Tauti sitten iski minuunkin. Ei kylläkään nuhaa tai köhää, mutta kuume sahaa, pari yötä on mennyt vuoronperään täristessä ja hikoillessa. Poikanen on edelleen pipi, mutta kuumelääkitystä on jo voinut vähentää, joten kai tässä hiljalleen ollaan menossa parempaan päin. Ollaan miehen kanssa katsottu pojan viihdytysvuoroja kuumemittarista: se viihdyttää, jolla on vähemmän kuumetta. :P
Poikasen sairastaessa on tullut huomattua musiikin rauhoittava vaikutus. Kun mikään muu ei ole auttanut, perinteiset lastenlaulut ja varsinkin ne pari tutumpaa ovat tuoneet taas hymyn kasvoille. Olen itsekin löytänyt taas musiikin näinä kotipäivinä (olen viimeksi käynyt ulkona neljä päivää sitten!). Mulla soi joskus musiikki kotona jatkuvasti, mutta väsymysvuosina väsyin (!) myös kuuntelemaan musiikkia. Ihan ihmeellistä, että musiikkia pitää opetella kuuntelemaan uudestaan.
Poikanen on oppinut "pussaamaan" eli jäystämään suu ammollaan kasvoja ja kaulaa - ihana räkä- ja kuolapläjäys! Tuo pusuttelu on jotenkin supersuloista, muistan kun pojan serkkulikkakin teki sitä aikoinaan.
Kirjoittelin someen meidän poppoon sairastelusta. Täysin puun takaa sain avuntarjouksen täkäläiseltä ihmiseltä, jota en ole koskaan tavannut (ollaan kyllä kirjoiteltu sähköpostia [lähinnä eläimistä] ja ollaan siis somekavereita). Olin ihan ällikällä lyöty - aika huisaa, että tuollaista tulee vastaan! Pitänee nyt aktivoitua, kun ollaan tervehdytty ja pyytää kyseinen ihminen kylään. Ei tekis yhtään pahaa tutustua nyt edes yhteen uuteen ihmiseen.
Vanha nuoruudenystävä, joka on ollut yksi ykkösystävistä aikuisenakin, otti yhteyttä. Tajusin (hitaalla kun käyn), että vanhaa ei saa takaisin. En tietenkään voinut asiaa ystävälle ilmaista, mutta olen iloinen, että sitä samaa vanhaa ei takaisin saakaan. Tajusin myös, miksei kyseinen ihminen ollut ottanut yhteyttä, vaikka jo muutama kuukausi sitten sanoi soittelevansa "pian": onnelliselta kuulostavan ihmisen kanssa on kurja olla tekemissä. Jännää olla se onnellisempi osapuoli ja jännää, että onnellisuus estää ystävyyttä.
Voihan tylsyys! Tai Tylsyys! :)
VastaaPoistaParantumista teille kaikille, edelleen!
Laulamisesta piti kommentoida, että olen itsekin yllättäen "haksahtanut" laulemaan lapselle, vaikka jotenkin luulin, etten olisi sellaista tyyppiä. Mutta jokainen on, jos vain haluaa. Näin uskon. On niin ilmiselvää, että varsinkin tutut laulut rauhoittavat tai ilahduttavat lasta silmin nähden, joten lopulta ne ovat aika helppo keino moneen tilanteeseen. Me kuunnellaan aika paljon lasten musiikkia levyltä, mutta lauluja tulee myös laulettua.
Mä loilotan jotain älyvapaata koko ajan. Nyt tuo jäpikkä selvästi ilostuu, kun sille soittaa levyltä lastenlauluja. Esim. Polkupyörä-biisissä on kiva pyöränkello jne.
PoistaTylsyyden puolelle alkaa totisesti näin kuudentena kotipäivänä mennä... Kuinka kauan nää vauvat oikein sairastaa?!
Jaksamista! Nuo kuolapusut on aika ihania ja tuttuja täälläkin :D
VastaaPoistaLaulaminen on tosi jees, paitsi jos tulee kurkku kipeeks... Itse olen yhden pidemmän automatkan saanut rauhoitettua laulamalla hämä-hämä-häkkiä tuhat kertaa putkeen. Itse olin kipeä ja väsynyt ja muistan kun tuossa kotiristeyksessä nojasin päätä auton ikkunaan ja silmät kiinni jatkoin hoilaamista, ajatellen, että ihan just ollaan kotona ja saan lopettaa loilotuksen vihdoinkin :D (Tarkennuksena siis, että mies ajoi, minä en!)
Ja tän reissun jälkeen meille kotiutettiin 3 lastenlaulu-cd:tä, joista on oikeasti ollut ihan hurjasti iloa! Pari cd:istä on vaikka kuinka hienoja ja kehittäviä ja kenenlie musiikkipedagogien suunnittelemia (maksoi n.20€/kpl) ja yksi on Cittarin kassalta ostettu euron lätty. Ihan yhtä hyvin uppoaa kaikki, etenkin jos automatka alkaa tympiä... Ei ole ronkeli muksu ei :D
- Piia
Taas tää meidän netti tökkii... Joo, ölistyä tulee, mutta en mäkään koko aikaa yksinäni jaksa, joten parit cd:t soivat myös paljon. ;) Justiinsa katselin, että vois tilata pari lisää, niin ei itsekään kyllästyis noihin samoihin.
PoistaAi kauhee tota teidän automatkaa. :P