keskiviikko 29. elokuuta 2012

Arkea

Eilen ei ollut ihan paras päivä. Yksi elukoista alkoi jo aamusta kiljua tylsyyttään, toinen kusta losotti jälleen kerran sisälle ja kolmas oksensi keittiön matolle. Itse olin taas jumissa sohvalla tuntitolkulla eikä mitään toivoa, että olisin ehtinyt edes suihkuun miehen ollessa töissä.

Poikasen kanssa tuntui myös takkuavan. Cuplaton-satsit lensivät about kolme kertaa peräkkäin jonnekin ihan muualle kuin pitäisi (yritäpä väsyneenä osua lusikan kanssa suuhun käsien pyöriessä tuulimyllynä edessä), kakat kurahtivat taas pariin otteeseen lahkeesta - ja juuri kun olin saanut poikasen kuiviin ja uudet kuteet päälle, huomasin, että se on puklannut toisen puolen naamastaan ja pakasta vedetyn bodyn siinä samalla. Yhtä suurta onnistumisen tunnetta koko päivä.

Aamuisin poikanen ei enää nuku pitempiä unia, joten me ollaan pomppailtu huomattavasti aiempaa aiemmin ylös. Kohta on varmaan pakko kehottaa miestä käymään vaunuilemassa niin, että saisin levättyä edes vähän ihan itsekseni, koska yöt ovat edelleen rikkonaisia. Välillä poikanen vetää yön alkuun kolmen tunnin unet, mutta välillä - niin kuin viime yönä - pisin unipätkä on kaksi tuntia ja sitten nukutaankin enintään tunnin pätkissä ja valvotaan pätkien välissä parhaimmillaan 1½ tuntia. Joo, välillä öisin alkaa ahdistaa. Myös päiväunet ovat lyhentyneet.

Tissittelyjä meillä kertyy vuorokaudessa 10 pintaan (ennustan, että määrä nousee tänään ihan reilusti yli 10:een). Iltaisin on monesti parin tunnin tankkausjakso, jolloin poikanen kyllä lopettaa välillä imemisen hetkeksi, mutta tahtookin sitten ruokaa lähes välittömästi uudelleen. No, poikanen oli taas neuvolan mukaan kasvanut ja kehittynyt hyvin, joten jotain mä kai teen oikeinkin.

Sylissähän poikanen on edelleen kiinni, ja mulle on edelleen myös hieman epäselvää, miten mä saan tehtyä yksinäni sen kanssa paljon mitään varsinkin nyt, kun päiväunetkaan eivät tahdo aina maistua kuin pienissä pätkissä. Sitterissä poikanen on saatu nyt viihtymään vähän paremmin, mutta se usein vaatii keinuttelua ja jatkuvaa höpötystä. Joskus kuitenkin onnistuu vaikka sängyn petaaminen tai aamupalaleivän teko pikavauhtia ennen kuin poikanen kyllästyy. Siitä suihkusta en uskalla edes haaveilla vielä.

Mies on ollut ihan korvaamaton, ja nyt kun se taas meni vapaiden jälkeen töihin, onkin välillä aika orpo olo. Väsymys on sitä luokkaa, että joskus tuntee taantuneensa täydeksi tolloksi, joka ei osaa puhua, lukea, kirjoittaa eikä ajatella. Aku Ankan taskukirjat ovat tällä hetkellä mun unilukemistoa (ei kyllä tarvitse lukea kuin pari sivua ennen kuin uni tulee).

Ollaan miehen kanssa ihan varmoja, että poikanen alkoi hymyillä maanantaina. Neuvolan täti toppuutteli, mutta kyllä me pysytään edelleen kannassamme. ;)

12 kommenttia:

  1. onko sulla mitään kantoliinaa tai kantoreppua? Vauva siihen nukkumaan, niin saat syötyäkin rauhassa :)

    Ja ikävää, että teidän(kin) yöt ovat tuota luokkaa. Muistan tuon vaiheen vieläkin niin elävästi, ja pelkään sitä triplasti enemmän nyt kun on vielä toinenkin hoidettava päivisin. Ah, taidan olla ihan kuollut jo jouluun mennessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meillä Manduca ja sen aionkin ottaa lähipäivinä käyttöön. En ole aiemmin uskaltanut tuon sektiohaavan takia, kun olen pelännyt, että siihen kohdistuu jotenkin liikaa painetta.

      Mullakin on kieltämättä käynyt mielessä, että miten ihmeessä tämä paletti toimisi, jos olisi toinen lapsi. Toisaalta monet kaksi- tai useampilapsiset sanovat, että organisaatiokyky kehittyy sen verran, että homma toimii. Pakko on nostaa hattua ihmisille, joilla mukuloita on enemmän. Isosti tsempityksiä ja jaksamista teille - eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka kuopuksesta tuleekin yltiöhyvä nukkuja ja niin rauhallinen kaveri, että pääsettekin sen suhteen ns. helpolla.

      Välillä tosin mietin, että kyllä tämä yhdistelmä "lapsi ja kolme erittäin aktiivista elukkaa" hajottaa omalla tavallaan myös. Mehän oltiin optimistisia ja myöskin sen verran mukavuudenhaluisia, että ei lähdetty opettamaan elukoille, että makkariin ei tulla. Nyt kuitenkin on havaittu, että kävelevät poikasen päältä ja menevät sen päälle nukkumaankin niin, että parempi olis ehkä saada makuuhuone rauhoitettua. Se on vaan helpommin sanottu kuin tehty. Apua.

      Poista
  2. Voi apua :( kuulostaa tosi väsyttävältä kun sekä päivät että yöt ovat risaisia. Toivottavasti yöt alkavat pian rauhoittua, kuulostaa vöhän ettei vauvasi ole ehkä vielä ymmärtänyt yötä ja päivää :). Luin juuri unikirjan lapsen unesta ja siinä oli että se on hyvin yleistä ja muistelen että ekat pari viikkoa se "oli vain kestettävä".

    Hei minäpä lainaan tätä kirjaa, kun se vielä löytyi: uniongelma: (vastasyntynyt - 3-4kk): Vuorokausirytmi puuttuu. Nukkuu päivät ja valvoo yöt tai heräilee ympäri vuorokauden tunnin parin välein. Miten unta voi parantaa? " hyväksy, että ensimmäisinä vkoina vauvan rytmiin on vaikea vaikuttaa. sen jälkeen voit tukea vauvan vuorokausirytmin kehittymistä tekemälle eron yölle ja päivälle valon, äänien ja toiminnan avulla. Lepää itse kun voit ja pyydä apualäheisiltäsi"

    En tiedä oliko hyötyä tuosta mutta tarkoitin sanoa, että et ole yksin ja iso tsempitys täältä!! Pahoittelen virheitä, vastasin puhelimella vauveli sylissä :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä!

      Mäkin lueskelin jostain, että välttämättä ei kannata vielä pariin kuukauteenkaan haaveilla mistään rytmistä ja että vauva ei tosissaan vielä erota päivää yöstä. Niinpä tässä mennäänkin sillä ajatuksella, että aikansa kestää ja sitten toivottavasti helpottaa. ;) Tänään on itse asiassa jostain syystä parempi päivä kuin eilen (mulla siis), vaikka yö oli paljon rikkonaisempi kuin toissa yö.

      Poista
  3. Vinkkinä tuohon Cuplattoman antoon, laita pieneen ruiskuun niin ei lentele. Sen voi valmistaa annoksittain yötä varten valmiiksi veden kanssa. Meillä aikoinaan annettiin sitä kk sotalla. Ihan lääkäriltä kysytty että voi tehdä yösyötöille valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava vinkki! Ja nyt on aivoton olo - miksi mä en tuota itse älynnyt? Elukoillekin annan vaikka mitä lääkkeitä ruiskulla, mutta ei sitten järki leikannut oman jälkeläisen kohdalla. :)

      Poista
  4. Kotonapuuhailuun edelleen aivan pistämätön on se rakastamani caboo close carrier, joka toki kustantaa, mutta on sen arvoinen. Ei osu lähellekään haavaa ja on nopea pukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä koklaan ton Manducan ekana, mutta jos se ei toimi, niin laitetaan merkki korvan taakse. Kiitos!

      Poista
  5. Kovin tutulta kuulostaa tuo alkuaikojen vauva-arki! Jaksamista!

    Itselle jäi päällimmäiseksi tunne, että kaikkensa teki, mutta lopultakaan kaikelle kitinälle ja kätinälle ja heräilyille ei löytynyt selitystä tai ratkaisua. Aika montaa niksiä kokeiltiin, mutta varmuutta tehosta ei saatu. Jotenkin vaikutti siltä, että meillä Cuplaton oli ihan lumelääke. Sen sijaan Gefilus-D taisi auttaa ja ainakin talvella, kun 5 kk ikäinen sai ekan korvatulehduksen, oli Gefiluksesta selvä hyöty, eivätkä antibiootit laittaneet pakkia sekaisin. Sängyn päätyä kohotettiin kirjoilla, vaunun patjaa pyyhkeellä... Huh huh!

    Mutta mies oli meilläkin aivan korvaamaton! Mulla itsellä oli ekat 5 viikkoa jotain varmaankin hormoneista johtuvaa ahdistusta (joka sitten onneksi vähitellen meni ohi) ja oli kyllä kova paikka, kun isyysloma 3 vk:n jälkeen loppui. En tuollaisiin fiiliksiin (enkä yhtään mihinkään muuhunkaan vauva-arkeen liittyvään) osannut lainkaan varautua, mutta onneksi asioilla on usein taipumus kääntyä parhain päin.

    Välillä pyörii mielessä, että josko sitä pikkukakkosta vielä pitäisi... Vaikka ikää on kyllä enemmän kuin laki sallii ja en tiedä selvittiinkö tuosta ekasta vauvavuodestakaan ihan ehjin nahoin. ;) Siksi mukava lukea sinun tunnelmia ja blogia, kun samaistuminen on niin helppoa. Voikaa hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis aivan sama täällä, että ei todellakaan tietoa, mikä johtuu mistäkin. Meillä oli taas viime yönä mahanpuruyö, mutta ei pienintäkään aavistusta mistä se tällä kertaa tuli. Joka syötöllä yöllä Cuplatonia naamaan, pääty kohotettu ja silti vaan ilma kiertää eikä kakkakaan ilmeisesti oikein meinannut tulla.

      Mä olen vähän jopa ihmetellyt, ettei mussa ole ollut sen pahempia baby blues -oireita, mutta kyllähän vaan yksin yöllä lasta rauhoitellessa meinaa iskeä ahdistus. Sitä jotenkin väkisinkin ajautuu miettimään kauhulla, että kuinkakohan kauan vielä vie ennen kuin vauva nukahtaa ja kuinka kauan seuraavalla unijaksolla saa nukuttua.

      Siinä pikkukakkosessa on kyllä mietittävää. ;) Itse välillä mietin, että pakkohan se olis rykäistä tosi nopeasti, jos sen meinaa rykäistä, mutta ihan oman mielenterveyden ja jaksamisen kannalta ei taida olla fiksua vielä edes ajatella moisia.

      Teillekin kaikkea hyvää ja jaksamista! Kiva, että jaksat lueskella näitä horinoita! ;)

      Poista
    2. Pakko vielä jatkaa tästä pikkukakkos-asiasta. :)
      Tajusin tässä loppukesästä, että mulla on takaraivossa näemmä koko ajan ollut ajatus, että myös toinen lapsi olisi tervetullut. Vaikken sitä kaikissa vauvavuoden kuohuissa ole niin aktiivisesti ajatellutkaan tai tuonut julki. Miehelle tämä tuli siis nyt ihan puskista ja järkytyksenä. Sen mielestä yksi riittäisi aivan hyvin. No, pieni kriisihän siitä saatiin aikaiseksi, mutta näillä näkymin EHKÄ katsotaan jossain vaiheessa josko se kakkonen tulisi... Ei kyllä raskaana olo järin houkuttele, sillä vaikka itsellä ei väsymystä (anemiaa) lukuunottamatta juuri muita fyysisiä oireita ollutkaan, olin jotenkin ahdistunut koko raskausajan ja sen vuoksi ei jälkikäteen ihmetytä tuo aika vahva ahdistus ekoina viikkoina synnytyksen jälkeenkään. Mutta anyhow, voisi se silti olla sen väärtti... Hmmm...

      Nyt kuitenkin hymyilyttää järkytys ja pettymys, jonka muistan kokeneeni sairaalassa, kun synnytyslääkäri tuli käymään kanssani palautekeskustelua ja totesi lopuksi, että uusien ohjeiden mukaan ei sektion jälkeen suositella uutta synnytys seuraavaan kahteen vuoteen. Ajattelin, että milloin minä ikäloppu sen kakkosen muka sitten teen. ;) No heh, 2 v on tosi lyhyt aika. Nyt pojalla ikää 13 kk (vastahan tuo syntyi!), joten tosi ripeää pitäisi olla toiminnan, että 11 kk päästä oltaisiin taas samoilla asioilla samassa paikassa. Varsinkaan kun ei tuo toinen osapuoli nyt niin järin vakuuttunut ole koko hommasta. Ja voi olla, että ei ihan luomusti edes saataisi uutta elämää alulle. No joo, mutta eiköhän nämä löpinät riitä tältä illalta. :)

      Poista
    3. Meillä tämä ykkönen oli aivan miehen idea ja tiedän, ettei hän pistäisi pahakseen myös kakkosta. Nyt kuitenkin kun asiasta on ollut puhetta ohimennen, niin mies on sanonut, että ei se kakkonen mikään välttämättömyys ole - mä epäilen, että se taisi vähän säikähtää mun raskausaikaa ja synnytystäkin...

      Mulle ei muuten puhuttu mitään tuosta kahden vuoden varoajasta, mutta kuulin siitä toisaalta. Voin hyvin kuvitella tuon tunteen kuullessasi varoajasta, koska itselläkin oli sairaalassa aivan maaninen halu kansoittaa maa omilla lapsilla. :D Nyt on onneksi pahimmat hormonimyrskyt laantuneet.

      Poista