No niinpä just. Oli sitten eilen illalla just se pieni kupru, kun poika aloitti taas mahanpurusessiot. "Mähän sanoin, että pidä sitä lasta pystyasennossa!" Sessiot jatkuivat läpi yön ja joskus aamuviiden, kuuden aikaan totesin miehelle (jonka siis siihen mennessä olin antanut nukkua yhtä vaipanvaihtoa lukuun ottamatta), että ottaa pojan niin että pääsen nukkumaan edes pari tuntia. Piti herätä ajoissa soittamaan lastenvalvojalle ja sopimaan aika isyyden tunnustukseen.
Neuvolassa oli taas vanha tuttu terkkari. Saatiin kiitosta, kun ollaan edetty niin lapsentahtisesti (ei tuttia, perhepeti, runsaasti imetystä). Hieman ihmetystä aiheutti, kun terkkari kysyi, että käytiinkö me perhevalmennuksen imetystunnilla ja ihmetteli sitten vastauksen kuultuaan, että miten mä olenkin osannut käynnistää imetyksen näin hyvin itsekseni. Niin, tietoahan on toki vaikea etsiä itse ja omaksua se... Ja kun sattuu kuulumaan niihin onnekkaisiin, joilta sitä maitoa tulee (ja tulee), niin ei tämä nyt ihan rakettitieteeltäkään ole vaikuttanut (vaikka siis tokikin opettelua on ollut paljon ja tulee vielä olemaankin). [Sitä rintakumia käytin muuten kerran eikä poika ollut moksiskaan. En vaan itse jaksanut alkaa säätää sen kanssa varsinkaan öiseen aikaan, joten rintakumin käyttö jäi yhteen kertaan.]
Oli muuten puhetta terkkarin kanssa myös siitä, että synnytys ja varsinkin vähän ongelmallinen sellainen saattaa ruveta jossain vaiheessa vaivaamaan. Terkkari sanoi, että tarvittaessa pääsen juttelemaan aiheesta jonkun kanssa ja joskus hän on myös kirjoittanut lähetteitä synnärille, jotta siellä voidaan käydä tapahtuma uudelleen läpi. On kuulemma ihan yleistä, että sairaalassa aiheesta ei vielä osaa ottaa pulttia, mutta myöhemmin saattavat traumat pyrkiä pintaan. Olen kyllä ihan selvästi havainnut tämän: sairaalassa olin sellaisessa hormonipöhnässä, että vaikka halusinkin tietää, miten homma oli oikeasti mennyt, sektio sinällään ei vaivannut mieltä. Nyt olen alkanut huomata itsessäni vähän sellaista "ei edes lastaan saanut synnytettyä itse" -ajattelua. Katsotaan, miten tilanne etenee.
Seuraavana ohjelmassa on varmaankin Manduca-harjoituksia. Saattavat tulla ihan tarpeeseen, jos pikkumiehen vatsavaivat jatkuvat.
Neuvolassa oli taas vanha tuttu terkkari. Saatiin kiitosta, kun ollaan edetty niin lapsentahtisesti (ei tuttia, perhepeti, runsaasti imetystä). Hieman ihmetystä aiheutti, kun terkkari kysyi, että käytiinkö me perhevalmennuksen imetystunnilla ja ihmetteli sitten vastauksen kuultuaan, että miten mä olenkin osannut käynnistää imetyksen näin hyvin itsekseni. Niin, tietoahan on toki vaikea etsiä itse ja omaksua se... Ja kun sattuu kuulumaan niihin onnekkaisiin, joilta sitä maitoa tulee (ja tulee), niin ei tämä nyt ihan rakettitieteeltäkään ole vaikuttanut (vaikka siis tokikin opettelua on ollut paljon ja tulee vielä olemaankin). [Sitä rintakumia käytin muuten kerran eikä poika ollut moksiskaan. En vaan itse jaksanut alkaa säätää sen kanssa varsinkaan öiseen aikaan, joten rintakumin käyttö jäi yhteen kertaan.]
Oli muuten puhetta terkkarin kanssa myös siitä, että synnytys ja varsinkin vähän ongelmallinen sellainen saattaa ruveta jossain vaiheessa vaivaamaan. Terkkari sanoi, että tarvittaessa pääsen juttelemaan aiheesta jonkun kanssa ja joskus hän on myös kirjoittanut lähetteitä synnärille, jotta siellä voidaan käydä tapahtuma uudelleen läpi. On kuulemma ihan yleistä, että sairaalassa aiheesta ei vielä osaa ottaa pulttia, mutta myöhemmin saattavat traumat pyrkiä pintaan. Olen kyllä ihan selvästi havainnut tämän: sairaalassa olin sellaisessa hormonipöhnässä, että vaikka halusinkin tietää, miten homma oli oikeasti mennyt, sektio sinällään ei vaivannut mieltä. Nyt olen alkanut huomata itsessäni vähän sellaista "ei edes lastaan saanut synnytettyä itse" -ajattelua. Katsotaan, miten tilanne etenee.
Seuraavana ohjelmassa on varmaankin Manduca-harjoituksia. Saattavat tulla ihan tarpeeseen, jos pikkumiehen vatsavaivat jatkuvat.
Mulla oli vähän samanlainen synnytyskokemus, eli noin vuorokausi synnytystä, jonka jälkeen kiireellinen sektio. Lapsi ei edes itkenyt joten sain tietää vasta herättyäni, että oli ok, mutta ei oo kyllä yhtään jäänyt vaivaamaan. Kuulun myös niihin jolla maitoa olisi riittänyt vaikka kahdelle vauvalle, joen olen aina ollut vähän pihalla puhuttaessa imetyksen vaikeudesta:)
VastaaPoistaJoo, ei noi synnytysjutut kaikkia varmasti jääkään vaivaamaan. Ja itsekin, kun järjellä ajattelen, tiedostan, ettei muuta ratkaisua oikein enää ollut kuin sektio, mutta silti välillä tuntuu joku piru käyvän tuossa olkapäällä ilkkumassa.
PoistaJa mitä tuohon imetykseen tulee, niin musta asiasta lukeminen ajaa ihan saman asian kuin joku neuvolan kuivaharjoittelu - ei sitä hommaaa kuitenkaan sisäistä kunnolla ennen kuin se lapsi on oikeasti siinä. Mulla nyt sattui käymään niin, että maito on ainakin toistaiseksi riittänyt (kop kop).
No kyllä itselläkin vähän harmitti kun homma jäi ikäänkuin kesken, mutta ajan myötä tosi hyvin siis päässyt siitä yli. Ja kai tuo imetyksen "helppous" riippuu myös lapsesta, meillä ruoka kuin ruoka edelleen parin vuoden jälkeen maistuu huippuhyvin! Ja tosiaan , harjoitushan tuossakin hommassa tekee mestarin:)
VastaaPoistaMiten ihmeessä sulle on osunut kannustava neuvola. Olen aidosti kateellinen näiden v*tun vauvatusten seassa. :P
VastaaPoistaMasupipi on kurjaa ja kamalaa. Muista kiristellä (tms.) vauva tarpeeksi ylös manducassa. Muutoin menee kaikilta hermo. Toivottavasti tepsii!
Mä olin kyllä vielä tiineenä sitä mieltä, että toi meidän vakiterkka on luonnonkansajuttuineen kuin jostain helvetin esikartanoista, mutta pakko kai myöntää, että on sillä ihan asiallisiakin juttuja ollut. Ja mä en pidä siitä, että se saattaa kritisoida mulle perheitä, joissa mennään korvikkeella tai ei nukutakaan perhepedissä. Olipa meillä myös se taannoinen "yksinäisten äitien kokoontuminen", jonka koin erittäin nöyryyttäväksi ja myös pienimuotoiseksi kusetukseksi.
PoistaAiniin, ne teidän mahtavat nöyryytyskokoontumisajot äideille, joilla ei oo kavereita! Aivan järkyttävää - sinänsä idea ok, mutta toteutus taas hanurista. Kuten lähes aina. Vauvatettiinko siellä?
VastaaPoistaMiten manducailu sujuu?
Ei vauvatettu, en ollut asiasta ennen kuullutkaan ennen kuin luin sun postauksen. Kaikenlaista...
PoistaManducaa on kokeiltu kerran. Äiti luki hysteerisenä ohjeita ja katsoi videoita YouTubesta; isä lähti soitellen sotaan ja iski kersan tyynen viileästi vaan suorilla reppuun. Äiti vouhkasi vieressä jalkojen virheasennosta (vaikka ne kai olivat ihan oikein) eikä kersa oikein malttanut rauhoittua. Harjoitukset siis jatkuvat. Itse en ole uskaltautunut vielä kokeilemaan tuon haavan takia - missähän vaiheessa sitä uskaltais?
Ounou, kuulostaa varsin tutulta. Meilläkin vehje viritettiin ensin isännän päälle ja minä hormonipöhnässä kiristelin ja asentelin reppua niin näppärästi ja asiantunevasti riittävän tuskalliseen tilaan. Ei ole iskämies sen koomin aiheeseen tarttunut.
VastaaPoistaEn muuten tosiaan manducalla itse kantanut kuin oisko ollut kuukausi leikkauksesta kulunut. Mutta testasin - sulla on varmaan kanssa pystyviilto - kun vyön virittää vyötärölle, se ei juuri purista haavaa - ainakaan pahasti. Minä ainakin kannan vielä vyötäröllä kun tuo vauva on vielä niin pieni (tai lyhyt). Painopisteen saa ylemmäksi, mikä on selälle kivempi.
Näin asiantuntevasti. Todennäköisesti olen virittänyt repun päin persettä ja kovasti selän takana naureskellaan.
Mulla on vaakaviilto tuolla niin alakerrassa kuin mahdollista (oon luullut, että se on normi, jos ei oo kyse mistään hätäsektiosta..?). Siihen taitaa ainakin toistaiseksi kohdistua sen verran painetta, jos yrittäis Manducaa, että en taida uskaltaa ihan vielä.
PoistaJoo, ei oo vaakaviilto normi, ainakaan plösöillä. Syytä pystyviillolle ei mulle tietenkään ole kerrottu, oletan että johtuu mahan koosta. Etuperseeltähän se näyttää. :D
PoistaAnna iskän kantaa jos haava ahdistaa. Kyllä kantamaan ehtii ite ihan kivasti myöhemminkin.