tiistai 19. helmikuuta 2013

Ameeba

Olen muutamia kertoja yrittänyt kirjoittaa jonkinlaista postausta, jossa on yhtään järkeä. Ei onnistu. En tunnu osaavan kirjoittaa edes paria tolkkua lausetta. Luulin joku tovi sitten, että tämän tyhmemmäksi ei enää voi muuttua, mutta olin väärässä. Olo on kuin jollain kuolaavalla ameeballa. Olen käynyt ihmisten ilmoilla tai pidemmällä kuin postilaatikot kahdesti kuluneen parin viikon aikana. Pojan päiväuniajat pelaan FB-Villejä.

Poikasen kuumetta kesti karvan vajaa viikon. Kuumeessa poika nukkui räkämassasta ja yskästä huolimatta paremmin kuin keskimäärin ja heräilyt starttasivat taas tervehtymisen lähdettyä käyntiin. Nyt näyttää siltä, ettei poikanen osaa nukkua lainkaan ilman minua. Nukahdin sen viereen eikä kahteen tuntiin kuulunut inahdustakaan - kun hilppaisin olkkariin koneelle, pikkujäbä on heräillyt vartin unipätkien jälkeen. Rytmit heittivät tänään muutenkin todella mahtavasti häränpyllyä, kun aamun eka kunnon herätys tuli ennen neljää. Lopulta noustiin sängystä viideltä.

Olemme osittain luovuttaneet soseruokailun suhteen. Asia aiheuttaa varmasti pienoisia hankaluuksia pojan mummoloissa, mutta eipä me olla ennenkään taidettu isovanhempien kommenteista välittää. Tärkeämpää lienee nyt, että jätkä aloittaa syömään edes jotenkin, flunssa kun nollasi kaikki syömäharjoitukset aika tehokkaasti. Saan kyllä unohtaa vielä pitkäksi aikaa kaikenlaiset lempeätkään unikoulut (Pantley).

Olen viime aikoina kärsinyt myös jonkunlaisesta symbioosiahdistuksesta. Olisi kiva päästä neljän seinän sisältä edes hetkeksi jonnekin yksin, mutta ei näy nyt vaan onnistuvan. Edelleenkin mun poistuminen vaikka sinne suihkuun saattaa kirvoittaa pojassa itkut ja nyt näyttää vähän siltä, että en voi edes iltaisin poistua sen vierestä, vaikka mua jo lähtökohtaisesti on alkaneet nuo maratoni-imetykset ja -nukutukset hyydyttää aika pahasti. Olisi myös "ihan kiva", jos lapsen isä voisi joskus hoitaa osan yöhyssyttelyistä, mutta eipä tunnu isä kelpaavan.

Hammas sai muuten kaverin. Poika on jo testannut hampaitaan myös tissiin. Mun imetysfiilikset ovat viime aikoina olleet ristiriitaiset, kun hampaiden testaamisen lisäksi poika on myös omaksunut tavakseen potkutella mua päiväimetysten yhteydessä. Kiristelee välillä kiitettävästi.

Osallistuin työnhakuun liittyvään webinaariin. On vähän paineita saada taas LinkedIn-profiili pystyyn, mutta pelkään koko prosessia, kun olen näin aivottomassa tilassa. Äitysloma ja hoitovapaa on kuulemma hyvä saada jollain tapaa näkyviin myös profiiliin, kun kyseinen homma on tapahtunut työsuhteen ulkopuolella.

Mulla on jotenkin samantyylinen fiilis kuin aikoinaan työväsähtämisen kourissa. En osaa suhtautua ihmisiin enkä asioihin - enkä muuten osaa edes kuvata tätä fiilistä kunnolla. Tuntuu jotenkin vähän siltä kuin olisi pysäytyskuvassa seisomassa rannalla valtavan tsunamipatsaan edessä.

15 kommenttia:

  1. Argh, sais kyllä vähitellen teilläkin jo helpottaa :|

    Oletko ajatellut, että vaan ottaisit ja lähtisit päivällä käymään jossain? Jos ei ajatella niitä kehityspsykologisia kauhukuvia, niin samat opit kertovat, että hetken pettymyksen jälkeen lapsi ottaa lohtua sieltä mistä sitä saa. Siinä on tietty isin korvat ja hermot koetuksella, ennenkun lapsi taipuu siihen, ettei äiti nyt tulekaan takas ja tyytyy isin antamaan henkiseen tukeen.

    Tietysti teillä tilannetta vaikeuttaa tuo syömispuolikin, mutta voisihan sitä jättää maitoa kuppiin siinä toivossa, että se uppoaisi nälänhätäiseen pikkumieheen?

    Ja vaikka kaikki uni- ja ruokataistelut lapsen kanssa tuntuukin aina elämän pituisilta, niin älkää ottako lisästressiä niistä. En tunne yhtään kouluikäistä, joka huolii vain tissimaitoa, eikä nuku yli vartin pätkissä. Kyllä ne jossain vaiheessa lähtee sujumaan... Vaikkei se varmasti lohduta yhtään just nyt.

    Voimia, ihan hirmusti!

    - Piia

    Ps. Yks vaihtoehto on ottaa uusien asioiden kanssa tiukka linja. Esim. niin, että isi nukuttaa, tuli mikä tuli. Voin luvata, että kaikkien hermot menee, mut se tulee onnistumaan, vaikkakin ehkä vasta sen jälkeen kun lapsi on pari kertaa huutanut itseltään tajun kankaalle ja teistä kukaan ei ole nukkunut viiteen päivään. Henk. koht. en usko, että tällainen "pakottaminen" tyytymään kohtaloonsa tekee kenestäkään kouluampujan, mutta mistäpä minä sen tiedän. Tässä vaiheessa on helppo sanoa, että meillä on tällainen tiukka suhtautuminen kaikkeen, kun en yhtään muista milloin lapsi "pakotettiin"taipumaan meidän tahtoon ekan kerran... Mut nopeesti se tajus, että asiat tehdään niinku tehdään ja on ihan turha kuvitella, että hänen kiukku tai vaatimukset tulee muuttaan lopputulosta. Mut joko puolivuotias ymmärtää tuollaista? Ehkä tuo meidän tyttö oli jotain 9 kk, ennenku elämän karut realiteetit esiteltiin sille käytännössä? Äitiaivo ei voi muistaa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen todellakin ajatellut - aika monestikin itse asiassa - että nyt vaan otan ja lähden vähäksi aikaa jonnekin. Olen myös harkinnut tiukempaa linjaa muutenkin - en edes muistanut mainita, että ainainen kantaminen ei myöskään ole helpottanut vaan poikanen hermostuu yleensä vähän väsymysasteesta riippuen sekunnissa tai parissa minuutissa lattialla. Sylikin on ihan kökkö paikka, jos syli ei vaeltele koko ajan ympäri asuntoa. Niinpä meillä edelleenkin rampataan.

      Tuota nukuttamishommaakin me on mietitty, mutta mä en jotenkin uskalla vielä lähteä moiseen. Musta tuntuu, että tuo jäpikkä vetää 3/4 päivän maitoannoksestaan öisin enkä mä uskalla koettaa jättää sitä vielä pois, kun ei tuota ruokaruokaa vielä uppoa mitenkään järisyttävän paljon. Toisaalta musta taas tuntuu, että sais jätkä ruveta syömään syömisensä etupäässä päivisin eikä vetää jotain maitoövereitä öisin.

      Mut joo, tattista, eiköhän tää tästä. Sais vaan jotain tolkkua noihin öihin. Tekis varmaan ihan terää aktivoitua vihdoin ja viimein myös sosiaalisesti ja käydä vähän tuulettamassa aivojaan tuolla "kylillä" - olis itse asiassa jopa kolme ihmistä, joita voisin nyt tavata. Onneksi miehellä alkaa nyt taas pidemmät vapaat ja niiden päälle vielä vikat isyyslomapäivät, joten voinen varmasti ottaa nyt vähän univelkoja takaisin.

      Poista
  2. Voi apua ja perkele. Ei ihme, että ottaa koville. Tunnistan muuten tuon työväsähdysolon - kuvailet sen hyvin. Mä oon välillä kaupassakin hämilläni, että miten täällä pitäisi olla, ihmisten ilmoilla. Ja asiat saavat kummallisia mittasuhteita - suuntaan jos toiseen.

    Meillä muuten maito on alkanut maistua päivällä paremmin, kun olen venyttänyt tarjoiluvälejä. Edelleen syödään hinkistä varmaan jonkun kahdeksan kertaa päivässä, mutta aavistuksen pidempään se jaksaa päivällä napostella kun on saanut vähän odottaa. Tytär muuten potki mua helkkarin kipeästi juurikin pari kuukautta sitten, nipistelyn se on välillä keksinyt uudestaan ja uudestaan. Potkiminen loppui. Nipistely ei, mutta tungen sille liivisuojarätin kouraan.

    Sormiruokailussa muuten lapsonen kehittyi uskomattoman nopeasti. Mä angstasin, ettei se ikään opi mitään syömään, nälkään menehtyy ja on ikuisesti hinkissä kiinni. Nyt tuo popsii kolmasti päivässä (miten on mahdollista ruokkia lapsi kiinteillä 5xvrk?) aika näppärästi kaikkea, mitä eteen lastaa. Joinakin päivinä enemmän - toisina ei juuri mitään. Ei siihen auta kuin luottaa. Sano mummuille, että tekevät pojan tullessa kylään suolatonta jauhissoppaa.

    Voi kun tuohon teidän symbioosihelvettiin löytyisi joku ratkaisu. Jos hellästi yrittäisi sitä isää kelpuutella (vai palaako sillä, siis isällä käämi).

    Että ei taas muuta ko jaksaa jaksaa! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös tuollainen olo, etten oikein osaa toimia enkä tulkita ihmisiä ja tilanteita. Ihan kuin elelis jossain omituisessa vääristyneessä kuplassaan.

      Tuo tarjoiluvälihommeli on pyörinyt mullakin päässä, mutta kun tää elmeri alkaa karjua, jos ei saa maitoaan parin tunnin välein. Ilmeisesti ei mee vielä tarpeeks kiinteitä, että ne täyttäis vatsaa. Tai sitten tuo on vaan tissiriippuvainen.

      Samainen elmeri muuten nipistelee myös. Ja läpsii ja raapii. Silti tuo potkiskelu on noista kaikkein ärsyttävintä, ei tarvis jäädä tapa päälle.

      Todettiin tänään, että nyt alkaa oppiminen näkyä jo noissa ruokailuissa. Menee muutakin kuin pelkkää parsakaalia. Olen erittäin toiveikas. Ja päätin muuten minäkin, etten nyt edes tarjoa tuota safkaa välttämättä sitä viittä kertaa, koska se on selvästi vielä ollut liikaa ja aiheuttaa vaan tuskastumista.

      Isällä ei välttämättä pala käämi, mutta se ei ehkä luota itseensä tarpeeksi. Pakko alkaa nyt jotenkin totuttaa tuota lasta siihen, että isäkin on ihan kiva ja sen seurassa voi olla pidempään kuin puoli tuntia ilman äitiä.

      Poista
    2. Tää kupla on omalla tavallaan kiehtova - toisaalta helvetillinen. Olisi ollut mielenkiintoisia luentoja seurattavaksi koko päivälle, mitäpä muuta sitä tekisi kuin istuu tukka ja järki pystyssä sohvanreunalla tarjoilemalla lapselle leluja, kun JOKU ei halunnut nukkua päikkäreitä. Nojoo, otti vähän koville.

      Teidän jampan iässä me tarjoiltiin yksi ateria päivässä. Seitsemän kk kohdalla tuli mukaan iltapala ja nyt vedellään jo aamupalaakin. Uskon, että näin mennään aika pitkään, koska hinkkimaito on mielestäni hyvä välipala. Liian monella ruokailulla tuo olisi varmaan lannistunut.

      Ja kyllä, olen potkinut itseäni kylkiluiden väliin useaan otteeseen siitä, että meillä tarjoillaan lapselle ruokaa liian harvoin. Djiisös.

      Poista
  3. Mulla ei korvikeruokinnasta johtuen ole ollut tuon muksun kanssa noin rankkaa, mutta silti mä muutama kuukausi sitten en liikkunut mihinkään, tunsin oloni jonkinlaiseksi zombieksi jonka pää on turvonnut ajattelukyvyttömäksi enkä saanut mitään aikaiseksi. Rupesin ahkerasti ravaamaan vaunulenkeillä kaverin kanssa ja palasin takasin koulun penkille, vaikka ensin haaveilin jääväni kotiin piiloon ikuisesti koska olin vakuuttanut itseni siitä, etten osaa enää opiskella saati sitten tehdä töitä. En halua edes tietää, kuinka pahasti olisin latvasta lahonnut ellen olisi ryhtynyt harsimaan tutkintoani kasaan taas.

    Vaikken mä vieläkään vapaalla osaa lähteä mihinkään ilman tuota lasta. Häh, voiko oikeasti ihmisten luona käydä kyläilemässä myös ilman lasta? Äijä valehtelee ihan taatusti, ei voi. Vain ennaltamäärätyt aikataulut ja lukujärjestykset ovat syy jättää lapsi isänsä tai isovanhempiensa hoteisiin, ei mikään äidin ex tempore halu päästä yksin ulos tuulettumaan :) Ei ainakaan meillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No musta tuntuu kanssa, että latvasta lahoaminen on kohta lähellä, jos en tee jotain. Mutta silti en vaan tee. Pakko alkaa potkia itseään takalistoon - ehkä huomenna... Opiskelu onnistuu varmaan kuitenkin ihan jees eli zombieksi ei välttämättä jääkään? ;)

      Mulla ei oo ees mitään "oikeaa" syytä, miksi lapsen voisi joskus antaa hoitoon. Mut silti vois olla ehkä ihan kiva tehdä jotain yksin. Mä oon ollut kerran sen 1½ tuntia pois kotoa ilman muksua ja kerran kampaajalla muksun päiväuniaikaan.

      Poista
  4. Työnhausta äitimoodissa en osaa sanoa, mutta itse ressasin töihin paluuta. No, kävi ilmi, että ne hommat on jossain selkäytimessä ja parin päivän päästä oli kuin en olisi pois ollutkaan, vaikka kaks viikkoa aikasemmin olin aivan suossa kotisohvalla. Riippuu varmaan duunista, mutta tosiaan se kauhukuva ei toteutunut, että istun ruutua tuijottaen, enkä tajua edessäni olevasta matskusta mitään. On tullu vissiin valittua omalle nupille sopivan tasoinen duuni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla! Mä pelkään, että olen unohtanut tosi paljon asioita. Osaksi varmasti olenkin, mutta luultavasti - niin ainakin toivon - ne jutut tulisivat aika pian takaisin, jos pääsis niitä taas harjoittamaan. Ongelma on vaan ainakin mulle se, että suuri osa työnantajista teettää mun alalla testit ennen töihinottoa ja niistä testeistä voi olla vaikea suoriutua, jos on päässeet rutiinit unohtumaan.

      Poista
  5. Voi kun osaisi jotain helpotusta teille taikoa! Uskallan vaan sanoa, että yrittäkää kysäistä nlasta vinkkejä jos saisittekin jotain mihin itse haluaisitte ottautua.

    Tuo zombietila kuulosti surulliselta mutta kun hetken mietin niin hahaaa, itse koin samaa zombieta täysimetyksen lopussa esikoisella ja vähän myöhemmin kuopuksella, olo kesti pari viikkoa ja taittui kun antoi itselle lepoa. Mutta jos ei ala helpottaa, pyydä vaikka nlassa hb ettei ole esim hempassa pulmia, kuten minulle hyvin vinkattiin tuossa kun tätä (joulun aikaan ?) blogissani kirjoitin. Ja yritä hyvä toveri päästä ihmisten ilmoille!

    Mutta kyllä se hormonihuuman tuoma väsy yleensä häviää, jos ei, pyydä selvityksiä! Hirveän monella kuulee myös kilpirauhaspulmia jotka laukeaa raskauden/ imetyksen myötä. Ja ne tilanteet kuulostaa oireilevan lähes kuin uupumuksessa/ masennuksessa :(.

    Toivon vauvalle ja isille rohkeutta yhteisiin hetkiin! Musiikkia soimaan ja bailaten tai mikä se juuri heidän oma juttunsa olisikaan ja äippä shoppailemaan (tms :D)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillehän sanottiin jo neuvolasta, että äkkiä pitää saada lapsi koulutettua "normaaliin" (mikä se on?) unirytmiin, omaan sänkyyn ja yösyötöt pois. Olen osin eri mieltä, sen takia mä en nyt taida lähteä neuvolasta mitään kyselemään.

      Voihan se olla, että esim. hempassa on jotain häikkää, mutta ennemmin mä luulen, että tän sumun aiheuttaa se, kun tulee monta yötä peräkkäin jolloin nukun muutaman tunnin ja nekin pienissä pätkissä. Ja ihan varmasti hormonit aiheuttaa osan.

      Nimenomaan iskälle ja vauvalle rohkeutta! :) Pakko ryhtyä tekemään vähän töitä sen eteen, että muksu tajuais, että iskäkin on kiva heebo eikä kaikkeen aina tarvita äitiä. Meillä on nyt tähän hyvä mahis, kun miehellä on pidemmät vapaat ja isyysloman vikat päivät.

      Poista
  6. Jaksamista! Ja onnea hampaasta. Täällä kipuillaan kahta ylös oikein olan takaa, saapa nähdä kauanko menee että puhkeavat kunnolla.

    Meillä on kans jonkin verran tuota äidin perään itkua jos vaikka olohuoneesta siirryn eri huoneeseen, rauhoittuu kuitenkin kun leikitään esim. kukkuuleikkiä ja tulen parin sekunnin päästä takaisin näköpiiriin. Tänään se taas vierasti mua kun lähdettiin porukalla kylään ja mulla oli sitä kamalaa meikkiä ja tukka auki.. On kummaa, pitäisi varmaan meikata kotioloissakin joskus niin tottuisi ettei äiti aina ole niin homsssuinen :D

    Mulla on synttärit lauantaina ja poika menee nyt toista kertaa yökylään. Kutsuin pojan kummisedän ja tädin tänne ja aion olla ensin nakit&muussit ja sen jälkeen nukkua. Syyllisyys tosin kalvaa jo valmiiksi.. Poikanen teki taas viime yönä sen 3-5 härdellin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Miksi, oi miksi, pitää hampaiden tuleman niin vaivalla?

      Pidähän kivat synttärit! Voi hyvin olla, että poikanen vetelee yökylässä sikeitä varsin mainiosti.

      Poista
  7. En ole ennen kommentoinut, mutta niin moni kirjoittamasi asia on edelleen tuoreessa muistissa, että nyt päätin raapustaa. Meillä nimittäin tyttö söi tissiä yötä päivää, ja paljon sitä yötä. Otinkin hänet aina nukkumaan viereemme ensimmäisen pätkän jälkeen, jotta voin nukkua toisen lupsutellessa. Rintaa tarjosin tissitakiaiselle (7kk) pikkuvauva tahtiin, eikä se oikein joka kerralla edes maistunut. Ryhdyimme toimenpiteisiin.

    Ensin vähensin tissin tarjoamista. Ja kas, syöntihetket olivat taas tehokkaita. Noin 7 kerrasta/päivä viiteen kertaan. Lisäksi tuolloin kiinteät alkoivat uppoamaan ihan uudella tavalla, vaikka niiden syöntiä oli jo tovi harjoiteltu. 8kk kohdalla pidimme unikoulun, jonka tarkoituksena oli opettaa vauvalle itsekseen nukahtamisen taito, eli ilman tissitainnutusta. Toinen tavoite oli yösyönnin lopettaminen. Luulin, että vauva tosiaan syö nälkäänsä yöllä edelleen, niin toisin kävi. Yösyönti loppui heti ja puurot maistuu entistä paremmin.

    Tällä sekavalla sepustuksella halusin tiivistetysti sanoa, että vauvat tuntuvat olevan kehityskelpoisempia kuin vanhempansa. Onneksi.

    T. Weera

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun kommentoit ja kiitos, kun jaoit teidän kokemuksen! Kuulostaa aika samalta, mitä meilläkin. Meillähän on myös ihan pikkuvauvatahti noissa imetyksissä. Yösyöntejä on useita ja päivälläkin tuntuu uppoavan parin tunnin välein. Jossain vaiheessa meidänkin on varmaan pakko opettaa itsekseen nukahtaminen, koska vaikka epäilenkin, että muksu saattaa taidon oppia itsekseenkin iän myötä, en ole ihan varma kestääkö mun pää niin pitkään univelkaa ja noita tuntejakin kestäviä nukutuksia.

      Tunnustan muuten suorilla, että haraan itse osittain kehitystä vastaan. Varmasti tässäkin vauvassa olis ainekset kehitykseen, mutta äitillä on vaikeuksia ottaa kehitysaskeleita. :)

      Poista