Vähän on jo myöhään nukkuminen alkanut hämätä. Olisi kiva päästä sängystä vähän aikaisemmin, niin voisi saada ehkä vähän enemmän aikaiseksi - vaikka olenkin vanhemmiten muuttunut aamu-uniseksi, niin kivampi tietysti olisi olla aamuvirkku, sillä monesti laiska herääminen johtaa myös laiskaan päivään. Koetan nyt kuitenkin antaa itselleni tämän nukkumisen anteeksi, sillä oletettavasti tarvitsen unta kaiken loppuraskauden ja sairaalassa valvomisen jälkeen. Lisäksi mun hemoglobiinini oli sairaalassa vain sen 90 ja neuvolassakin mitattuna vain 106, joten osa väsymyksestä saattaa olla ihan fyysistäkin.
Kiva olis myös jo päästä liikkumaan paremmin. Toki liikun ketterämmin kuin loppuraskauden aikana, mutta siitä huolimatta kävely on vielä vaappuvaa ja hidasta. Lähtöpainoon on matkaa ehkä kolme kiloa.
Pojalla on ollut pari mahanpuruvuorokautta ja selvästi jonkun sortin ilmavaivoja välillä. Vieläkään se ei kuitenkaan itkeskele mitenkään järisyttävästi vaan tukalan olon yllättäessä kuullaan lähinnä ähinää ja märinää. Olen jo kuitenkin hysteerisenä tutkinut nettiä ja diagnosoinut mielessäni kaiken maailman refluksit ja cp-vammat. Nukahtaminen tuntuu myös vaikeutuvan asteittain koko ajan: poju ei enää aina nukahdakaan niille sijoilleen vaan saattaa vaatia sylittelyä ennen uneen pääsyä.
Jotenkin ollaan eletty ihan omassa kuplassa tämä alkuaika. Odotin enemmän kupruja miehenkin kanssa, mutta se vaikuttaa päässeen isämoodiin ihan välittömästi. Muutamana yönä mua on vähän käynyt ketuttamaan tuo miehille niin tyypillinen sikeästi nukkumisen taito: siinä missä mä herään jo pojan maiskutukseen, mies on ihan tiedoton, vaikka poika saattaisi muutamaan otteeseen vähän itkeskelläkin. Vähän jo hirvittää, kun viikon päästä jään yksin kotiin - tosin tiedossa on pehmeä lasku, sillä miehen työt alkavat neljällä yövuorolla, joiden jälkeen koittaa taas pidemmät vapaat.
Kiva olis myös jo päästä liikkumaan paremmin. Toki liikun ketterämmin kuin loppuraskauden aikana, mutta siitä huolimatta kävely on vielä vaappuvaa ja hidasta. Lähtöpainoon on matkaa ehkä kolme kiloa.
Pojalla on ollut pari mahanpuruvuorokautta ja selvästi jonkun sortin ilmavaivoja välillä. Vieläkään se ei kuitenkaan itkeskele mitenkään järisyttävästi vaan tukalan olon yllättäessä kuullaan lähinnä ähinää ja märinää. Olen jo kuitenkin hysteerisenä tutkinut nettiä ja diagnosoinut mielessäni kaiken maailman refluksit ja cp-vammat. Nukahtaminen tuntuu myös vaikeutuvan asteittain koko ajan: poju ei enää aina nukahdakaan niille sijoilleen vaan saattaa vaatia sylittelyä ennen uneen pääsyä.
Jotenkin ollaan eletty ihan omassa kuplassa tämä alkuaika. Odotin enemmän kupruja miehenkin kanssa, mutta se vaikuttaa päässeen isämoodiin ihan välittömästi. Muutamana yönä mua on vähän käynyt ketuttamaan tuo miehille niin tyypillinen sikeästi nukkumisen taito: siinä missä mä herään jo pojan maiskutukseen, mies on ihan tiedoton, vaikka poika saattaisi muutamaan otteeseen vähän itkeskelläkin. Vähän jo hirvittää, kun viikon päästä jään yksin kotiin - tosin tiedossa on pehmeä lasku, sillä miehen työt alkavat neljällä yövuorolla, joiden jälkeen koittaa taas pidemmät vapaat.
Alkuun sitä on niin herkillä, että suunnilleen pieruunkin herää, mutta ehkäpä ne yöunet siitä vähän paranevat ajan myötä :) Nyt kun tuo meidän jälkikasvu ei enää ole uusi juttu, mun uneni ovat vähän parantuneet. Ja jos satunkin heräämään johonkin unimölinään, silmät vain käyvät auki ja olen samantien takaisin unimaassa (jossa hakkaan avokkia kaulimella päähän..).
VastaaPoistaMeillä Cuplaton oli aivan ehdoton masuvaivoihin, tosin en tiedä voiko sitä vielä noin pikkuiselle antaa.
Toisaalta mä olen yllättänyt itseni ja pystyn nukkumaan syöttövälit jopa ihan hyvinkin. On oikeastaan ihan hyvä, että herään siihen maiskutukseen, sillä pojalla saa olla aika mieletön nälkä, että se huutaisi sitä kovemmin. Noita masuvaivojakin se lähinnä ähisee ja pungertaa, vaikka kipeän oloinen se selvästi on.
PoistaKäsittääkseni nuo ilmavaivatipat käyvät kyllä ihan pienillekin, mutta täytyy kysyä aiheesta nyt tänään vielä neuvolassa.