Mun äiti ja toisen puolen isovanhemmat ovat menneet poikasesta ihan sekaisin. Toisen puolen isovanhemmille poikanen on ensimmäinen lapsenlapsi.
Eivat nuo nyt alvariinsa ole meillä ramppaamassa, mutta mielessä on silti ehtinyt vilahtaa, että vähempikin hössötys riittäisi. Mun äidillä on erittäin vahva marttyyritaipumus ja onhan sieltä jo kuultu moneen kertaan ne "tulisitte nyt joskus meitäkin katsomaan" -nurinat. Voisin kuulemma lenkkeillä sinne (tätä on hoettu jo viikkoja) - olen aika monta kertaa selittänyt, että olen vasta ehkä viikon pystynyt yhtään pitempiin lenkkeihin, joten ei tässä ole ollut kamalasti mahdollisuuksia lähteä talsimaan tuota noin kuutta kilometria kyläilemään. Toisilla isovanhemmilla on ollut tapana pamahtaa paikalle ilmoittamatta (joskus myös suoraan ovesta koputtamatta tai soittamatta ovikelloa), nyt ovat sentään hetkeä ennen pirauttaneet tulostaan. Ei silti aina jaksa heti innostua visiitistä, jos on vetänyt yön ja päivän putkeen tissitys-hyssytys-hytkytys-tissitys-hyssytys-hytkytys-maratoneja eikä ole vielä päässyt suihkuun, syönyt tai pukenut päälle.
Mun äiti nyt tiedetään, mutta anopista en vielä ole päässyt selvyyteen. Se on tosi herttainen, joten en usko, että on kyse mistään besserwisseröinnistä, mutta meinaa silti välillä univelkaisen herkkisäidin korviin särähtää. Äidiltä tullutta:
"Sä olet opettanut sen lapsen nukkumaan vaan sylissä tai liikkeessä. Se on ihan mihin lapsen opettaa."
"Se lapsi nukkuu vielä 4-kymppisenäkin teidän vieressä, kun te sitä vieressänne pidätte nukkumassa."
"Se lapsi pitää sua tuttina. Ei sille jatkuvasti pidä tissiä antaa."
Anopilta taas:
"Ai sä et ole vielä antanut sille muuta kuin omaa maitoasi? Niin, taitavat nykyään sitä äidinmaitoa suosiakin."
"Hyväähän se vaan tekis, jos lapsi välillä huutais. Niinhän sitä on sanottu, että huutaminen vahvistaa keuhkoja."
"On se kyllä kiltti lapsi, kun ei se juuri koskaan huuda." (Eli siis paljon itkevä, esimerkiksi koliikkinen lapsi on tällä logiikalla tuhma..?)
Psssst, ne mukuloiden hoitosuosituksetkin on muuttuneet viimeisessä 30-40 vuodessa.
Mulla nousi verenpaine ihan vaan kommentit lukiessa. Tältä emännältä saattaisi tärähtää jokseenkin kovaa jos ihan livenä näitä kuulisi.
VastaaPoistaOn sulla mahtavat hermot jos oot kommentointia kuunnellut hyvästelemättä ketään niskaperseotteella. Olen vähän kateellinen. :)
Toistaiseksi on menty sillä asenteella, että toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta mä tiedän, että oman äidin kanssa palaa jossain vaiheessa hermo. Sitten kun kipakoin sille vastaan, niin se sanoo jotain vitsistä ja siitä kuinka on kuullut kyllä nykyajan suosituksista. Mutta niin vaan pitää aukoa...
PoistaSe aukoo myös tällä hetkellä mun siskolle ja pitää saarnoja siitä, kuinka lapsella tulee aina olla sisarus eli kuinka niiden on tehtävä toinen lapsi mahdollisimman pian. Jee.
Oi joi :D En siis ole ainoa joka on saanut kuulla anopin ja muun suvun viisauksia ja kokemuksia. Täällä on myös kuultu perhepedistä ihmettelyä tyyliin "emmekö varmasti tukehduta sitä", "onko se turvallista" "eikä sitä koskaan saa siitä opetettua pois vierestä", "ei meidän aikana vaan".
VastaaPoistaSylissäkään ei ole pakko pitää koko aikaa ja jokaiseen inahdukseen ei tarvitse mennä varmistamaan vauvan vointia, on myös tuttuja lausahduksia)
Kaikkein eniten loukkaannuttiin kuitenkin miehen kanssa eilen anoppilassa kyläillessä. Mies omalle äidilleen kun tämä käski miehen olla härppimättä poikaa tämän nukkuessa, ja taisi muistaakseni vieä huitaista omaa poikaansa sormille..
Ja ah, rakas appiukkoni taas jatkoi minulle saunan jälkeen " kuulin että pojan pippeli mitattiin sairaalassa, onkohan se hermafrodiitti ja on aika naisellista nukkua nilkat ristissä". Ei juuri huumori minulla siinä vaiheessa riittänyt kun rupeaa lasta haukkumaan siinä muka vitsin varjolla. Varsinkin kun olen ollut ihan hysteerinen siitä mittauksesta itsekkin, (joskin pojan vehkeen lääkäri totesi normaaliksi) mutta entä jos siinä onkin jotain vikaa tutkimuksesta huolimatta, ja se onkin merkki esim. transsukupuolisuudesta. Herranjumala ihminen voi ajatella hulluja ja tuntea syyllisyyttä mitä ihmeellisemmistä asioista. Tätä minä yöt vatvon, en sitä, että entä jos näin on, vaan sitä mielipahaa ja hämmennystä j ihmisten paskaa luonnetta ja suvaitsemattomuutta(vrt. appiukko) ja mitä se lapsiparalle tarkoittaisi. Minulle tuo pieni mies on täydellinen, mutta lääkärin asiaan huomion kiinnittäminen nosti kylmän hien otsalle ja murheen mulle vissiin seuraavaksi neljäksi vuodeksi ainakin kun tutkailin poikaa onko se "poika". Kaippa nämä hormonit vaikuttaa, yhtä musertavalta tuntuu kun ajattelen esim. lapsen kaatumisia ja tulevia itkuja.. Osatappa olla ihan zen näissä asioissa, mut ei niin ei.
Noh, muita vähemmän verenpainetta nostattavia kommentteja on kuultu mm. kantoliinasta (mikä se on ja pysyykö lie kyydissä) ja opastusta kyllä tuttipullojen keittämisestä maidonnousuun ja maidon riittävyyteen (tämäkin appiukolta). Ei tee miehen puolen sukua juuri nähdä.
Onneksi en ole yksin näköjään näitä neuvoja vastaanottmassa kuitenkaan :D Kovia hermoja meille!
Mirgga
On siinä appiukolla ollut tilannetajua! Ei kiva. Luulis tajuavan, että tuossa vaiheessa aihe voi olla vähän herkkä.
PoistaToivotaan tosiaan, että hermot kestää! Tsempit!
Varmaan moiset kommentit kuohuttaa aikasta paljon ja mieluummin olisi niitä kuulematta. Tosin en voi olla tuomatta käänteistä näkökulmaa asiaan... Nimittäin sitä, että toisaalta voi olla suuri apu siitä, että isovanhemmat (ja parhaassa tapauksessa vielä molemmilta puolilta) ovat noin lähellä. Toki tietysti edellyttäen, että heitä ja heidän apuaan yhtään sietää silmissään ja toisaalta, että he ovat valmiita myös auttamaan konkreettisesti eivätkä ainostaan jakelemalla näitä viisauksia.
VastaaPoistaItsellä tilanne on näet juuri sellainen, että isovanhemmat ovat useiden satojen kilometrien päässä ja sillä heistä, joka ehkä muutoin voisi edes satunnaisesti matkata tänne auttelemaan, ei terveys sitä enää salli. Niinpä saamme pärjätä täysin omillamme. Mutta toisaalta, enpä muista reilun vuoden aikana kuulleeni yhtäkään neuvoa tai kommenttia siitä, miten lasta pitäisi hoitaa tai olla hoitamatta. Kaksiteräinen miekka siis tämä asia.
Jaksamista silti noiden kommentoijien kanssa! (Eivät onneksi silti kuulosta ihan yhtä törkeiltä kuin nimimerkki Unknown:n kuulemat...)
Hyvä pointti, tässä olet ihan oikeassa. Neuvoista huolimatta :) on pakko olla kiitollinen turvaverkosta. Turvaverkko on se syy, miksi tänne pikkukaupunkiin luuni hilasin.
Poista(Tosin tilanne tulee tulevaisuudessa olemaan melko varmasti se, että meidän on vaihdettava maisemaa mun töitteni takia ja tällöin välitön turvaverkko kyllä katoaa. Kaikkein mieluiten muuttaisin takaisin pk-seudulle, mutta se on juurikin satojen kilometrien päässä turvaverkosta, joten näin ollen se tippuu vaihtoehdoista pois.)
Voi noita kommentteja. Vai että vauvan itkettäminen on hyvästä. 70-luvun lapset onkin syötetty 3-4 tunnin välein ja varmasti huusivat siinä välissä. Eli sen ajan vanhemmilta en neuvoja kyllä tosissaan kuuntele. " kyllä sitä vatsavaivoja tuleekin, kun sä koko ajan syötät sitä", " sillä on varmaan jano, pitäis antaa vettä", " ei se ikinä opi nukkumaan yksin, kun nukkuu perhepedissä" ja paras oman äitini suusta: "onko se turvallista nukkua perhepedissä" ja tämä siis kuopuksen kohdalla myös, vaikka esikoinenkin nukkui perhepedissä ja hengissä selvisi. Väsyneenä näitä ei jaksais yhtään. Kommentoijille vois antaa nykyiset imetyssuositukset luettavaksi tai pyytää lähdeluettelon Kuronen kommenttiensa tueksi...Suurien ikäluokkien lapset on kasvatettu ilman hellyyttä ja kasvattivat omansakin näin (meillä ei halailtu). Omat lapseni saavatkin sitten "kärsiä" äidin ylenpalttisista hellyyden osoituksista. Voimia kommenttien kuunteluun. Yritetään olla "kilttejä" äitejä ;)
VastaaPoistaMä olen toistaiseksi tyytynyt vaan nyökkäilemään näille neuvoille enkä ole jaksanut alkaa pahemmin vängätä tai valistaa (väsyneenä tulis myös varmasti lauottua itse turhan jyrkästi). Mun äiti kaiken lisäksi myös vertaa mua ja mun siskoa, ja jos en tee jotain niin kuin sisko, niin siitä toki kuulen myös.
PoistaOn tää välillä luovimista. ;) Yksi kriisin paikka tuleekin sitten olemaan lapsen kasvatus: tiedän jo nyt, että mulla tulee palamaan käämi isovanhempien liiallisesta hemmottelusta ja tietynlaisesta selkärangattomuudesta (varsinkin äidin miehellä on taipumus antaa kaikki periksi, ettei lapsen mieli vaan pahoitu eli 1½-vuotiashan voi hyvin tulla vaikka isovanhempien kanssa katsomaan televisiota keskellä yötä ja sille voi syöttää herkkuja pitkin päivää ym.).
Ah niin tuttua! Itse olen ajautunut noiden lähes 40 vuotta vanhojen neuvojen johdosta siinä määrin raivon partaalle, että mieluiten en olisi missään tekemisissä appivanhempien kanssa. Lapsen (2kk) ja miehen takia yritän.
VastaaPoistaTerveisin lukijasi, joka provosoitui nyt kommentoimaan ensimmäistä kertaa. :D
Mäkin tiedän, että väsyneenä ja itsekontrolli heikoissa kantimissa mäkin vielä ohitan tämän "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos" -vaiheen. Toivoisin vaan niin kovin, että jos ja kun päätän oman mielipiteeni aiheesta ilmaista, osaisin tehdä sen yhtään rakentavasti. Niitä välejä kun ei tosiaan huvittaisi katkaista.
PoistaHyvä kun saatiin sieltäkin sanainen arkku auki. Saa jatkaa samalla linjalla! :)
Onpas tuttuja kommentteja. Olen kuullut samoja omilta "tukijoukoilta". Melkein vois imetyshuuruissa saada jonkun infarktin joku päivä näistä heitoista.
VastaaPoistaToivottavasti ei infarkteja kuitenkaan. :P
PoistaNäyttävät nämä "vanhat hyvät" opit istuvan tiukassa. Jakeleekohan sitä itsekin sitten vähän vanhempana hyviä neuvoja näiltä ajoilta?