torstai 28. helmikuuta 2013

Hampaat

Meidän kaupunki tarjoaa mukulan ollessa noin kahdeksan kuukauden ikäinen hampaidenhoitoneuvoja hammashoitolassa, jossa piipahdimme kutsun saatuamme tänään (mukula on tosin häthätää 7 kk). Hoitaja oli oma kummini, jonka kanssa en ole ollut (juuri) missään tekemisissä ehkä 20 vuoteen. No, kummihan sekoitti mut mun siskooni, puhutteli mua ensin ihan toisella nimellä ja kuvitteli, että mukula on meidän toinen.

Anyways, kysäisin äidinmaidon vaikutuksesta lapsukaisen purukalustoon yöaikaan. On kuulemma pahapaha ja nyt on unikoulun paikka. Lapsi omaan sänkyyn, omaan huoneeseen ja yösyönnit loppu kertarysäyksellä. Ei tee hyvää heräillä jatkuvasti. Äidinmaitokin kuulemma muuttaa koostumustaan ja on sokerisempaa näin myöhemmin. En jaksa alkaa selailla nettiä, mutta asiahan lienee kiistanalainen ja muistanpa jostain lukeneeni, ettei äidinmaidon koostumus juurikaan muutu vaan lapsen ravinnontarve. Myös yöllisen äidinmaidon tuhoisasta vaikutuksesta hampaisiin ollaan kai montaa mieltä - tätä mieltä nyt suunhoidon ammattilainen. Näytettiinpä mulle myös ns. kauhukuvaa yöllä imetetyn 1½-vuotiaan hampaistakin.

Olin vissiin vähän järkyttyneen näköinen unikouluneuvosta, sillä kummi kysyi, oliko unikoulusta puhuminen mulle jotenkin erityisen vaikea paikka. 

Olen pitkähkön tauon jälkeen aloittanut ruisleivän mussutuksen. Vatsa on järkyttävässä käymistilassa ja turvoksissa. Rupesin oikein peilistä tarkastelemaan, ja mikäs se sieltä pomppasikaan silmille - raskausvatsa! Hyvä etten ihan tosissani laittanut miestä apteekkireissulle testin ostoon. Onneksi ostin tänään aiemmin toisenlaista leipää. Jos olis selkärankaa yhtään enempää, loppuis ylenpalttinen hiilari- ja viljamussutus tähän paikkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti