jälleen maata sohvalla. Jälkikäteen ajateltuna ne 5 pahoinvointikuukautta meni tosi hyvin, vaikka muistan kyllä ajoittaisen epätoivon iskeneen at the time.
VastaaPoistaTietysti meillä koko tätä kuviota on auttanut tytön hyvät yöunet. Ainahan se on hyvin nukkunut, mut sit kun se oppi nukahtamaan yksin, niin meidän vapaat illat piteni huomattavasti. Lapsi vaan sänkyyn ja sinne se nukahti, meidän maatessa sohvalla. Kaikki lapset ei tietty tähän opi vielä taaperoinakaan, mut kannattaa koittaa opettaa jossain vaiheessa.
Miten tässä jatkosta pärjää kahden kanssa ja etenkin (jopa todennäköisen) sektion jälkeen, on vielä selvittämättä. Voin kommentoida 7-9 viikon päästä, kun pikkuveli ulostautuu (tai otetaan ulos). Luotto on kuitenkin kova, tyttö on jo oppinut hokemaan "oota!" kun olen itse hokenut sitä sille kokoajan. Pari minuuttia se jo jaksaakin odottaa... Ehkä siinä ajassa hoitaa tuon pikkuveljen? Sen ainakin tiedän jo nyt, että toisen kohdalla itselleen on armollisempi. En aio etsiytyä köyden jatkoksi vaikkei imettäminen tälläkään kertaa onnistuis ja kunhan nuo mukulat pysyy ekan vuoden hengissä, niin alan sen jälkeen miettiin niitä virikkeitä ja sisältöä meidän kaikkien elämään.
Mä uskon vahvasti, että vaikka se ehkä ei oo alkuun kivaa, niin it's doable. Sitten myöhemmin on kaikki sisaruuden edut käsillä. Mut sehän on tietty jokaisen oma henk. koht. näkemys ja kokemus, joka sen kertoo, että tuleeks se oleen mahdollista omalla kohtaa.
- Piia
Ps. Edelleen siitä lapsen hoitoon laittamisesta: Se on vaikeeta, mut kokeile edes vähän, jos vaan saat semmosen hoitajan johon voit luottaa. Lapsi ei mee parista huonostakaan kokemuksesta pilalle ja vaikka se viihtyisi hoidossa huonosti (epätodennäköistä), niin ainakin sen perusturvallisuuden tunne lisii, kun se huomaa, että äiti tulee aina takaisin. Lisäks lapsi saa uusia kokemuksia ja virikkeitä ja alkaa tajuta, että rakkautta tulee muualtakin ku äitiltä ja isiltä. Vaikka sä veisit lapsen hoitoon niin, että oot pois vaan puoli tuntia ja itket ikävääsi koko senkin ajan, niin se avaa lapselle jotain uutta. Vähitellen te totutte kyllä molemmat ja sinäkin pystyt jo ajatella muutakin, kun että "pärjääköhän se". Trust me, I'm an expert. Ja läheisriippuvainenkin vielä.
Jos muu on mahdotonta, niin löytyiskö sulle joku käsipari läheltä, vaikka maksettu, joka tulis viihdyttään vauvaa teidän kotiin? Sä voisit tehdä sillointällöin omia hommias, tunnin tai pari tai vaikka nukkua, kun joku hoitaa lasta viereisessä huoneessa. Siinä sä olisit lähellä pienenkin hädän uhatessa ja voisit itse vakuuttua lapsen pärjäämisestä, koska kyllä sä kuulet, jos lapsenvahti ei saa tilannetta haltuun viidessä minuutissa ja voit sit mennä apuun. Jos saisit näin edes aikaa hoidella niitä kotihommia, niin sit voisit vaihtaa kunnolla vapaalle, kun lapsen isä on ohjaimissa.
Tuut sitten kyllä kertomaan kokemuksia kahden pikkuisen kanssa olemisesta! Kuulostaa kyllä hurjalta tuo viisi pahoinvointikuukautta.
PoistaMä otan työn alle nuo omat hetket. Mun äiti pyytelee meitä sinne jatkuvasti, mutta mua välillä rassaa siinä se, että en mä tiedä mitä mä teen niillä, kun/jos se katsoo hetken pojan perään. Olis ehkä välillä kätsympää, jos joku katsois sen perään hetken ihan meillä tai lähtis sen kanssa vaikka vaunuilemaan, niin voisin tosiaan tehdä jotain omia hommia sillä aikaa, mutta esim. äiti ei uskalla tulla tänne noiden elukoiden takia (jep...) ja vaunulenkkeihin se tuntuu olevan liian laiska (suoraan sanottuna). Anoppiin mun on taas vaikeampi luottaa, se tuppaa olemaan monesti niin innokas, että suorastaan pelottaa poikaa. Siitä ei jotenkin ikinä tiedä mitä se saa päähänsä.
Pitkä unettomuus on siitä kamala asia, että se vie kyllä mehut kaikesta muustakin. Olo on lähes kuin masentuneella ja mikään ei huvita. Esikoisen kanssa on kaikki uutta ja se stressaa ymmärrettävästi. Lapsen ruokailun alkaessa on hyvä pakottaa itsensäki terveemmän ruuan ääreen, tokihan sekin tuo voimaa :). Voi että kun löytäisit jonkun asian mistä innostuisit, kuten tuo matka :) ja saisit siitä voimaa. Mutta toki se oma perusrytmii pitäisi saada jollakin tapaa normaalimmaksi ensin: uni, ruoka, ulkoilu ja sosiaaliset suhteet näin jos Yleisesti ajatellaan. Se vaan, että kun vauvan kanssa tää on niin risaleista, koko ajan muuttuu asiat. Toisen kohdalla olen itse osannut olla joustavampi ja tajunnut ehkä muitakin asioita omassa oikeassa suhteessaan kuin esikoisen kohdalla ja onneksi maltoin odottaa, että helpommin ärtyvämpi esikoiseni kasvoi vähän ennen kuin soppaan tuli raskaus ja sitten vauva. Mutta nämäkin pitää kunkin ratkaista itsekseen oman kropan jaksamisen jne mukaan :).
VastaaPoistaTulipa sekalaisia omia ajatuksia ja itsensä tsemppausta, vaikka tarkoitus oli sanoa tsemiä sinulle ja sano jos voidaan jotenkin auttaa vaikka omakohtaisin ihmiskokein saatuja tietoja jakamalla :D!
Uaaah, en kestä, Blogger tökkii nyt jotenkin ihan mahdottomasti. Kirjoitin äsken sulle vastauksen ja se hävis kuin pieru Saharaan. Palaan asiaan varmaan huomenna tai lähipäivinä, nyt en enää jaksa alkaa temppuilla tämän kanssa!
PoistaJoo, tunnistan selvästi, että univelka aiheuttaa mussa masennuksen kaltaisia tuntemuksia. Ei meinaa aina näkyä sitä valoa tunnelin päässä. Tarkoituksena on todellakin säännöllistää aikuistenkin ateriarytmit, kun pienokainen alkaa syödä kiinteitä, mutta nyt elämä on välillä ollut sellaista tulipalojen sammutusta, että ei ole kyennyt. Eiköhän se tästä.
PoistaOlisi ihanaa, jos itsellekin tulisi vähän rytmiä, vaikka samalla vähän pelkäänkin rutiineja. Mutta mä arvasin kyllä jo etukäteen, että saan unihäiriön aika helposti ja se nyt hankaloittaa elämää kaikin puolin. Välillä on pakko koettaa nukkua "ylimääräistä" ja se taas sitten verottaa muita askareita jne. Tylsää.
Hehe, ihmiskokein! :D Tällä hetkellä otan kiitollisuudella vastaan kokemukset pullolle opettamisesta ja sivuvaunuilusta, jos vaan niitä on testattu. ;) Kiitos taas tsempeistä!
Kiva kun jaksoit vielä vastata :)!
PoistaJospa se tästä... Se on jännä miten joskus takertuu kaikkeen itselle huonoonkin vain siksi että se on tuttua, ja uudelleen aloitus on tosi vaikeaa. Varsinkin väsyneenä!
Pullosta en osaa sanoa. Otimme heti sellainen nuk (?) pehmeä nokkaisen mukin 6 kk kun sai antaa vettä (esikoisella se oli kai aiemmin). Ei kai siinä kun kippasi ja pian lapsi nieli sitä. Hmm. Surkea neuvo siis :D. Pari krt pullosta ottivat ihan kun vaan kippasi. Varmaan tuttikokemus olisi tehnyt pulloruokinnan myös helpoksi meidän lapsille, en tiedä.
Mutta sivuvaunu on ollut kummankin kanssa :). Ihan huippu keksintö perhepedin jatkeeksi ja siitä on taas yhtä luonnollista siirtyä laitaan jne :). Mutta mitähän haluaisit kuulla? Olen saattanut kirjoittaa jotain blogiinkin sivuvaunusta viime vuoden kesän aikaan...
Mä lueskelinkin jotain sun sivuvaunujuttuja. Oikeastaan kaikenlaiset tarinat kiinnostavat, itsellä kun oli vähän jopa järkyttyneet fiilikset ensimmäisenä sivuvaunuyönä. Poikanen kun kääntyessään hamuili rintaa ja katselin sitä vähän kauhistuneenakin, että aiheutanko sille nyt kamalat traumat, kun en ole tisseineni vieressä. Mutta toki nyt kun on pari yötä mennyt, niin on helpompaa. Siis tunteiden puolesta, heräämisen puolesta taas ei... ;)
PoistaJa vedin sit kommentoinnin niin pitkäks, että ei mahtunut kaikki sanottava yhteen viestiin... Tyypillistä. Mut sitä olin sanomassa, että meillä äiti hoiti lasta sillointällöin niin, että se haki tytön tästä kotoa ja mies haki lapsen takaisin kotiintullessaan. Maksimoitiin siis sekin vapaa, kun ei se lapsi välittänyt siitä kuka niitä vaunuja pukkaa ja sit ne ehti vähän puuhata jotain keskenään, ennenku isi jo haki lapsen pois. Olisko tällaiseen mitään saumaa? Tietty riippuu jo aikalailla mummon viitseliäisyydestä tämäkin...
VastaaPoistaJos olisin likempänä, niin tulisin välittömästi itse apuun! Vaikka et ehkä ovea tällaiselle härvääjälle avaiskaan :D Harmittaa, kun haluaisin auttaa, mutten voi/osaa :( Toivottelen siis vaan voimia taasen!
- Piia
Tuo mummo-vaunut-isä-kombinaatio kuulostaa just passelilta. Pitäis vain saada poika ymmärtämään pullon päälle, niin voisi vähän rauhallisemmin mielin antaa sitä hetkeksi hoitoonkin. Tietysti kohtapuoliin se vetelee jo kiinteitä, mikä osaltaan helpottaa kuviota myös.
PoistaKiitos avuntarjouksesta ja tsempeistä, olet ihana!
Tuo vauvakuume on aika pirullinen juttu. ;) Mulla se pahin vimma meni jotenkin ohi, mutta jos toinen tulisi, saisi tulla. Ja ihan samaa olen miettinyt, että miten ihmeessä meikäläinen selviäisi kahdesta?! Hyvänä päivänä ehkä joo, mutta entäs sitten kun on univelkaa, tautia, hormonia ja muuta mukavaa? Päiväkodin aloittamisesta olen kuitenkin hyvilläni. Vaikka takana on vasta muutamia päiviä, on kokemukset varsin rohkaisevat ja itselle tulee hirveän huojentunut olo, koska on joku hyvä paikka, jonne lapsen voi jättää hoitoon. Vaikka toki sillä voitettu aika menee jatkossa töissä, olisi se myös suuri apu, jos (mutta todnäk ei) sattuisi tulemaan uudestaan raskaaksi ja jos vointi ei olisi mikä parhain. Lapsi tarhaan ja itte sohvalle! :)
VastaaPoistaToivottavasti saa levättyä, syötyä yms.
Ihan loistavaa, jos päiväkotoilu on lähtenyt sujumaan hyvin! En saata kuvitellakaan, miten sydän syrjällään sitä on, kun mukula lähtee ensi kertaa hoitoon (ulkopuoliselle)...
PoistaMullakin tää kuume aaltoilee. Mutta silti sellainen pieni olisi ihana.
Meillä on unet parantuneet uskomattomasti kun lapsi siirettiin äidin itkiessä omaan huoneeseen :)
VastaaPoistaMä remppaan tällä hetkellä omaa ruokavalioita ja elämäntapoja, vaikeampi sitten punnita, syynätä ja laihuttaa ko lapsi on isompi. Nyt vielä onnistuu. Mulle oli kans vaikeinta nuo hoitoonjättämiset, enkä edelleenkään jätä poikaa kun omille vanhemmille, anopille ja miehelle. Kukaan itse lapseton ei lasta saa kaitsea. Mä oon vallottanu meillä kauppareissut niin pääsen pari kertaa viikossa ulos (isänsä kun on työttömänä).
Mä en uskalla kanskaan ajatella uutta raskautta. Viime kierros oli fyysesti ja henkisesti jotain niin käsittämätöntä. Ja minä haluan tämän kropan kuntoon, liikakilot veks ja ne selkä ja liitosvaivat ennen kun uskallan mitään tehdä. Kahden kanssa toimiminen tuntuu melko mahdottomalta, olen lähipiirissä sitä pientä ikäeroa katsellut ja todellut väliin että huhhuh. Mutta mistäpä sitä ei selviäisi jos oikeasti haluaa :) Meillä olisi pojilla ollut ikäeroa 2v,1kk ja jos kolmas lapsi ikinä tulee niin väli tulee varmasti olemaan suurempi. Pitäs varmaan saada nää opinnotkin pois alta joskus..
Poika menee tänään anoppilaan. Taidan imuroida ja saunoa. Poika on aina viihtynyt tosi hyvin ja itseä se virkistää tosi paljon. Minä muuten kans hyödynnän aina sen kun pojan kummit tai muut tulee kylään; laitan pyykäten, tiskaten ja ties mitä kotihommia hommin siinä kun ne lässyttää pojalle ;)
Nuo samat polut varmasti tympii. Meidän ympärillä on vain hiihtolatua joten mä kyllästyn vasta keväällä.
Meillä hoitajina huolestuttavat mun äidin mies ja anoppi. Anoppi on taas viime aikoina kunnostautunut pojan itkettäjänä: se jotenkin innostuu aina niin kauheasti, että ei ajattele asiaa lapsen kannalta. Paukkasivat toisen sukulaistädin kanssa vieraisille yks ilta, kun lapsen olis jo pitänyt olla nukkumassa tai mun sitä nukuttamassa ja ei sitten mennyt jakeluun, että lapsi on väsynyt eikä sitä temmota sylistä syliin ym. Ei oikein jaksaisi.
PoistaOnneks teillä ei ole iän puolesta mitään kiirettä, jos meinaatte joskus kolmatta mukulaa. Kaikessa rauhassa, jos siltä tuntuu.
Hyvä vinkki tuo kyläilijöiden hyödyntäminen. ;)
Juu minä tuossa eilen tikkuun paniikissa pissiessä totesin että kah, kymmenenkään vuoden päästä jos hengissä ollaan niin minen oo liian vanha lisääntymään. Paitsi ehkä jo poikasen mielestä ;)
PoistaVieraiden hyväkskäyttö on parasta!