sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Vaikeaa

Mua tulee jälkikäteen hävettämään tämä postaus, mutta antaapa mennä. Tarve vissiin taas avautua. Jos joku muu ihminen jatkais tällaista samanlaista valitusvirttä aina vaan, sanoisin sille, että hei idiootti (naama kiinni), eikö se nyt ole aika selkeää mitä sun pitää tehdä, mutta kun on itse tässä, niin on olevinaan vaikeaa. Pah.

Mä näen aika selkeän kuvion tässä unikoulujutussa. Meidänhän olis mahdollista pitää sitä ainoastaan miehen pidemmillä vapailla, joita siis on parin viikon välein. Aina kun vapaat ovat lähestymässä loppuaan, mun varmuus unikoulun järkevyydestä kasvaa. "Joo, kyllä se on ihan selkeää, että on meidän seuraavilla vapailla se unikoulu pidettävä." Sitten kun vapaat alkavat olla ovella, mä pakitan. "Kyllä mä vielä kestän, ei tässä ole hätää. Jos voin joskus nukkua aamuisin vähän pidempään, niin kyllä mä pärjään." Sitten aina jossain vaiheessa tulee superhirveitä öitä ja mä flippailen taas. Tai olen ylipäänsä päiväkausia ihan zombie. "Kyllä meidän nyt vaan täytyy pitää se unikoulu."

Miehen vapaat loppuivat juuri. Olin taas ihan varma, että ensi kerralla sitten. Äsken päädyin taas googlettamaan unikouluista - hommahan lähti ihan muka tuesta toiselle, kun eräässäkin perheessä tuskaillaan taaperon öisiä konkoiluja. Piti siis ihan vaan vilkaista, miten ihmiset on pitäneet unikouluja vähän isommille, mutta lipsahti ja hups, huomasin taas lukeneeni kuinka jotkut ovat yöimettäneet lastaan 10 kertaa yössä siihen asti, kunnes lapsi on ollut kaksi vuotta ja hyvin on mennyt. Ei ole tullut kiintymyssuhdehäiriötä, ketään ei ole väsyttänyt ja lapsestakin on kasvamassa uusi Einstein ja äiti Teresa. Ensin tuli mieleen pari kysymystä ja sitten päälle kauhea syyllinen itku. Jos siis on jatkanut noinkin tiheää yöimetystä noinkin pitkään, niin miten sen lapsen on saanut syömään kiinteitä? Kyllä mä huomaan, että tuo jantteri ei syö kovinkaan hyvin aamusella tai aamupäivästä yleensäkään, kun on koko yön lipsutellut äidinmaitoa. Sitä ei myöskään järin hirveästi kiinnosta imeä päivällä, kun se voi tehdä sen yöllä. Jos on imettänyt yöt ja päivät läpeensä siihen asti, kun lapsi on kaksi vuotta, niin sehän tarkoittaa sitä, että ei ole poistunut lapsen viereltä mihinkään tuona aikana. Vau. Miten voi olla kärsimättä univajeesta, jos imettää noin monesti öisin? Ja jos kärsii univajeesta, niin eikö se jo häiritse elämää? Kun multa ainakin jää ihan säännönmukaisesti hommia tekemättä, kun en jaksa. Mä en tajua asioita, kun mun aivoni ovat unenpuutteesta jähmeät. Esimerkki: päivitän elukkayhdistyksen nettisivuja. Hommia tulee ehkä 1-5 kertaa viikossa, kaikki hoituvat muutamassa minuutissa (yleensä). En ole pitänyt tilastoa, mutta teen ihan perkeleesti virheitä. Ei ole todellakaan kyse mistään kvanttifysiikasta, mutta mä en vaan meinaa muistaa niitä paria hassua lyhyttä vaihetta, jotka hommaan kuuluvat tai sitten sekoilen jotenkin muuten, copy-pastean päin peetä tai kirjoitan mitä sattuu. En olisi tällä hetkellä todellakaan kykeneväinen esimerkiksi töihin. Ovatko nuo, jotka kertovat nukkuneensa lapsen kanssa siihen saakka, kun se menee kouluun (= ei unikouluja missään vaiheessa) ja jotka imettävät lastaan melkein samaan ikään asti, provoja vai kykeneekö joku tuollaiseen ihan oikeasti?

Itku siis tulla pärähti. Mä olen niin sekaisin, että toki haluaisin olla superäiti ja päästä sanomaan, että olin sen verran kova mutsi, että imetin ihan vaan koko ajan enkä tarvinnut unta enkä omaa aikaa. Jollain perverssillä tavalla se olis musta hienoa. Haluaisin olla superäiti.

19 kommenttia:

  1. Niin, ja sitten pitää muistaa ajatella asioita lapsen näkökulmasta. Lapsellakin on oikeus nukkua ja itsenäistyä, siihen hän tarvitsee vanhemman apua :).
    Heitän täältä sinulle nyt sympatiasta halin valintoihin :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tiedostan avuntarpeen, mutta en vaan oikein osaa hahmottaa mikä on se oikea aika avulle. Tai onko kyse avusta vai vaan omasta mukavuudenhalusta. Kyllähän se lapsi osaisi nukkua, jos olisi äidin hinkki alituiseen suussa öisin.

      Poista
  2. Oot superäiti. Mulla kiristää kolme nampskimista yössä. Superäitiyttä nyt ei vaan ole se, että imettää itsensä hulluksi.

    Mä veikkaan, että nuo on omalla tavallaan provoja. Jos väittää, että koskaan ei oo vituttanu ja aina on ollut ihanaa lapsi kainalossa nukkua ja olla vuorokauden ympäri yhdessä kaksin, niin ei ihan täysillä voi käydä. Ihan oikeasti - ei ole kaikki asiat silloin kunnossa, kyllä luonto on mielestäni järkännyt itsenäistymiseen niin lapsen kuin vanhempienkin kannalta juttuja, joita voi olla ihan hyvä kuunnella.

    Valita valita ja ulvo! Parempi se kuin himassa höyryävä pää ja syyllisiä potkuja omiin kylkiluihin.

    Mä kriiseilen kanssa vähän kyllä tissiä. Olin eilen duunissa (siitä syyllisyydestä omalla laarilla kunhan ehdin) ja tärkeänä sieltä toki piipahtelin kotona imettämässä. Iltapäivällä lapsi ei huolinutkaan hinkkimaitoa, mutta söi innoissaan päärynän. Palasin konttuuriin päivystämään melko lohduttoman itkun kera.

    Niinjoo! Ei toikaan syö aamulla paljon mitään. Ehkä palan hedelmää ja pari talkmurua (joiden suolapitoisuudesta ahdistun joka päivä enemmän). Että älä ny siitä ainakaan. Meillä maistuu vasta puolen päivän jälkeen ihan ruoka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kallistun kyllä sen provon tai vähintään jonkinlaisen (itse)petoksen puolelle. Tai sitten se on vaan kaheliutta. Toisaalta olen just sellainen extreme-tyyppi, että melkein haluaisinkin päästä sanomaan, että mäpä valvoin kaksi vuotta ja nyt mun kruunu on tooooosi kirkas, mutta sehän olis vaan...kahelia.

      Eipä huoli aina meidänkään juniori tissiä päivisin. Ja joskus on tavattu myös öistä kieltäytymistä, mutta harvemmin. Mun on ihan pakko myöntää, että öisten imetysten lopettaminen olis ja on mulle paha paikka, musta on välillä ihanaa vaan katsoa tuota lasta. Samalla lienee pakko toteuttaa se pinnikseen siirto ja sekin tuntuu jo pelkkänä ajatuksena aivan karmivalta. En vieläkään tiedä, miten pystyn siihen.

      Poista
  3. Sä oot loistoäiti! Ja melekonen supernainen. Mää peukutan sun jaksamista, mä en ois enää järjissäni. Mutta ne omat voimavarat on kuitenkin rajalliset, niiden mukaan on koko perheen elämä järjestettävä, ei vain vauvan mukaan, vaan myös sen äidin.

    Mää tunnen syyllisyyttä monestaki asiasta, mutta koitan myös iloita mahdollisimman paljon. Mä oon niin se oman ajan perään, mutta jos en sitä saisi, olisin kireä, ahdistunut, ailahtelevainen ja ihan kamala äiti. Mutta kun saan sen pari tuntia päivässä huhkia salilla niin voi miten sitä jaksaa leikkiä, hassutella, väsäillä niitä soseita ja ottaa sitä kakkaa päällensä ihan eri tavalla.

    Mutta joo, täällä ei syödä enää kauheen usein öisin, mutta kiljutaan muuten vaan. Laitan tän unikouluun mummulaan tai johonkin ko ainako ollaan siellä niin se nukkuu ko unelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sehän tässä on niin hassua, kun toisaalta on alkanut ihan selvästi tulla sellainen fiilis, että vois olla jo ihan fiksua vähän löysätä liekaa ja aloittaa vaikka nyt siitä yövieroituksesta ja unikoulusta. Kun siis mähän en pääse käytännössä pois kotoa klo 18 jälkeen, lapsi menee klo 19 tutimaan. Vois olla kivaa käydä vaikka leffassa joskus. Tai siellä baarissa.

      Meilläkin kiljuttiin taas tänä iltana. Heräsi nukahtamisen jälkeen suorilla varmaan neljä kertaa peräkkäin ja karjui joka kerta ihan suoraa huutoa. Viimein tumpattiin särkylääkkeet kitusiin ja unta palloon. Tulee niin avuton olo, kun ei yhtään tiedä, mistä homma kiikastaa (ei tunnu suussakaan hampaita, mutta niitä tässä kai on epäiltävä).

      Poista
  4. Kirjavinkkinä Unihiekkaa etsimässä. Jos et vielä ole lukenut, sulla on hyvää aikaa ennen seuraavia vapaita. Mielestäni siinä oli hyviä käytännönkokemuksia kuvattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unihiekka luettu. Samoin Pantley ja Hogg ja mitä näitä nyt on... Se on se rimakauhu, joka nyt vaan iskee.

      Unihiekassa muuten jotenkin hirvitti se kuvaus, jossa isä lukitsi äidin makuukammarin ulkopuolelle ja piti unikoulun äidin vastusteluista huolimatta... Meillä jos tapahtuis vastaavaa, niin varmaan menisin oven läpi.

      Poista
    2. Heh joo.. ei naurattais omalla kohdalla. Siinä tosin saattoi jo mennä sen tietyn häilyvän rajan yli, missä äiti ei enää tajunnut tilannetta oikeasti.

      Huomaathan, miten sulla on tukijoita! Ehkä tämä blogiteksti nyt jollain tapaa pakottaa tai kannustaa siihen kouluun vähän niinku jos kirjoittaa blogiin kuntoilu- tai laihdutusaikeista ;-)

      Poista
    3. Huomaan tuen ja olen siitä kiitollinen! Alkaa näyttää siltä, että enää ei oikein paranis peretellä. :)

      Poista
  5. Yyh, mä oon niin viimeinen ihminen, jonka tähän pitäis kommentoida, kun mun lapset nukkuu öisin. Kyllä, myös se 3 viikkoinen herää max. 2 krt/yö. Tuntuu epäreilulta, vaikken kyllä valita ja rukoilen kädet kyynerpäitä myöten ristissä, ettei tilanne ota käännettä huonompaan.

    Mut niin, helppoohan mun on muistella tuon esikoisen yösyönneistä pois opettelua, kun se oli pullolla ruokittu, joten tutti kelpasi sille pullon korvikkeeksi jo aika nuoresta ja sit se vaan alkoi nukkua koko yön tuttia mussuttaen. Mutta meidän yöunta on aina parantanut myös tekeminen. Veikkaan, että myös Mirggan kokemus mummolassa nukkumisesta johtuu paljolti siitä, että vähän vieraampi ympäristö aiheuttaa pienen aivoille niin paljon uutta askarreltavaa, että lapsi väsyy ja unista tulee parempia. Ehkä syöminenkin vähentyisi, kun uni olisi niin syvää, ettei pikkunälkään jaksais herätä? Se avoin päikkäri? Jotain muuta haastavaa puuhaa vauvalle päivän aikana? Tuon ikäinen kuitenkin osaa jo tylsistyäkin... Ei sillä, että äiti olisi tylsää seuraa ;)

    My two cents :D

    - Piia

    Ps. Edelleen oot superäiti. Olisin jo myynyt nuo omani ekalle vastaantulijalle, jos pitäis parin tunnin välein herätä!! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poika lähti pari viikkoa sitten liikkeelle ja jo sillä on ollut suuri vaikutus päiväuniin. Niitä vastaan ei enää tapella ja unta riittää jopa tunteroinenkin kerrallaan. Melskaaminen väsyttää kun ympäri kämppää pitää ravata :) Vaikuttaisi vielä yöuniin samalla lailla.

      Poista
    2. mulla on kans (5 kk 1 vko) pullovauva (joka kyl diggaa yöllä tissistäkin), mut sepä ei huoli tuttia. heräilee yleensä kahden tunnin välein, välillä nälkään, välillä muuten vaan. ja se mitä päivällä on tehty ei vaikuta hommaan mitenkään. uskon että joillain vaikuttaa, mut sanoin nyt tän ettei tylsyys kehittäis jotain lisäangsteja tutista tai virikevajeesta tms. mä luulen, että vauva on vaan tottunut yötissiin. onhan se turvallista ja kivaa äidin kainalossa imutella unissaan :)

      mun mielestä on hirveetä että imetys on äitiyden hyvyyden mitta. mä olen jo tajunnut, että ei ole, ehkä koska oli pakko. muutenhan pitäisin itseäni ihan paskana äitinä, missä ei ole mitään järkeä, koska mielestäni vedän ihan hyvin. mutta koko ajan lukee tai kuulee jotain kommentteja, jotka tätä samaa paskaa jaksaa toistaa. musta se on oksettavaa. mietin kaikkia keskosäitejä, jotka ei ole saaneet mahdollisuutta imettää ja oksettaa lisää.

      ja en siis ottanut tätä sun postausta sellaisena paskana vaan tuli surku, kun ihan ilmeiset oikeet superäidit joutuu tällaisia murehtimaan. ääää.

      pistä se mies hommiin!

      Poista
    3. lisään vielä, että tajuun kyllä että helpommin sanottu kuin tehty. mä olen jo varmaan kuukauden ollut siirtämässä vauvaa pinnikseen. en vaan saa tehtyä, vaikka meidän ylikorkee sänky alkaa olla turvallisuusriski.

      Poista
    4. Pikakommenttina: En tarkoittanut puheitani moitteina, nyt vasta hokasin, että niinkin voi käsittää! Meillä vaan on mennyt noin ja ajattelin, että ehkä tutit ja lisävirikkeet vois helpottaa jossain vaiheessa, vaikka uskallankin olla aika varma siitä, ettei ne kaikkea tuskaa poista ;) Sori silti :)

      Samaa mieltä imetyksestä. Edelleen Paska Mutsi -fiilikset esikoisen ajoilta, vaikka hyvä tyttö siitäkin tuli. Nyt yritän apinan raivolla päästä lisämaidoista eroon, enkä aio pysähtyä hetkeksikään miettiin, että onko järkee (kun ei taida olla - tiedostan sen jollain tasolla). Mulla on vaan joku pakottava tarve saada tää imetys tällä kertaa onnistuun, haluan todistaa itselleni... jotain. Se, että tää toinen synty alateitse pelasti jo paljon (edellisen synnytyksen keskeytymisen ja sektion jälkeen), mut ehkä mä vaan haluan sen superäidin kruunun pystymällä myös imettään. Jos tää onnistuu, niin meitsi käy imettään tota poikaa vielä armeijassakin :D No on sairasta, kyllä kässään! Oppiskohan joskus antaan armoo itelle?

      - Piia

      Poista
    5. Piia: Täällä ei oo mitään avointa päikkäriä. Lande jne. Ja se perhekahvilajuttukin on jäissä, koska se on just aamupäiväpäikkäreiden aikaan enkä halua lähteä sotkemaan rytmejä. Lisäksi joutuisin laittaa kellon soimaan varmaan ennen klo 5 eikä tällä hetkellä kyllä kiinnosta herätä yhtään sen aiemmin kuin on pakko. ;)

      Mä olen joskus toivoskellut kylä- tai ostosreissujen jälkeen, että no nyt on ollut tapahtumaa ja ihmisiä ja kaikkea, että nyt se varmaan nukkuu, mutta ei mitään vaikutusta. Kyllä se on se opittu (opetettu) tapa eli jannu on vaan tottunut saamaan sen tissin suuhunsa, kun vähän virkoaa eikä osaa rauhoittua itse. Kun aloitin sen Pantleyn metodin noudattamisen, alku olikin melko lupaava ja heräilyt harvenivat ehkä inasen, mutta nyt jannu on sitten oppinut, että vaikka mä nostan sen ylös imemään, niin se voi nukkua siitä huolimatta. Tai aina mä yritän sitä vähän pitää hereillä varsinkin siinä vaiheessa, kun lasken sen takaisin nukkumaan, mutta varmaan se on jo niin koomassa, että yhdistää nukahtamisen taas vaan siihen pirun tissiin.

      Ja tuttia mä en kyllä enää ehkä viitsi opettaa - aiemminhan tää ei oo sitä huolinut. Siitä tutista pitää sitten myös aikanaan vierottaa.

      Ja pitää antaa armoa itselleen! Olen tosi hyvä neuvomaan asiassa muita! =) Mut siis joo, voihan sitä yrittää päästä lisämaidosta eroon, mutta toki sit pitää tuntea ne rajansa. Kun ei tässä tosiaan taideta niitä kruunuja jaella, vaikka joskus hormonipäissään niin alkais kuvitellakin. Ei hitto, on tää ihme hommaa! :D

      Poista
    6. Juno: Joo, mä luulen kanssa, että tässä on nyt kyse siitä assosiaatiosta. Kun ei tuohon heräilyyn vaikuta mikään, ei kiinteät, ei liikkeelle lähdöt, ei aktiviteetit tai niiden puute, ei mikään. Se on ihan opittu tapa.

      Imetys on yks näistä ihanista syyllistymisen välineistä. Ja mä olen myös miettinyt joskus miten pahalta keskosten äideistä mahtaakaan tuntua, jos sitä imetystä ei vaan ole ollut just mitään mahdollisuutta käynnistää. Onhan, joo, pumput olemassa, mutta pumppu on ihan paholaisen keksintö.

      Ja sit toisaalta, mä olen ainakin itse ihan syyllistyjä luonteeltani. Joskus käy mielessä, että olis saattanut olla parempi, jos olis vaan pitänyt sen netinkin kiinni ja antanut kaiken mennä omalla painollaan. Tämä tunne tuli mm. kun lapsuudenystävä tuli käymään ja ihmetteli mun skipattua kahvin (joskus alkuaikojen ilmavaivojen aikaan), että ai ei hän tiennyt, että äidin ravinto voi äidinmaidon kautta vaikuttaa lapseen noin. Ystävällä itsellään siis kaksi lasta.

      Poista
  6. Mä oon sillointällöin käynyt kurkkimassa tätä vahingossa löytämääni blogiasi. Imemässä vertaistukea muistakin, joilla blogiin puskee välillä valivaliväsykiukku -päivityksiä. Mm. unikouluasiaa olen täällä samaan tahtiin kanssasi pohtinut. Oon perunut milloin mistäkin syystä unikoulun aloituksen, viimeksi yritin mm. niillä selityksillä, että ei olla "suunniteltu riittävästi" ja "ei meidän vauvaan vaan tepsi samat säännöt ja neuvot, kuin toisten vauvoihin, se on niin erityinen luonteenpiirteineen ja tarpeineen". Ja toki tuolla samaisella "kai mä nyt vielä ihan hyvin jaksan" -syyllä.

    No, yhtenä iltana mies halusi nukuttaa sen (huudosta huolimatta) uneen, ja pidin ihmeenä, että se onnistui! Samana iltana muutinkin viikoksi vierashuoneeseen, enkä sen koommin ole yöimettänyt, (paitsi parina ekana yönä aamulla kerran). Mies on n. kerran yössä tutitellut tai hyssytellyt vauvan. En vieläkään usko, että se oikeesti kävi noin helposti. En millään, vaikka niin oikeasti kävi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun oot käynyt kurkkimassa! Kuulostavat niin tutuilta nuo unikoulun peruutussyyt. Meillä on vähän ongelmallinen kämppä siinä mielessä, että mihinkään ei pääse oikein kunnolla eristyksiin, äänet taitavat kuulua korvatulpista huolimatta. Mä alan melkein kallistua sille kannalle, että mun on lähdettävä varmaan ainakin yhdeksi yöksi pois kotoa, koska mä en todennäköisesti voi estää itseäni menemästä väliin, kun huutoa alkaa tulla.

      Mutta siis vitsit, joskus voi siis käydä noinkin hyvin ja homma lutviintua! Kunpa meilläkin menis, mutta jotenkin vähän epäilen...

      Poista