lauantai 2. maaliskuuta 2013

Nirinari

Ketään ei enää kiinnosta mun (uni)jutut, mua itseäni kaikkein vähiten. Mutta ei se mitään. Seuraa tyhjänpäiväistä länkytystä.

Viime yönä klo 23: Jee, se on nukkunut kolme tuntia keskeytyksettä! Läpimurto!
Viime yönä klo 04: Vittu, miljoona herätystä klo 23:n jälkeen ja tossa se vaan killittää silmät selällään. Tämän jälkeen miehelle: "Tee sille jotain. Mä en oo nukkunut koko yönä." Tämän jälkeen hataria mielikuvia klo 6:n aikaan, seuraavan kerran klo 7.30, jolloin mies nousi sängystä jannun kera. Väsynyt jannu ekoille päiväunille 9.30, tunti levotonta unta sisällä vaunuissa (ulkona oli alkuun vähän liikaa pakkasasteita). Prkl.

Nyt kuuntelen ekoja mölinöitä itkuhälyttimestä. Jos se saatana ei nuku edes näitä päivän toisia päikkäreitä, niin muutan Afrikkaan.

Käväisin kirjastosta unihiekkaopuksen. Ihan kuin siitä olis jotain apua. Mutta kävinpä lenkillä! Ja oli autiota, klo 14:n pintaan lauantaipäivänä. Mutta hei, kaupat on menneet kiinni jo ajat sitten eikä kaikki niistä ole edes lauantaisin auki. Ja tori nyt on purettu jo tunteja ja taas tunteja sitten. Koska tekee mieli, niin purnaan vielä sitäkin, että täällä ei voi lapsen kanssa mennä kauppakeskukseen, kun sellaista ei ole (tai on, sellainen about 10 liikkeen minimalli, mutta se on lähes kokonaan tyhjillään). Täällä ei ole leikkipuistohengailua (en ole koskaan nähnyt muksuja äiteineen leikkipuistoissa), täällä ei ole lastenhoitohuoneita eikä keskustassa taida päästä paria liikettä lukuunottamatta yhteenkään lastenvaunuilla.

Pitäis vissiin ottaa yhteyttä ihmisiin. Taisi olla viime viikolla, kun ystävän avovaimo pyyteli käymään - hirveen kiva idea, mutta kun asutaan ehkä yhdeksän kilometrin päässä toisistamme ja mulla ei ole korttia eikä autoa eikä julkisiin voi mennä vaunujen kera (jos siis julkisia kulkiskin sen pari vuoroa päivässä). Huoh. Pitäis kai ajaa se kortti, mutta kivasti menivät just kallistumaan. Eikä meille siitä huolimatta kannattaisi hankkia kahta autoa, ei meillä olis varmasti edes varaa ylläpitää niitä.

Nirinari. Muikean kipeä alavatsa. Nyt jos olisi aika ennen raskautta, niin väittäisin, että menkat alkavat tänään, mutta nytpä ei tiedä. Jos olis saanut vaikka jonkun kivan tulehduksen, niin pääsisi vaihteeksi lekuriin.

2 kommenttia:

  1. Hyvin sä länkytät! Mää valitan tähän kanssa vähän. Saatanasta nuo unet - ei siihen muuta osaa sanua. Iso poika, olisi jo perkele aika tajuta, että yöllä nukutaan.

    Mulla maha kuplii ja turpoilee ja kusin jo tikkuunkin kun tuntuu ihan niiltä vitun "perhosen siivenisku"-potkuilta. No en oo raskaana, enkä kyllä tiedä miten se olisi mahdollistakaan. Ollaan jo ehdollistuttu siihen, että lapsi herää pelkästä ajatuksesta.

    Yritin mennä vaunuilemaan, mutta pari päivää sitten pehmennyt sohjo on jäätynyt nilkankorkuiseksi röpelöksi, joka on vielä ihan helvetin liukasta. Kaksi korttelia lykin kärryä hurtta hihnassa melkeen lentoon lähdössä tuulen mukana. Luovutin. Ois ollu kiva ulkoilla, mutta voinkin nyt siirtyä sohvalle mokkapalapellillisen kanssa miettimään mikä mahassa on vikana.

    Toivottavasti hei päästään pian lääkäriin - on niin kiva käydä kodin ulkopuolella tapaamassa ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, valitetaan yhdessä! Valittaminen on aina kivaa! Mulla on myös ollut kuplintaa ja turpoilua nyt jo vähän aikaa. Ja varmaan on munkin haettava se testi, vaikka ei pitäis mitenkään olla mahdollista. Menkkojahan mulla ei oo vielä "synnytyksen" jälkeen tullut kertaakaan.

      Ei muuten jannu ottanut unia takaisin toisilla päikyillä. Lienee pakko yrittää yöunta seiskan pintaan.

      Oli paikoin liukasta täälläkin, mutta tällä kertaa oli hiekka-auto käynyt pyörähtämässä useimmissa paikoissa. Ihme.

      Poista