Tyrät rytkyy

Olin taas luonnostellut uikutusta uniasioista ja mielialasta. Jääköön julkaisematta, ei tuo niin mitään lisäinfoa. Välillä nukuttaa, välillä ei, useimpina päivinä olo on kohmeloinen.

Tänään vietän taas vapaapäivää (alvariinsa lomalla!). Mietin lähteäkö tänään kaupungille vai säästääkö reissu kenties huomiselle ja ottaa näin lisää omaa aikaa - tulis meinaan nyt tarpeeseen. Puoliso on lähdössä viikonloppuna seuraamaan eräitä kisoja - matka, jolle munkin piti alunperin lähteä mukaan, mutta jonka arkkuun viimeisen naulan löi tulossa oleva ultra. Eikä me oltais lapselle kuitenkaan saatu hoitajaa. Nyt joudutaan turvautumaan pariksi tunniksi puolison iskään, mutta eiköhän ne täällä homman hanskaa, kun lapsikin nukkuu päiväuniaan suurimman osan tuosta ajasta.

En tajua, miten oman ajan ottaminen onkin edelleen niin vaikeaa. Jos mun oli suorastaan mahdotonta lähteä pienen vauvan läheltä minnekään, niin en mä ole vieläkään kauheasti oppinut. Jossain vaiheessa alkaa sitten vanne kiristää päätä ihan kunnolla. Jotenkin tuntuu hölmöltä yrittää keksiä ohjelmaa itselleen ja itsekseen, kun ei sitä seuraa vaan kauheasti ole. Näin täkäläistä ystävää paitsi The Keikan jälkeen jatkobileissä (olin ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni selvin päin baarissa!) ja hotellin aamiaisella niin myös ennen joulua lounaalla kaupungilla - teki muuten aika terää. Harmi vaan, että tapaamisia on juuri nyt aika vaikea järjestää lisää.
 
Sain sentään sovittua alustavasti, että lähden helmikuussa harrastustoverin kanssa näyttelyyn. Omia elukoita mulla ei ole sinne viedä, mutta menen turistiksi. Pakko päästä pois kotoa, pakko päästä nyt hengaamaan johonkin tuttuun ympäristöön, pakko nähdä elukoita ja pakko päästä juttelemaan ihmisille. Se vähän huolettaa, että näyttelypäivät ovat tolkuttoman pitkiä ja unta tulee varmasti vähän (ajellaan kai takaisin kotiin yöksi ja seuraavana aamuna taas), mutta puolisolle sattuvat vapaat juuri tuohon aikaan, joten mä oletan härskisti, että saan myös nukkua vähän ylimäääräistä.

Muihin aiheisiin: Diagnosoin itselläni napatyrän. Olenhan mä aiemminkin huomioinut ja tässä blogissakin maininnut, että vatsa ja napa eivät palautuneet edellisestä rääkistä kunnolla. On se pystysuora harjanne ja räjähtänyt napa. Nyt tajusin, että tyrähän se varmaan siellä, koska navan värikään ei ole ns. normaali. Olen myös tuntevinani pehmeän massan sen takana. Voisi tietysti vituttaa enemmänkin, mutta onhan se nyt vähän ironista, että mun kroppani ainoa kohta, johon yhtään pystyin aiemmin olemaan tyytyväinen OLI mun vatsani ja nyt se on ilmeisesti niin paskana, että ainoastaan joku leikkaushoito voi tuoda avun. Olen nimittäin aika varma, että napatyrä ei riitä vaan kyllä tuolla taustalla lymyilee myös se vatsalihasdiastaasi.

Nythän mulla on siis jo ihan kunnon raskausvatsa ja napa näyttää siltä kuin se yleensä näyttää viimeisillä viikoilla, vaikka olen vasta lähestymässä ensimmäisen kolmanneksen loppua. Että hei jee. Täytynee mainita asiasta neuvolälääkärille, se kun sattuu olemaan tässä viikon sisällä. Täytynee myös mainita, että silmät on paskana - kannatti ostaa ne uudet (kalliihkot) piilarit, koska en voi enää ajatellakaan tunkevani näihin silmiin mitään. Roskan tunne on ihan ilman mitään piilareitakin, ja silmät ärtyilevät vähän väliä ihan itsekseen.