perjantai 12. huhtikuuta 2013

Perjantai

Uaaaah. Onko tää nyt sitä outoa kevätoloa? Olen ollut jo pitempään taas jossain vauvakuplassa ja mm. oikein odotellut päivisin, että pikkujannu heräis, niin päästäis taas touhuamaan. Nyt on menossa toinen päivä, kun mietin, että tekis mieli olla ihan jossain muualla kuin kotona viettämässä näitä murmelipäiviä. Aina tätä samaa. Touhotan kotona kuin mikäkin, siivoan ja järjestelen, että saisin päivät täytettyä edes jonkunlaisella mielekkäällä toiminnalla.

Luin Äitikortin. En provosoitunut, vaikka olenkin varmaan ainakin osittain kirjassa kuvattu hurahtanut äiti. Mulle hurahtaminen on luontaista, mä hurahtelen ja sitten tasaannun. Äitikortin Synnytys tekee synnyttäjän -luku teki itse asiassa ihan terää.
 

"Kun terveen lapsen saanut nainen kokee "epäonnistuneensa" synnytyksessä vain koska on sortunut kipulääkkeisiin, on kulttuurissa totisesti meneillään jotain outoa. Oikeasti synnytys on onnistunut, jos kaikki ovat hengissä. Se on epäonnistunut, jos joku kuolee tai vahingoittuu pysyvästi. Sitä on epäonnistuminen. Kuolemaa."

"On tavattoman väsyttävää kuunnella ihmisiä, jotka tulkitsevat onnenpotkunsa omiksi ansioikseen ja kärsimyksensä ulkopuolisten tekosiksi. On toki tavallista, että ihminen erehtyy luulemaan onnea saavutukseksi - tavallista, mutta ei erityisen ylevää."


Jännä fiilis. Toisaalta hurmostelen öiseen aikaan osalla imetyskerroista, kuinka mahtavan ihanaa onkaan saada pimeässä ja hiljaisuudessa pitää omaa täydellistä ja kaunista nukkuvaa vauvaa rinnalla ja sitten toisaalta taas mietin kuinka siistiä olisi päästä jo tekemään enemmän omia juttuja. Että jos ei olisikaan "vankina kotona" kaikki illat sen jälkeen kun muksu menee klo 19 nukkumaan. Että jos pääsisi joskus vaikka juttelemaan jotain älyllistä (älytönkin kelpaa) jonkun kanssa tai voisi vaikka käydä leffassa. Muutenkin voisi ehkä hommata jonkun harrastuksen, jonkun oman jutun. Tai vaikka ihan vaan käydä jossain useammin ilman lasta. Kupla rakoilee.

Pikkujannu heräsi viime yönä parin tunnin unien jälkeen taas huutamaan. Huutoa kesti kaksi tuntia. Ei auttanut kanniskelu, ei särkylääke, ei tissi, ei mikään. Lopulta töistä juuri tullut isä nukutti huutavan jannun sänkyyn (ja äiti itki olohuoneessa). Alan epäillä, että tahdottiin me sitä tai ei, niin meidän unikoulusta on tulossa huudatuskoulu. Nyt olen taas unikoulun kannalla - olen ollut niin kertakaikkisen pihalla öisin ja varsinkin aamuisin. Ja jos sais vähän lisää sitä omaa vapauttakin. Ja josko toi jantteri oppis sitten vaikka nukkumaan sisällä päikkäreitäkin: kevätsateet tulossa eikä oikein mitään suojaisaa paikkaa vaunuille. Ei oikein viitsis laittaa kaatosateeseen keskelle pihaakaan.


Miten muuten aina on perjantai?

6 kommenttia:

  1. AINA on perjantai. Ja pirun pitkä viikonloppu.

    VastaaPoista
  2. sun sisäinen "kovisäiti" on heräilemässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin! Että oikein leffaan meinaan lähteä itsekseni!

      Poista
  3. Kuulostaa hirmu rankalta!

    Onks se laps varmasti terve? Öh, tai siis meinaan ettei heräile siks, et joku vaivaa, muukin kuin tissinkaipuu? Korvat, hampaat, mahakipu, refluksi? Mulla on kaksi superallergista lasta, joista toinen nyt 7kk ja reagoi heti tiheällä yöheräilyllä os syön jotain epäsopivaa (seuraavana päivänä sit pamahtaa näkyvämmät oireet, ripuli ja iho-oireilu).

    Jaksamista!

    Linda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä luulen, että se on edelleen se, että lapsi ei osaa nukahtaa aina kunnolla ilman tissiä. Se ei tuolla huutokerralla sitä huolinut luultavasti koska oli vetäissyt aiemmin lautasellisen puuroa ja vähän vielä sosetta päälle, mutta koska se ei jaksanut vetää tissiä, se ei osannut nukahtaa. Ensinhän se tyyntyi sylissä jonkun verran, mutta sitten kun alkoi pää nuukahdella, tuli uniraivo. Kyllä me kovasti mietittiin olisko kipuja, mutta kun se karjunta liittyi ja liittyy aina niin selvästi siihen nukahtamiseen, niin en mä jotenkin vieläkään usko, että taustalla olis sairautta. Korvat on katsottu moneen kertaan, nyt ei ainakaan tunnu hampaita (särkylääkettä annetaan jos tuntuu, että muu ei tepsi), refluksivaivaa on saattanut olla aiemmin lievänä mutta nyt ei ole mitään siihen viittaavaa, iho-oireita ei ole.

      Ja nyt kun sitten todettiin, että ei auta muu kuin antaa karjua itsensä uneen, niin lapsihan karjui ehkä viisi minsaa kuin heikkopäinen, alkoi sitten leikkiä ja taputella isää, käänsi kylkeä ja nukahti. Mä varmaan turhaankin pitkitin tilannetta koettamalla tyynnyttää sylissä, kun ei tuohon sitten auta oikein muu kuin se nukahtaminen.

      Jotta unikoulua ehkä pitäis.

      Poista