Tiineyskuulumisia

Koska tänne blogiin on hyvä kirjoitella asioita ihan muistiinkin, niin vedän nyt tällaisen tylsähkön raskaudenseurantapostauksen. Nyt on siis käyty niskapoimu-ultrassa ja neuvolalääkärilläkin. Seuraavan perusneuvolakäynnin päätin jättää väliin (koska mulle sellainen vaihtoehto tarjottiin), joten seuraavan kerran piipahdankin siis raskauden tiimoilta rakenneultrassa.

Niskapoimu meni jees, ei mitään ihmeitä - paitsi ehkä ultraavan kätilön sähläys, kun piti tsekata riskiluvut. Kolmas kerta toden sanoi. "Oho, en varmaan ollut muistanut tallentaa näitä sinun tietojasi." Kaiken lisäksi ruudulle pamahti ensimmäisenä mun iän perusteella määräytyvä Down-syndrooman riskiluku, joka sitten hetken aikaa aiheutti pieniä paskahalvausoireita. Kätilö oli myös jostain syystä varma, että hän oli ultrannut mua mun ensimmäisenkin raskauden aikana, mutta vakuutin, että tuolloin tuli käytyä kyllä vallan toisessa sairaanhoitopiirissä. Ihan kiva käynti, kätilö selitti asiosta paljon enemmän kuin ekan raskauden vastaavassa tilaisuudessa.

Neuvolalääkäri puolestaan todensi napatyrän ja totesi luonnollisesti, että katsotaan nyt tämä raskaus tästä ensin ja sitten mietitään pitääkö tyrälle tehdä jotain. Nyt kai tilanne oli jotakuinkin hallinnassa, kun tyrä ei sentään makuuasennossa töröttänyt ylhäällä. Hitusen tuli myös kylmiä väreitä, kun lääkäri totesi jotakuinkin niin, että mulla on edellisessä raskaudessa ja synnytyksessä ollut "niin paljon kaikkea", että mut toki lähetetään synnytystapa-arvioon, koska ei ole sanottua, että alatiesynnytys enää onnistuu. Aika jännä, koska synnärillähän mulle vakuuteltiin moneen kertaan, että seuraava synnytys voi ihan hyvin onnistua alateitse. Lääkäri oli myös sitä mieltä, että vaikka valtakunnallisista suosituksista on tipahtanut keskiraskauden lääkäri kokonaan pois, niin mä tulen myös keskiraskauden aikaan lääkärikäynnille. Sitten katsotaan lähetteet pelkopolille ja muualle kuntoon. Olisin kyllä saanut pelkopolilähetteen saman tien, mutta se tuntuu juuri nyt jotenkin turhalta. Lähetteestähän oli muuten puhetta jo ekalla neuvolakäynnillä terkkarin kanssa, kuten myös neuvolapsykologista.

Mulle ehkä tuon lekurikäynnin jälkeen pamahti ensimmäistä kertaa sellaisena utuisena ajatuksena mieleen, että mitä jos päädytäänkin suunniteltuun sektioon. En ole pahemmin ajatellut koko synnytysasiaa siltä kantilta mitä itse haluaisin. Olen vaan ajatellut, että asiasta on ehkä hyvä jutella jonkun kanssa, myös siellä pelkopolilla. Synnytyshän on sinällään mulle edelleen peikko, joka saa mut välillä spontaanisti itkemään. Tyyliin kuulen sanan "sektio" ja hanat aukeavat välittömästi ilman että ehdin kunnolla edes ajatella mitään. Ja vaikka en halua ajatella koko asiaa, niin iso osa musta uskoo, että mä en kykene alatiesynnytykseen, että se ei vaan onnistu. Oh well. En oikeasti halua ajatella asiaa vielä, haluan kieltää sen niin kauan kuin mahdollista.

Mulla oli muuten lapsukainen mukana neuvolalääkärissä - olin varmistanut etukäteen, että onhan ok ottaa lapsi mukaan. Terkkari paimensi lasta. Kun tulin pissanäytettä antamasta, terkkari oli puhelimessa ja totesi: "Se meni tohon suuntaan." Oli sitten karannut ja mennyt odotusaulaan leikkimään leluilla. Hetken aikaa jo mietin mihin se on mahtanut ehtiä, neuvola kun on yhteydessä mm. labraan ja hammashoitolaan. Ei taas minkään valtakunnan ujostelua tai himmailua muutenkaan: lapsi heti ensimmäisenä meni terkkarin eteen, otti sitä kädestä kiinni ja pyysi syliin nähdäkseen ikkunasta ulos. [Mä välillä edelleen mietin, onko tuo normaalia - lapsihan mm. täällä kotona meni ja otti ovelle tullutta imurikauppiasta kädestä kiinni ja kuljetti sen meidän olkkariin, että hei nyt vähän leikitään.] Terkkari oli sitä mieltä, että lapsi on varmaan ollut päiväkodissa, kun on noin rohkea. Totesin, että ei ole ollut minkään valtakunnan päiväkodissa, on vaan ihan luonnostaan jostain syystä noin...reipas.