Mä aina vaan nurisen ja valitan, mutta haluan huomauttaa, että se ei ole koko totuus. Mulla on maailman ihanin ja söpöin pieni poika (miten se voi olla noin söpö, vaikka se on tullut musta?!), jonka kanssa on joka päivä vaan hauskempi olla. En malta odottaa, että kohta aloitetaan ruokatouhut ihan kunnolla ja ipana oppii uusia juttuja. Meillä on keittiössä jo (ihanan vihreä!) syöttötuoli koottuna. Olen tullut siihen tulokseen, että noudatamme kansallisia suosituksia (vrt. Omin sormin suuhun) ja lähdemme liikenteeseen niillä 1-2 uudella aineksella per viikko, koska molemmilla vanhemmilla on ollut pienenä ruoka-aineallergioita. Tarpeen vaatiessa saamme täten ehkä hitusen helpommin kiinni, mikä oireita aiheuttaa. Tullaan varmasti etenemään sekalinjalla eli sekä soseita että sormiruokaa.
Jottei totuus unohtuisi, niin kerrottakoon viime yöstä, että eipä pahemmin tarvinnut silmiään ummistaa. ;) Poikanen ei varsinaisesti itkeskellyt, kunhan valvoi. Se tuli kuitenkin todettua, että kyllä se osaa itsekin nukahtaa ja vieläpä ilman itkuja, mutta se vaan ottaa aikansa. Kaksi kertaa oli hiipattava pois nukahtamistapahtumasta, koska tuntui, että seura vaan stimuloi poikaa. Kaksi kertaa poika myös heräsi ja valvoskeli iloisesti kälättäen tai välillä imutellen tunnin. (Siis heräili se yhteensä enemmän kuin kahdesti, mutta kahdesti se valvoi tunnin.)
Mulla on tunne, että nämä nukkumishommat tulevat normalisoitumaan ajan kanssa ilman että asiasta pystyy itse ottamaan juuri minkäänlaista kunniaa. Olin päiväunienkin kohdalla varustautunut hurjaan taistoon, mutta kävikin ilmi, että poika oli jossain välissä oppinut taidon ihan itse. Ihan pienesti toivon, että poika oppii jossain vaiheessa nukkumaan myös sisällä (huomenna on vissiin kunnon pakkaspäivä!).
Odotan tänään tai huomenna kuulumisia pikkueläimestä. Odotan kieltämättä myös ihan pikkuisen, että pääsen heittämään mäelle kustut matot ja laittamaan tilalle uudet sekä siirtämään loputkin pissaesteet omille paikoilleen. Näin jälkeenpäin tuntuu aika hullulta, millaisissa oloissa täällä on tullut elettyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti