Tänään on ehkä eka päivä, jolloin "äiti on vähän väsy". Toissa yönä sain nukuttua pikkumiekkosen kanssa todella mainiosti ja tuntui, että olin elämäni kunnossa, mutta viime yö oli taas aika levoton. Jos miekkonen nukkui, niin sitten en enää itse saanut unta, mikä on aika ihme, kun olen tässä kuitenkin aika sujuvasti imetellyt myös unissani.
Olin tietysti kaavaillut, että tänään voitaisiin mennä ekaa kertaa vaunuilemaan, mutta tässä vaiheessa täytynee myöntää tappio. Ei vaan pysty eikä jaksa. En tiedä mikä nyt on homman nimi, mutta tyyppi ei tunnu viihtyvän yhtään omissa oloissaan. Nukahtaa rinnalle, mutta kun laskee alas, iskee taas maiskutus ja levottomuus (ja olen tietysti päättänyt, että meillä ei ainakaan vielä oteta mitään huvitutteja käyttöön). Mun perse on siis taas liimattu sohvalle.
Sen verran taidan jo tietää, että ei meistä ole mihinkään kerhoihin, koska se vaatisi sitä, että mä hilaan luuni sängystä aamuyöstä ja sitä en aio tehdä vaikka mikä olisi. Vaikka univelkaa olisi miten paljon tahansa, mä en saa unta yhdeksän aikaan illalla. Näin ollen me mennään sänkyyn joskus yhdentoista, kahdentoista maissa ja noustaan sieltä myös yhdentoista aikaan aamupäivällä. Yöhön mahtuu kuitenkin ainakin kolme tai neljä syöttökertaa (tämä syö vielä aika pitkiä pätkiä) plus vaipanvaihdot ja röyhtäyttämiset (tyypillä on viime päivinä jäänyt selvästi ilma kiertämään). Ja aamupäivällä tyyppi nukkuu vähän pidemmän jakson, joten mä yritän käyttää sen hyödykseni. Olen myös tuskaisen hidas ulos lähtijä ja kun siihen yhtälöön lisätään vielä vähän syöttöjä ja muita hoitojuttuja, niin ei tarvitse odotella, että oltaisiin ulkona parin tunnin kuluttua mun heräämisestäni. Meitä ei siis missään kello ysin kerhoissa tulla näkemään ihan tämänkään takia. [Voi tietysti olla, että kun tämä alkuhärdelli tästä vähän laantuu, niin mäkin alan päästä aiemmin ylös sängystä, mutta nyt mennään näin.]
Pikkumiekkonen oli eilen neuvolan punnituksen mukaan saavuttanut jo syntymäpainonsa ja lisännytkin sitä 200 grammalla. Ei paha. Ehdin jo tietysti stressata tuota painoa, kun välillä tuntuu, että tyyppi olisi tissillä jatkuvasti. Yksi yö ja päivä meillä menikin kokonaan imettäessä - ilmeisesti oli kyse jostain maidon lisätilauksesta, vaikka jotenkin en osannut odottaa moista ihan vielä tässä vaiheessa.
Olin tietysti kaavaillut, että tänään voitaisiin mennä ekaa kertaa vaunuilemaan, mutta tässä vaiheessa täytynee myöntää tappio. Ei vaan pysty eikä jaksa. En tiedä mikä nyt on homman nimi, mutta tyyppi ei tunnu viihtyvän yhtään omissa oloissaan. Nukahtaa rinnalle, mutta kun laskee alas, iskee taas maiskutus ja levottomuus (ja olen tietysti päättänyt, että meillä ei ainakaan vielä oteta mitään huvitutteja käyttöön). Mun perse on siis taas liimattu sohvalle.
Sen verran taidan jo tietää, että ei meistä ole mihinkään kerhoihin, koska se vaatisi sitä, että mä hilaan luuni sängystä aamuyöstä ja sitä en aio tehdä vaikka mikä olisi. Vaikka univelkaa olisi miten paljon tahansa, mä en saa unta yhdeksän aikaan illalla. Näin ollen me mennään sänkyyn joskus yhdentoista, kahdentoista maissa ja noustaan sieltä myös yhdentoista aikaan aamupäivällä. Yöhön mahtuu kuitenkin ainakin kolme tai neljä syöttökertaa (tämä syö vielä aika pitkiä pätkiä) plus vaipanvaihdot ja röyhtäyttämiset (tyypillä on viime päivinä jäänyt selvästi ilma kiertämään). Ja aamupäivällä tyyppi nukkuu vähän pidemmän jakson, joten mä yritän käyttää sen hyödykseni. Olen myös tuskaisen hidas ulos lähtijä ja kun siihen yhtälöön lisätään vielä vähän syöttöjä ja muita hoitojuttuja, niin ei tarvitse odotella, että oltaisiin ulkona parin tunnin kuluttua mun heräämisestäni. Meitä ei siis missään kello ysin kerhoissa tulla näkemään ihan tämänkään takia. [Voi tietysti olla, että kun tämä alkuhärdelli tästä vähän laantuu, niin mäkin alan päästä aiemmin ylös sängystä, mutta nyt mennään näin.]
Pikkumiekkonen oli eilen neuvolan punnituksen mukaan saavuttanut jo syntymäpainonsa ja lisännytkin sitä 200 grammalla. Ei paha. Ehdin jo tietysti stressata tuota painoa, kun välillä tuntuu, että tyyppi olisi tissillä jatkuvasti. Yksi yö ja päivä meillä menikin kokonaan imettäessä - ilmeisesti oli kyse jostain maidon lisätilauksesta, vaikka jotenkin en osannut odottaa moista ihan vielä tässä vaiheessa.
Toinen tissi on vieläkin auki, ja päätin tehdä myönnytyksen ja yrittää vähän aikaa rintakumilla. Luultavasti pikkutyyppi tulee hylkimään sitä, mutta onpahan ainakin yritetty.
Hyvin teillä poikanen kasvaa :)
VastaaPoistaMinä oon samanlainen aamu-uninen eikä puhettakaan että univelkaisena jaksaisin könytä kerhoihin. Vaunuttelua puolestaan odotan, joskus ilta-aikaan mieluusti, viileässä ja hämärässä.
Täällä ollaan taas perätilassa, ensi maanantaina kontrolli/mahdollinen käännös ja kukaties käynnistus. Sektio keskiviikkona jos ei käännyt. Ahdistaa kyllä niin hemmetisti. Toisaalta en osaa kuvitella millaista elämä on kaiken tämän jälkeen, jos hengissä selvitään vauvan kanssa.
Mäkään en yhtään uskaltanut ajatella aikaa jälkeen synnytyksen. Voimia tälle viikolle, kohta teillä on poika sylissä!
PoistaMä en ton toisen tenavan kanssa käynyt missään kerhoissa. Pikkuvauvojen rytmit ovat usein sillai painotettuja, että kukutaan puolilleöin ja nukutaan aamupäivään. Veijo syntyi joululoma-aikaan, joten koko perhe veti sitten sillä rytmillä kolmisen viikkoa koululaista myöten. Myöhemmin sit heräsin kyl laittaan isoveikkaa kouluun mut että olisin säntäillyt kerhoon - pois se minusta. Jos isoveikkaa piti saattaa, niin se meni vähemmälläkin valmistautumisella: muuta ku vauva topattuna kantopussiin ja itelle toppavaatteet yövermeiden päälle. Ekan lapsen kanssa mä joteenkin yritin hirveesti kaikkiea kaavallista mut toisen kanssa enemmänkin laissez faire. Vähemmän ressiä...
VastaaPoistaJoo, mäkin yritän selviytyä nyt mahdollisimman vähillä stresseillä ja suorittamisilla. Eiköhän me saada tuo poika kasvamaan ihan ok, vaikkei nyt jokaiseen aktiviteettiin osallistutakaan.
PoistaPitäis itsekin oppia nuo nopeat lähdöt ja vähemmän kaavamaiset aamut, mutta mä olen jotenkin ihan kangistunut tekemään tietyt asiat aamuisin ja jos en niitä tee, tuntuu ettei päivästä tule mitään. Luultavasti täytyy opetella toisille tavoille nyt kun ei itse ole ainoa, josta täytyy huolehtia...
Täälä alkaisi pian srkn kerho (suomenkielinen wtf?) ja mä jo vähän innostuin. 9-12 joo, ei kiitos. Jos mulla on ihmisvaatteet niskassa puoliltapäivin niin ansaitsen ehkä mitalin.
VastaaPoistaMä oon aina tykänny mennä aikaisin nukkumaan ja puuhailla heti aamusta. Nyt kukutaan puolilleöin, eikä mokoma aamusta ole nousemassa.
Mä kun nykyisin nukun joka minuutin, joka annetaan.
Toivottavasti nahka on palannut nänniin. Voi veljet sitä tunnetta.
Mäkin olin aiemmin aamuvirkku ja tykkään edelleen puuhata heti aamusta, JOS satun pääsemään ylös sängystä. Mutta jossain välissä taisin tulla vanhaksi ja oma rytmi muuttui.
PoistaNänni alkaa olla kunnossa, jiihaa. Ei ollu kivaa, ei.