Provo

Käytiin sitten kuuntelemassa lässytykset neuvolassa. Tällä kertaa mun oli vaikea pidätellä itseäni ja kertaalleen harkitsin jopa marssimista ulos huoneesta hetkeksi rauhoittumaan. Mä tiedän, että niiden pitää selittää tietyt asiat ja mä tiedän, että ne saattaa jopa tulla uutena tietona joillekin, mutta provosoiduin silti. Mua kohdeltiin mielestäni ihan kuin jotain vajaaälyistä eikä mun suurinpiirtein annettu edes puhua lauseita loppuun vaan jyrättiin vaan sillä neuvolatuuballa.

Kyseessähän oli siis lapsosen 8 kk lääkärineuvola. Lekurina oli tällä kertaa paikkakunnan ilmeisesti ainoa lastenlääkäri, jolla ollaan kerran käyty yksityisellä puolella tarkistamassa, ettei yöheräämisten taustalla ole esimerkiksi korvavaivaa. Terkka oli joku mulle ennestään tuntematon suuruus. Olin kieltämättä jo valmiiksi vähän varpaillani, mutta yleensä olen kyllä laskenut aseeni, jos neuvolakäynti onkin osoittautunut ihan mukavaksi. Eipä osoittautunut tällä kertaa.

Mä olen neuvolassa aina aika lörppö, vaikka tiedän, että siellä voisi himmailla ja lasketella vaikka pieniä valkoisia valheita. Pääsisi helpommalla. Ongelma vaan on, että mä en osaa. Mä kuvittelen aina saavani (vertais)tukea ja sellaista mukavan letkeää sananvaihtoa. Aloitin jutustelun kertomalla meidän syömisistä (= sormiruoka, soseet, puurot...) ja öistä - lisäsinpä öistä vielä, että tiedän, että pitäisi varmasti tehdä yövieroitus, mutta asia on vielä vaiheessa (kuvittelin, että tämä suitsee sitä kiihkeintä "pitäkää unikoulu" -käskytystä). Kerroin, että ollaan edetty toistaiseksi vähän lempeämmällä taktiikalla. No, sittenpä se alkoi. Kaikki suollettiin ulos pää kallellaan, silmät suurina ja hitaasti lässyttäen - aivan kuin lapselle tai jotenkin hitaalle ihmiselle.

"Niin, joka välissä ei kyllä tarvitsisi imettää päivällä. Syötte ensin sen aamupuuron, sitten voit imetellä ja sitten voitte ihan vaikka odotella sinne lounaaseen ennen kuin imetät seuraavan kerran." (Jep, ihan olen joka hetki tunkemassa tissiä lapsen suuhun! Eikä oo ruoka-aikojakaan!)

"Tietääkös se äiti miten lasta pidetään, että saadaan korvat tutkittua?" Otin lapsen syliin sivuttain ja pidin päätä paikallaan korvan yläpuolelta, mutta ei mennyt oikein. Lääkäri nappasi tässä vaiheessa jo suoraa huutoa karjuvan lapsen syliin, asetti sen täysin liikkumattomaan asentoon syliinsä ja kertoi, että tämä on ote ja tästä ei saa lipsua, koska lapselle tulee osoittaa, että se ei saa aina toimia mielensä mukaan. No, sitten katsottiin korvat. Seuraavana oli vuorossa suu. "Osaakos se äiti pitää lasta oikeaoppisesti sylissä, että saadaan katsottua suuhun?" Pidin lasta käsistä ja otsasta kiinni, mutta taas meni vituilleen ja lapsi tempaistiin multa pois. "Tärkeää on, ettei lapsi pääse liikkumaan, niin päästään tutkimaan."

"Nyt kun poika jo liikkuu, on tärkeätä suojata pistorasiat ja muut vaaranpaikat. Suojaatte nyt kotona sitten kaikki ja vahditte poikaa. Muistakaa, että lasta pitää jo alkaa komentaa. Teidän tulee alkaa kasvattaa sitä."

"Muistatte sitten, että syötätte sitä puuroa aamuin illoin."

"Olisi nyt tärkeää saada sitä sosetta menemään enemmän. Tiesittekö, että voitte tehdä soseita myös itse? Kasvikset ja liha kiehautetaan ja sitten ne soseutetaan vaikka sauvasekoittimella. Kun lapsi aukaisee suunsa, suuhun laitetaan lusikalla sosetta. Voitte myös antaa sormiruokaa. Leikkaatte vihanneksista sellaisia helposti pideltäviä paloja." Tässä vaiheessa mulla repes ja menin lekurin luo poika sylissä (sain sen vihdoin puettua - se huusi koko käynnin ajan selkä kaarella ja hysteerisenä, korvien ja suun tutkimisesta asti): "Kuule, juttuhan on nyt niin, että jos lapsi pitää suutaan koko ajan kiinni ja alkaa hyvässä lykyssä huutaa kuin hinaaja ruokapöydässä, niin en minä ala vääntää sen suuta väkisin auki ja tunkea lusikkaa suuhun." "Niin, onhan se tietysti niinkin. Tämä teidän poikanne taitaakin olla vähän vaativampi tapaus." Vittu.

Siinä se on! Paikka, jossa sosetta tulee lappaa avoimeen suuhun.

Hauskaa oli myös, että lääkäri sanoi yövierotuksen syyksi hampaiden huonontumisen. Myöhemmin sitten totesi, että no itse asiassa eihän ne hampaat vielä pilalle mene vaan ongelmaa saattaa ilmetä ehkä sitten kun suussa on hampaita enemmän. Mun ei myöskään annettu kertoa meidän hellävaraisemmista yövieroituskeinoista vaan siitäkin alettiin lässyttää, että pitää antaa miehen nukuttaa ja pitää imettää yöllä istualtaan ("Kuule nyt vaan yöllä sitten otat sen lapsen ja menette johonkin kivaan tuoliin. Imetät sen sitten siinä tuolissa."). No vittu näinhän me tehdään!

Joo. Ei pitäis. Mutta kun.

------------------------------

Lisään nyt vielä tähän samaan saumaan, että olen viime päivinä ollut aika innoissani tästä keväästä. Olen myös aika perhanan ylpeä itsestäni, että olen kestänyt täällä kotona näin pitkään sekoilematta tämän enempää. Itse asiassa kuvittelin raskaana (jostain syystä muistelin tänään kuinka ahdistunut olin raskausaikana kaikesta), että olisin tässä vaiheessa jo kiinni ovenrivassa ja valmiina karkaamaan lopullisesti, mutta hitto, paikka paikoin tämähän on varsin hauskaa. Jannukin on nyt jotenkin niin ihanassa vaiheessa, kun se nauraa hekottaa ihan ihmeellisille asioille ja sen kanssa voi jo höpsötellä ja tehdä kaikenlaista.

Neuvola tuntuu muuten tepsivän joka kerta yöuniin. Viime yönä herättiin kaksi kertaa. KAKSI. (Makasin tietysti pitkät pätkät valveilla ja päässä pyöri katkeamattomana nauhana: "Kohta se herää kuitenkin. Yritä nukahtaa. Kohta se herää.")

-------------------------------

Prkl. Onko tää nyt se kyberhyökkäys? Kaikki jumii. Prkl.