Kohtaaminen

Haluaisin tehdä positiivisen ja tunnelmallisen postauksen, mutta just nyt ei pysty. Katsotaan, miten joulun jälkeen onnistaisi.

Kävimme isomummulassa joulunpyhien sijaan jo tänään. Mummula sijaitsee muutaman kymmenen kilometrin päässä pelottavassa pikkukylässä, jossa kaikki tuntevat toisensa. Hautausmaalla tapahtui erittäin kuvaava kohtaaminen: kävin viemässä papan haudalle kynttilän (pidin toki asiaankuuluvaa puhinaa, kun en paukkupakkasessa meinannut saada kynttilää hanskattua ja oli itse asiassa ihan viittä vailla, että olisin alkanut kiroilla ääneen). Eipä kestänyt kauaakaan, kun paikalle saapui joku täti-ihminen. "Oletko sinä x:n lapsenlapsi? Siis Tylsyys? Tiesinkin, että olet tulossa tälle kylälle tänään." Täti ei esitellyt itseään, mutta toivoteltiin siinä hyvät joulut puolin ja toisin. Oli vähän typertynyt olo.

Isomummulan käynti oli muuten sitä luokkaa, että ei tee vähään aikaan mieli mennä uudelleen. Mummun tyyliin kuuluu "huutaminen", kaikki asiat pitää toimittaa hirveällä volyymillä ja kouhkaten. Imetys osoittautui haastavaksi, kun mummu saapui aina paikalle huutamaan eikä ymmärtänyt selväsanaisia kehotuksia pitää pienempää elämää. Paikalle hälytettiin myös isäni, joka oli - kuinkas muuten - päissään tai hyvin vahvassa krapulassa. Ei varmaan ollut peseytynyt viikkoon. Ei tuntunut myöskään lapsenlapsi hirveästi kiinnostavan (eipä sillä, en olis tosiaankaan vienyt lasta sen örkin lähellekään). Tietysti kylään sattuivat osuvasti myös pari kyläläistä - epäilen, että siinä oltiin taas katsottu, että nyt on vieras auto pihassa, joten eiköhän suihkaista paikalle katsomaan ketä siellä on.

Jumankavita mitä menoa.