torstai 24. tammikuuta 2013

Sontaa ja kiukkua

Kun nyt kerta ravintoa ja untakin on käsitelty niin monta kertaa, niin hyvin voi ottaa repertuaariin myös sen kakan. Meillä on nimittäin kakkaongelma. Kakkaa tulee ja tulee, mutta se ei ole ripulia eikä vihreää eikä limaista - pääsääntöisesti - vaan ihan normaalilta näyttävää vauvan maitokakkaa. Tiheän kakkailun kausi alkoi joskus viikko sitten ja ensin ajattelin, että ehkä mulla on menkat alkamassa (alavatsajomotus) ja se vaikuttaa maitoon jotenkin. Päivän tai pari kakka tuli taas normaaliin tahtiin aamupäivällä ja iltapäivällä, mutta sitten repesi taas. Ja nyt mukana on ihan selvästi kipujakin, kakkaa pitää äheltää ja se valvottaa öisin. Eilen menivät päiväunet ja viime yönä poika piti tunnin kakkatauon ja nukkui sitten vaipanvaihdon jälkeen reilut kolme tuntia hyvinkin sujuvasti.

Päätin aloittaa Ruokavalion (siitä huolimatta, että olen oikeastaan sitä mieltä, että ruokavaliomuutokset olis hyvä tehdä yhteistyössä lekurin kanssa). Katsotaan, onko vaikutusta. Olen jo valmiiksi asteen verran kiukkuinen, tekee mieli suklaata ja pullaa.

Kiukkua on myös aiheuttanut mies. Se ei vaan osaa. Viime yönä siltä tuli unenpöpperöinen kommentti: "Tän on pakko loppua, eihän tällaista heräilyä kestä." Joo, ei kestä. Mä olen silti kestänyt kohta puoli vuotta. Aamulla jäin sänkyyn vielä tunniksi nukkumaan, kun poika ja mies heräsivät. Kun heräsin, mies kanniskeli poikaa happaman oloisena ja totesi sen olevan kuin perseeseen ammuttu karhu. No, minä kannan karhua sen 10 tuntia päivässä, ei ihan heti luulisi yhden tunnin silloin tällöin olevan niin iso juttu. Aamupäivällä piti mennä kauppaan. Sattui pieni väärinkäsitys, ja mies jäi lapsosen nukutusreissulle hieman liian myöhään. Jäi ruokavaliotarvikkeet hakematta. Perkele. Olen sitten syönyt riisiä ja banaanin. Perkele.

Ja jos nyt jatketaan ruikutuslinjalla, niin pakko myöntää, että pojan kakkaongelmien myötä uudelleen kulminoitunut päiväuniongelma on ollut pienoinen pettymys. Miten sitä rumbaa jaksaa taas? Manduca on laiha lohtu, kun mukeloa pitää kakkaongelman takia jatkuvasti käyttää vaipanvaihdossa. Tosin nyt kun sitten käytiin lenkillä (minä puoliksi itku silmänurkassa ja marttyyrifiiliksin, tietenkin), jätkä vetää hirsiä edelleen tuossa eteisessäkin. Että ehkä meillä on vielä toivoa. :)

10 kommenttia:

  1. Tuli mieleen milloin olette saaneet viimeksi sen rota rokotteen? Meillä oli kuopus siitä viikon jos toista kipeänä. Kehittyvän suoliston kipuilu on kyllä tosi inhottavaa seurata vierestä :(. Onneksi usein liikkumaan lähtö auttaa, kun varmaan ilma kiertää paremmin ja kivut unohtuu kun on kivempaa tekemistä. Pikaisia paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Rotasta on jo kolmisen viikkoa. Havaitsin, että se aiheutti tavallista tiheämpää kakkailua parina päivänä, mutta ei muuta.

      Unohtui muuten todeta, että tähän kakkaongelmaan liittyvät myös massiiviset ilmavaivat. Aina ei tule kakkaakaan vaan huimaa pitkäkestoista ilmatulta.

      Olis vaan hyvä saada pötsi kuntoon, kun ollaan just aloittamassa niitä kiinteitä (ei vielä aloitettu).

      Poista
  2. Ja rota:n lisäksi ihan kohtuullisen pitkään jaksaa kakattaa tuo nyt niin iloisena riehuva noro :( Meilläkään ei ihan ripulille vetänyt, mutta normaalisti kova maha toimi reippaasti useammin kun tavallisesti.

    Maitohappobakteereita esittäisin tähänkin vaivaan... Ikäväkyllä sen enempää on vaikea tehdä, ellei tahdo banaania tarjota, kun sehän hidastaa hiukka tuota mahan toimintaa.

    Tsemiä edelleen!

    - Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli puhetta tuosta norosta, mutta jotenkin päähän on jäänyt kuvitelma, että se olisi aika raju ja nostaisi kuumettakin. Mä olen miettinyt pääni puhki mitä olen syönyt viimeisen viikon aikana, mutta en saa mieleeni kuin yhden tavallisuudesta poikkeavan ruoan ja sekin oli viikon puolivälissä eli ei selitä alun vaivoja.

      Täytyis varmaan hakea jotain maitohappobakteereja. D-tipoissa niitä tosin jo menee. En taida uskaltaa antaa jotain uutta ruokaa tähän saumaan, kun ei tiedä miten elimistö sitten reagoi taas uuteen aineeseen.

      Mutta eiköhän tää tästä. :)

      Poista
    2. Meillä ainakin noro on ollut kahdesti aika kevyenä tapauksena... Tai joku mahatauti noron aikaan, mutta mistäpä näitä ikinä varmaksi tietää :D

      Alkoiko sulla muuten ne menkat, vai tuntuiko vaan siltä? Jostain muistelen lukeneeni, että menkkojen aikana rintamaito ei monesti kelpaa vauvalle, vaan maistuu "oudolle". Voisiko se sitten selittää kakka-ongelmia, dunno?

      - Piia

      Poista
    3. Ei alkaneet menkat. Vieläkään en tiedä yhtään, mistä tuo löysävatsaisuus johtuu - voi olla, että onkin joku lievä vatsataudin tynkä. (Nyt on jo vähän helpottanut.)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Joo. :) Vaikka toki osa tuosta kritiikistä oli tarkoitettu myös sarkasmiksi, niin aina välillä tulee hetkiä, että joutuu muutaman kerran miettimään, että ihanko tosissasi olit. Ja tasapuolisuuden nimissä pitää sanoa, että on sitä itsekin tullut joskus yöllä todettua outoja juttuja, kun herätyksiä on ollut x määrää. Meillähän ei mies siis pääsääntöisesti edes herää, vaikka lapsi vähän melskaisikin vieressä, mutta nyt on muutamana yönä herännyt ehkä sen kerran tai pari.

      Ja sekin täytyy sanoa, että jostain syystä poika on nyt vatsavaivojen aikaan "riskannut" enemmän miehelle kuin mulle. Mä saan sen kyllä heti rauhoittumaan, mutta miehen sylissä poika vaan jatkaa narinaa.

      Poista
  4. Sonta on paska asia. Sitä on joko liian vähän tai liikaa tai liian usein tai liian harvoin. Ja aina väärän väristä. Meillä ongelma on päinvastainen, mutta kuulostaa ihan kamalalta. Onneksi teillä tursutaan vielä maitokakkaa - tuo tujumpi tavara ikävästi polttaa ihon.

    Hölmö mies. Mullakin on, tosin se ei ikinä rutise tyytymättömästä tai kipisevästä tai heräilevästä lapsesta. On varmaan huomattavasti helpompi tapaus sietää, kuin meikäläistä raskaana. :)

    Jos tänään olisi jo paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonta on paskaa. ;) Pelottaa muuten jo se tuleva kiinteämpi tuotos...

      Ei tuokaan mies yleensä kitise, mutta mikä lie iski yön pimeinä tunteina. Luultavasti tajusi itsekin aika äkkiä, että hänen kertaheräilynsä eivät ehkä ihan vertaudu minun 10 x yössä menoon.

      Poista