perjantai 22. maaliskuuta 2013

Muuto(kse)n tuulet

Kirjoittelusaumat ovat viime aikoina olleet vähissä. Ongelma on myös ollut, että aina kun on tullut mieleen joku aihe josta kirjoittaa, olen ollut kaukana kirjoitusvempeleistä. Ja sitten kun on päässyt koneelle, pää on kumissut tyhjyyttään. Ei mitään asiaa.

Unijutut ovat pysyneet aika samoina, mitä nyt mukaan on tullut "pientä" nukahdusraivoa. Muutamana yönä/iltana lapsonen on raivonnut nukahtamisen aikaan niin, että mikään lohdutus ei ole kelvannut. Ei ole hyvä sylissä eikä sängyssä eikä missään. Tissikin on no-no. Korvatulehdus on käynyt mahdollisuutena mielessä, mutta kun raivoamiset liittyvät niin selkeästi siihen nukahtamiseen ja muina hetkinä ei ole mitään epätavallista kitinää, niin tuskinpa on kyse korvista. Ehkä lapsonen pitää itselleen unikoulua? Kohta alkaa tuntua, että yksi unikoulu sinne tänne, kun pälli punaisena karjumista on alkanut olla muutenkin.

Ympäriltä on kiirinyt vauvauutisia. Jos en ihan erehdy, niin vaikuttaisi siltä, että ainakin neljä ystävää tai tuttua on pieniin päin. En ehkä kestä, kaikki saavat vauvoja!

Eilen tuli vauvauutisen lisäksi myös toinen melko pysäyttävä uutinen. Vuokranantaja haluaa asunnon omaan käyttöönsä, joten syksyllä meille tulee lähtö. Pientä sekavuutta ilmassa: yrittääkö etsiä täkäläisiltä onnettomilta vuokramarkkinoilta joku luukku vai hakeutuako suorilla Kaupunkiin? Pikkukaupungin vuokrattavat perheasunnot ovat kiven alla (yksiöitä kyllä olis) ja pikkukaupunki on masentava. Mies voisi käydä Kaupungista käsin töissä, vaikka työmatka pitenisi radikaalisti - mies voisi kuitenkin yöpyä esimerkiksi vanhemmillaan, jos ei vaikkapa yövuoron jälkeen jaksaisi ajaa suorilla kotiin. Mulla voisi ehkä olla jotain mahdollisuuksia saada Kaupungista töitä, vaikka en kyllä ollut ajatellut alkaa katsella työmarkkinoita kuin vasta ehkä pikkuhiljaa kesällä ja syksyllä sitten kunnolla. Mutta mitä jos me onnistuttaisiinkin saamaan asunto Kaupungista ja sitten mä en saisikaan sieltä töitä? Tulisiko taloudellisesti takkiin? Toisaalta on lähes 100 % varmaa, että pikkukaupungista mä en niitä töitä ikinä löydä - enkä kyllä haluakaan.

Pieni ongelma ainakin toistaiseksi on se, että meidän pitäis olla ulkona tästä kämpästä syksyllä samaan aikaan kuin ollaan reissussa eli meidän pitäisi muuttaa sitä ennen. Elukoille kuitenkin pitäisi saada reissun ajaksi hoitaja ja nyt ei ole sitten tietoa, missä kaupungissa edes asutaan reissun aikaan.


Asuntoasia palautti taas mieleen, miksi asunnon vuokraaminen yksityiseltä on perseestä. Ei ole ensimmäinen kerta, kun toivotaan pitkää vuokrasuhdetta ja sitten lähteekin asunto alta.


Aloin kuitenkin jo pienesti haaveilla Kaupungista. Jos muutettaisiin syksyllä, ystävä jäisi kivasti juuri äitiyslomalle. Voisi kahvitella yhdessä ja järjestää lapsitapaamisia ja rampata lastenvaatekirppiksillä. Hitto vie.

8 kommenttia:

  1. No huh, onpa teillä miettimistä! Ymmärrän, jos houkutus kaupunkiin muuttamisesta käy tässä tilanteessa vastustamattomaksi. Vaikka tietysti pitkä työmatka on hankala varsinkin talvisaikaan. Toivottavasti löytyy hyvä ratkaisu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! Tää työ-asuntokuvio on leijunut ilmassa pienenä peikkona, mutta nyt täytyy vaan lähteä jotenkin ratkaisemaan asiaa vähän aiottua nopeammalla tahdilla.

      Poista
  2. Hei pakko alottaa tällä: mä tsekkailen blogeja yleensä pitkin päivää puhelimella, uuden luettavan toivossa. Tänään sit huomasin sun kirjoittaneen ja innoissani luin postauksen heti. Sitten jäin odottamaan just tätä hetkeä, kun koko muu perhe nukkuu ja pääsen lukeen uudelleen ja ihan ajatuksenkin kanssa. Sä alat olla ihan yks mun lempikirjailijoistani, kun uuden hengentuotoksen lukemista odottaa innolla koko päivän! :)

    Sitten kommentoimaan: Ehkäpä tämä vuokra-asuntojuttu on nyt se ikkuna, minkä piti aueta. Mä oon sen verran fatalisti, että uskon käyvän tasan niin kun on tarkoitettu. Eli asunto löytyy sieltä mistä pitää ja ehkäpä löydättekin itsenne kaupungista ja ehkäpä se onkin parasta mitä voi sattua! Pidämme peukkuja :)

    Ja raha-kuvioon sen verran kommenttia, että kun sen seuraavan lapsosen (tuosta noin vaan) pyöräyttää ennen ekan 3-vuotissynttäreitä, niin äitiyspäivärahat saa sen ekan äitiyspäivärahan suuruisena... Eli tälle jo useamman vuoden kotona viihtyneelle mamalle toisen lapsen saaminen tähän saumaan oli melkoinen peliliike, kun minimipäivärahoilta äitiyslomalle jäätyäni saankin yhtäkkiä vuosia sitten tehdyn työn perusteella laskettuja päivärahoja... Tässäpä tämänkertainen vauvalobbaus ;)

    - Piia

    Aini: Unikoulu jeejee, ihan sama kuka sen toteuttaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lempikirjailija. ;) Reps. Kiitos, tuo palaute lämmitti mieltä!

      Mä alan nyt myös kallistua sille kannalle, että ehkä näin kuuluikin käydä. Tulipahan sysäys toimia.

      Mä oon vähän aavistellutkin, että äitiyspäiväraha voisi määräytyä tuolla systeemillä, mutta mistään en vielä kehdannut tarkistaa. Toi olisi kyllä ehdottoman hyvä juttu... Mä vaan pelkään edelleen melko hysteerisesti, että toisen muksun puksauttaminen heti perään torpedoisi mun viimeisetkin tsäänssit työmarkkinoilla. En tiedä. Mut sen tiedän, että tää mun vauvakuume näyttää kroonistuneen ja olen jo alkanut kadehtia kaikkia, jotka tälläkin hetkellä ovat paksuna. Ei siis mitään valtakunnan järkeä, varsinkin kun mulle se raskaana olo ei ollut mitään herkkua, mutta tällä mennään. Huh.

      Poista
    2. Jooh, ja se vauvakuume kääntää ajatukset pian vastoin kaikkea järkeä siihen, että eihän se edellinen raskaus voinut niin rankkaa olla, että kylläkai semmosen yhdet yhdeksän kuukautta seisoo vaikka päällään... Sit sitä onkin raskaana ja se on just niin kamalaa kun sitä muisteli, paitsi että se on vielä kamalampaa, kun pitää hoitaa se esikoinenkin! MUTTA: Samaan aikaan sitä on onnellisempi kuin ikinä ja se maha kasvaa ihan liian nopeeta ja kohta ollaankin jo loppuraskaudessa ja sit se pieni nyytti tulee (tai otetaan) ulos ja elämä on parasta ja kun imetät vauvaa ja esikoinen kiipee viereen sohvalle ja toteaa vakavana että "vauva" ja "tissiä!" ja sit silittää pikku tahmaräpylöillään vauvan untuvaista tukkaa ihan pyytämättä, niin eipä vois olla parempaa paikkaa tai aikaa. Jatkuvasti saa nyyhkiä, että miten tää onkin niin ihanaa vaikka onhan tää äkkiseltään rankkaakin :')

      Ja vaikka kuinka se onkin klisee, niin muistutampa, että (kuulemani mukaan) kukaan ei ole kuolinvuoteellaan harmitellut, ettei tehnyt enemmän töitä ;) Ymmärrän kyllä, että lähes kaikki ihmiset on enempi uraorientoituneita kun minä, mut vauvat nyt vaan on niin ihania, etten ole miettinyt töitä kertaakaan :D No mut, mullapa ei olekaan uraa jota sössiä, joten nautin kotona olemisesta ihan täysillä :)

      Kauhee kun mä taas kampanjoin! Soriiiii, mut mä köllötänkin täällä sohvalla nyytin kanssa ja tuo vauvan tuoksu pitäis luokitella huumaavaksi aineeksi ;)

      - Piia

      Poista
    3. Voi eih tuota sun kuvausta räpylöistä ja untuvaisesta tukasta! Eeeeen kestä! :)

      Se on ihan totta, että ei varmaan kukaan kadu sitä, ettei tullut tehtyä enemmän töitä, mutta mä en ole varma pystynkö elämään itseni kanssa, jos ryssin työkuvioni täysin. En mäkään itseäni varsinaisesti uraorientoituneena pidä - lähinnä jos miettii, niin mun "ura" on ollut hyvinkin laskujohteinen. Olen kieltäytynyt kaikista mahdollisuuksista yletä, kun musta on tuntunut, että kentällä on kaikkein kivointa, mutta nyt siis pelkään sitä, että jos en vuosikausiin hakeudu töihin, niin saan heittää hyvästit kokonaan oman alani töille. Eikä musta jotenkin tuntuis kivalta, että olisin opiskellut hemmetin monta vuotta päätyäkseni lopulta jonnekin Mäkkärin tiskille.

      Poista
  3. Jee!!! Kaupunkiin mars! Mää ajoin kolme vuotta 65 km suuntaansa työmatkaa, hyvin sujui. Tosin teidän etäisyyksistä en tiedä, ainahan ne on tässä maassa pitkät.

    Pitäiskö munkin iskeä tönö myyyntiin ja kahtua kuinka käy. Todennäköisesti kehnosti. Joka tapauksessa, innostuin hirveästi ja kuvittelen, että mullakin on vielä
    tsäänssejä ihmisten ilimoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tulis työmatkalle mittaa melkein 100 kilsaa suuntaansa eli paljon. Mut tie on aika hyvä, joten jos vertaa tohon toiseen suuntaan, jonne tulis matkaa ehkä vähän vajaa 60 km, niin ajallisesti matkassa ei olis paljon eroa. Ja toi 60 km päässä oleva kaupunki ei oo mun mieleen yhtään, ei kyllä sen puoleen miehenkään. Pienenä helpotuksena _ehkä_ toi vuorotyö siinä mielessä, että kierron välissä aina pidemmät vapaat ja täten myös vapaata ajelusta. Seudulta käy myös muuta porukkaa töissä täällä, joten ehkä joku kimppakyytikin vois onnistua.

      Mulla oli pk-seudulla vuosia tunnin työmatka suuntaansa, talvisin välillä 1½ h. Tosin menin julkisilla (matkalla useampi vaihto - ei hyvä), mutta silti leipiinnyin aika pahasti. Lohkaisi aika ison loven vapaa-ajasta. Mut ton takia mä en nyt kestä mitään mahtityömatkaa, saa mies kokeilla vuorostaan.

      Mä olin eka ihan varma, että me ei saada tätä kämppää myytyä (täällä ei yllättäen asunnot liiku) tai vuokra-asunto ei järjesty, mutta periaatteessa meillä kävi ensin tosi hyvä tuuri, kun saatiin jäädä tähän entiseen vuokralle. Pelottaa nyt vaan pienesti, miten toi meidän "pako sivistyksen pariin" tulee onnistumaan, kun ei se munkaan työnsaanti ole niin varmaa. Mut ei kai se auta, tässä on nyt tullut aika iso potku persuuksille!

      Poista