sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Rusanen

Olen uusinut Rusas-lainan aika monesti. Aloitin jo aikoja sitten kirjoittaa kirja-arvostelua ja tavoitteenani oli rustata oikein kunnon referaatti kirjan sisällöstä ja lisätä sitten perään omia pohdintoja. Piti avata kaikenlaisia psykologiseen syntymään ja kiintymyssuhdeteoriaan liittyviä käsitteitä, mainita Margaret Mahler ja John Bowlby sekä kertoa Rusasen kuvailemista tutkimuksista. Nyt täytyy sanoa, että ei kykene. Ei löydy niin pitkää rauhallista hetkeä, että pystyisin keskittymään, ja sitä paitsi pitäis melkein lukea opus uudelleen, että pystyis enää jäsentämään sen sisältöä ja omia ajatuksia.

Kirjan lukemisesta on siis suht' kauan. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että kirja kyllä kummittelee ajatuksissa vähän väliä. Kun luin sitä, ajattelin, että ehkä tässä hommassa on joku tolkku. Kun Rusanen sitten alkoi kritisoida vanhempien sukupuoleen perustuvien (perinteisten) roolien häviämistä, alkoi tulla fiilis, että et ole tosissasi. Kun johtopäätöksissä esitettiin, että lapselle voi olla liikaa, jos äitihahmo poistuu lapsen elämästä muutamaksi tunniksi päivässä ennen kolmea ikävuotta, aloin jo katua kirjan avaamista. (Rusanenhan kyllä aloittaa kirjansa viekkaasti kuvailemalla, kuinka hänen ajatuksensa saattavat herättää valtavasti syyllisyydentunteita.) Lisäksi kirjassa kuvatut lukuiset tutkimukset mietityttivät: miten hiivatissa kiintymyssuhteita voidaan tutkia aukottomasti niin, että pääsyyllinen lapsen turvattomuuteen ja paskaan aikuisuuteen pystytään vetämään paskaan äitihahmoon? Rusanen kyllä itse väittää kirjassaan, että hänen mainitsemansa tutkimukset on tehty laajalla otannalla jne., kun taas vastapuolen vastakkaisiin johtopäätöksiin tulleet tutkimukset ovat pääsääntöisesti aineistollisesti suppeita ym. Itseä mietityttänyttä lapsen temperamenttiakin sivutaan jonkun verran.


Kirjassa on kuitenkin kritisoitu nykyistä päivähoitojärjestelmää varmasti osin täysin syystä. Siinä mielessä kirjan lukeminen ei varmasti ollut hukkaan heitettyä aikaa vaan herätti mietteitä siitä, miten me tulemme aikanaan poikasen päivähoidon järjestämään.
 

Ilmeisesti näille "äiti on syyllinen kaikkeen" -teorioille on myös olemassa vastakkaisia näkemyksiä. Seuraavaksi, kun aikaa joskus on, aion kaivaa niitä käsiini.

6 kommenttia:

  1. Mää varmaan tikahtusin syyllisyyteen ja paskamutsifiilikseen ton opuksen kanssa. Ei uskalla, ei kykene. Ja onneksi kaikkien ei tarvitsekkaan, vaan eletään elämää omalle perheelle sopivalla tavalla, niin että kaikki ovat tyytyväisiä omassa perheessä. Lähtökohtia kun on niin monia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvii, joo, tutustua noihin opuksiin, on varmasti parempi. Itsekin tiesin, että ei ehkä kannata, mutta silti piti taas maksimoida kurjuus...

      Poista
  2. taas yksi vahvistus sille, miksen ole kosksan lukenut enkä lue ns. kasvatusopuksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan. Mäkin tiedän, ettei pitäis, mutta sitten luen kuitenkin. Älä hemmetissä kysy miksi!

      Poista
  3. Äh, ahdistaa jo valmiiksi. Toisaalta, tuostahan saisi vettä myllyyn oman mutsin syyllistämisprojektissa (jolle ei loppua näy).

    Muthan on isketty puolivuotiaana hoitoon, kun oli kuulemma pakko läksiä töihin. Lopputuloksena olen ajoittain ihan paperillakin hullu, mutta jothtuuko se sitten varhaisesta hylkäyskokemuksesta vai niistä myöhemmistä. Täytyypä ottaa vaikka puhelu Erja R:lle.

    Melkein alkoi kiinnostaa kyseinen opus. Olen kovasti tutkimusotanta ja -menetelmäpervo. Itsesuojeluvaistoa kuitenkin vielä tilkka jäljellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutkin iskettiin papalle hoitoon jo pienenpienenä. Ja tais olla sisko, joka meni päivähoitoon kanssa joskus tosi aikaisin. Mutta eipä sitä taidettu siihen maailmanaikaan paljon kelailla samalla tavalla kuin nyt.

      Unohtui muuten todeta, että mua jäi ihan pienesti kiinnostamaan miten niitä kiintymyssuhteita paikataan. Kirjassa kun esiteltiin monta tapaa, miten kiintymyssuhteen saa iisisti rikki, mutta taisi olla jopa yhdessä sivulausessa mainittu, että niin, voihan sitä suhdetta yrittää korjatakin.

      Tuo maininta muutamasta tunnista on sinänsä hauska, koska jos nuo jutut ottaa kirjaimellisesti ja uskoo, että sekundäärinenkään hoivaaja ei lapselle ole hyvä, niin meidän lapsi on jo rikki ja peli menetetty. Sehän on viettänyt useita aamupäiviä isänsä seurassa äidin kuorsatessa makkarissa - ei kai ole merkitystä onko äiti saman katon alla vai ei, kunhan äiti ei ole lastaan hoitamassa. Paskamutsi.

      Poista