lauantai 27. huhtikuuta 2013

Äidin vaiheet

Muutama sananen vielä unijutuista. Täytyy sanoa, että tällä kertaa miehen vapaiden alkaessa olin enemmän kuin valmis aloittamaan unikoulun. Viimeisen parin viikon aikana aloin toden teolla kyllästyä lapsen nukkumiseen meidän välissä. Oikein kukaan ei enää nukkunut hyvin. Lapsukainen alkoi myös heräillä entistä enemmän meidän ääniin ja liikkeisiin. Lopulta siirto pinnikseen, unikoulun aloittaminen ja oma parin yön hengähdystauko oli vain helpotus.

Nyt fiilis on jo tasaantunut, mutta ensi alkuun yöimetysten lopetus aiheutti riehakkaita vapauden tunteita. Luulen myös, että pää on osittain jo selkiintynyt ihan pelkästään imetyksen vähenemisen takia. Ehkä mustakin voi vielä kuoriutua ihan ihminen tämän kaiken äitihötön alta? Imetys ei enää ehkä ole mulle niin sydämenasia, ja jotenkin tuntuu, että jos muksu nyt alkais hyljeksiä rintaa kokonaan, se olis ihan ok. Onhan tätä rupeamaa ollut tässäkin.

Pahimman sumun hälvennyttyä on kuitenkin myös pienoisia kriisituntemuksia. Voinko mä ikinä pärjätä normaalielämässä, jos en olekaan vaan äiti? Olenko mä nyt jotenkin vähemmän äiti? Miten mä osaan olla mä?

Unikoulun aloituksen jälkeen en ehtinyt ihan hirveästi hengailla blogimaailmassa. Ollaan kaikki vapaahetket selailtu asuntosivuja ja Google Mapsia siinä sivussa. Asuntoasia saattaa nytkähtää eteenpäin vauhdikkaastikin ja luulen, että kesällä me saatettaisiin jo asua Kaupungissa. Yhtäkkiä hirvittää. Osaanko mä käyttää Kaupungin mahdollisuudet? Miten ylipäänsä seikkaillaan missään ihmisten ilmoilla? Pärjätäänkö me? Saanko mä ikinä töitä? Miten mies kestää pitkää työmatkaa?

Hoitovapaa on juuri alkanut. Ei ehkä ihan hirveästi naurata nämä "tulot". Olin ajatellut, että olen sujuvasti kotona ainakin siihen asti, kun muksu on 1½-vuotias, mutta nyt jo alkaa tuntua vähän siltä, että ois kiva nähdä muutakin kuin kotinurkkia ja tehdä jotain muutakin kuin lässyttää vauvakieltä (no ei me koko aikaa lapselle lässytetä, mutta juu nou vat ai miin). Vaikka mä nostankin hattua kaikille kokkaus-, leivonta- ja käsityöintoilijoille (olis kiva itsekin innostua), niin en mä kyllä saa itsestäni mitään kotoilijaa. Joskus on kiva tekaista joku piirakka ja ruoanlaittokin on ihan ok (tai ainakin hyvä ruoka on), mutta en usko, että saan kehitettyä mitään intohimoa em. asioita kohtaan. 

En muuten enää saa syödä mitä mieli halajaa. Imetyksen väheneminen antaa mulle toki lisää vapautta, mutta ruokavaliota on nyt pakko muuttaa todella paljon tiukempaan suuntaan. Olen sitä kaliiberia, joka ei normioloissa voi vilkaistakaan herkkuihin turpoamatta eli nytpä sitten pois kaikki jälkkärit ja enimmät hiilarit. Painoa tullut parissa viikossa jo kolme kiloa. Hassunhauskaahan tässä on se, että olen pahimmanlaatuinen tunnesyöppö, joka syö mm. tylsyyteen, joten saa nähdä miten saan itseni takaisin ruotuun.

Mä olen taas viime päivät haaveillut siitä, että voisin tanssahdella kepeästi festarifarkuissa ja kumppareissa tai varvastossuissa ja hoilata "Jeesus ei tule, oletko valmis?". Voi olla, että teinit katsois, että mitä toi elävä ruumis tänne tulee heilumaan, mutta ei haittais. Festarit! <3 (Mutta siis hei, mä pääsen THE keikoille kuukauden päästä!)



Psssst. Jannu on heräillyt nyt viime öinä kolmesti. Parina aamuna herätys klo 4.30. Että vähän väsyttää taas. Seuraava proggis olis myös saada se nukkumaan sisällä: yritettiin taas yksi päivä, kun jannu nukahti tissille. Nukkui tunnin (sekin kyllä jo pienoista edistystä), heräsi väsyneenä ja kiukkuisena, mutta ei vaan nukahtanut millään uudelleen - ei edes pihalla. Kiukkupussia sitten viihdyteltiin ja kannettiin seuraaviin päikkäreihin, jolloin homma saatiin korjattua (vaunuissa pihalla).

7 kommenttia:

  1. Oon niin kade (tietty iloinen sun puolesta mut kade omasta puolesta :P), mihin keikoille meet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en uskalla ehkä tässä paljastaa bändiä, kun mut on niin helppo tunnistaa sen perusteella (lisätietoja saa kyllä meilitse, jos niin paljon kiinnostaa ;), mutta sellaista synkähköä popbändiä olis tarkoitus lähteä katsastelemaan. Eurooppaan. Jee!

      Poista
    2. Eli sä pääset vielä tämän maan rajojen ulkopuolellekin. Okei nyt oon ihan tosi kade :D

      Poista
  2. Mullahan imetys loppui vuosi sitten kun lapsi oli 8,5 kk. Se vain loppui. Ja olin kyllä tosi helpottunut.
    Mutta vitsi, sullahan puhaltaa ihan uudet tuulet! Kaupunkiin! Ja ehkä jopa töitä etsimään! Niin, ja keikoille! Vau. Tuo kaikki on tosi jees, vaikka siitä tuleekin semmoinen olo, että voikos äiti nyt tämmöisiä. Mua nauratti tuo sinun festarikuvaus. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi helpotus on jännä fiilis. Ristiriitaista, niin kuin vissiin kaikki muukin näissä äitihommissa.

      Joo, mua mietityttää, että mitenköhän mä voin enää mennä keikoille. :P Elävästi mielessä, kun teinit hermostuivat mulle ja mun kaverille erään suomalaisen bändin keikalla, kun oltiin 26. Oltiin kuulemma lesbomummoja, jotka sais painua v*ttuun. Että mikäköhän mä nyt oon?! O_o

      Poista
  3. Sulle on tunnustus:
    http://www.parahdys.blogspot.fi/2013/04/rakkaudentunnustuksia.html

    Pakko kertoa, että myös minä ihmettelen, mitä sitten, kun ei saa olla enää vain äiti. Jotenkin semmoinen fiilis, että ehtishän siihen oravanpyörään myöhemminkin, tuskailemaan duunien kanssa. Mitä mä sitten oon? Oon ihan hukassa, jos en saa höpötellä näitä äitiysjuttujani keskustelukumppaneille, nehän voi vaikka huomata, etten oikeasti oo niin fiksu ku yritän antaa ymmärtää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, kiitos kovasti tunnustuksesta! Olen otettu!

      On jotenkin ihan himmeää heräillä täältä kuplasta. Sitä miettii, mitä osaa jutella ihmisille, jos ei saakaan vetää jollain pissakakkasoseunilinjalla (enkä muuten oikeastaan edes halua, koska tiedän, että ketään tuskin kiinnostaa ko. aihe ihan siinä määrin kuin mulla juttua riittäis). Ja osaako sitä vielä asennoitua töihin silleen työminänä vai kummitteleeko tää äitiminä jatkuvasti kehissä? Ans kattoo.

      Poista