Operaatio unta kuulaan - kaikille

Karjuvauva ei sitten poistunutkaan. Eilen taisi olla mun vauvahistoriani surkein päivä: jossain vaiheessa suunnittelin jo laukkujen pakkausta ja muuttoa toiseen osoitteeseen sekä ajan varaamista sterilisaatioon (että ei nyt ainakaan lisää näitä kääpiöitä, ikinä!). Väsytti niin paljon, että hetkittäin kävi jo mielessä, että nyt lähtee henki. Tuli tiuskittua ja tuskastuttua niin lapseen kuin elukoihinkin, mistä on tietysti nyt henkinen krapula.

Mä oon nyt ilmeisesti saanut hankittua jonkinlaisen unihäiriön itselleni ja vauvallahan sellainen jo tuntuu olevan (joo, tiedetään, ne heräilee, ei oo välttämättä häiriö). Olen yrittänyt saada unta aiemmin kuin aamuyöstä, mutta tuloksetta. Toissa yönä uni tuli ehkä joskus kolmen, neljän välillä, mutta siitä alkoikin sitten sellainen heräilyrumba, että parempi olis varmaan ollut olla nukahtamatta ollenkaan. Mä sain myös burnoutin istumaimetyksistä ja itku silmässä totesin, että hartiat ja kädet ei enää kestä jantterin jatkuvaa pitelyä (en vaan saanut hyvää asentoa tyynyillä tuettuna, siinä koomassa vauva tuntui aina jotenkin litistyvän tissiä vasten). En sitä paitsi meinannut pysyä enää edes tolpillani vaan nukahtaa kirjaimellisesti istuvilleni vauva sylissä. Onneksi sitten aamuyöstä myös makuuimetys onnistui tauon jälkeen. Jantteri sen sijaan huutoheräili vähän väliä enkä todella tiennyt, mistä kenkä puristaa. Välillä kaveri joikasi silmät tiukasti kiinni enkä tiennyt oliko se ylipäänsä hereillä vai ei. Meni kuitenkin aika pitkälti kanteluksi.

Sama jatkui eilen päivällä. Sitteri paska, matto paska - ainoa mikä kävi oli liikkuva syli. Tietty kaaosta piisasi myös muulla saralla, sillä samaan aikaan elukatkin käyttäytyivät kuin pahaiset siat ja yksi myös laatoitteli useampaan otteeseen keittiössä. En sitten päässyt lähtemään pojan isomummolaankaan ollenkaan niin kuin oli sovittu, kun aika meni hyssytykseen enkä uskaltanut lähteä, jos siellä sama meno olisi jatkunut. Isomummolaan on jonkunmoinen automatka, mutta kun enää ei voi laskea oikein senkään varaan, että päiväunet onnistuvat edes autossa, niin päätin jäädä kotiin ja antaa vaunulenkin aka päiväunet miehen hoidettavaksi, kun mies tulee töistä.

Olis tietty voinut nukkua koko pojan vaunulenkin ajan, mutta siihen mennessä en ollut saanut muruakaan rinnan alle ja alkoi tietysti väsymyksessä ketuttaa myös huushollin siivo. Joten ei kun raivopäissään raivaamaan keittiötä. Tunnin unet ehdin kai kuitenkin sipaista.

Illemmalla kantelu jatkui. Poika nukahti parin minuutin karjumisen jälkeen Manducaan (miehen piti totta kai pysyä liikkeessä), mutta unta ei riittänyt taaskaan kuin puoleksi tuntia. Tissillekään ei nukahtanut. Illalla mentiin kaikki yhtä aikaa sänkyyn ja nyt sitten yhtäkkiä poika ei raivostunutkaan sänkyyn laitosta. Nukahti ensin tissille, mutta heräsi 10 minuutin päästä, sain nukahtamaan uudelleen sylissä. Sen jälkeen heräilyä noin tunnin välein, aamuyöstä KAI vähän harventui, ei selkeää muistikuvaa. Kahteen mennessä en itse kuitenkaan ollut taaskaan saanut nukahdettua kuin muutaman kerran ja joka kerran mut herätti välittömästi joko lapsi tai elukka. Elukan takia heräsin kolme kertaa ja kävin jo antamassa ruokaakin, että saisin elukat uneen. Ylipäänsä koko yön aikana lapsi heräili joitakin kertoja räväyttämällä yhtäkkiä silmät ammolleen, mutta sain sen nukahtamaan aika pian uudelleen joko taputtamalla kevyesti reiteen tai heijaamalla sylissä. Tissikin toki kelpasi.

Tänään herättiin ysin pintaan ja tällä kertaa aamu näytti pojan mielestä olevan varsin mukava. Sain keitettyä kahvit ja juotuakin ne. Nyt kaveri nukkuu tässä tissillä. Jospa tästä päivästä tulisi vähän parempi meille kaikille.