Mulla on kaikki klassiset oireet. Tuntuu, että silmät pullistuvat päästä ja aivot läjähtävät hetkenä minä hyvänsä seinälle: on hyvinkin tylsää. Päivät toistavat itseään. Samat syömiset, pukemiset, kakat ja pissat, hokemat, kirjat, laulut ja ulkojutut. Lapsi hokee edelleen pappaa ja kakkaa ja joskus tuntuu, että tekis mieli karjaista, että vittu etkö nyt saatana tajua, että se ei ole kakka, se on kukka/pissa/aurinko/kello tai se ei ole pappa, se on pallo/lapsi/porkkana/pöllö. Päivän virkistävimpiä hetkiä on, kun saa astianpesukoneen niin täyteen, että sen voi laittaa päälle tai kun saa pyykinpesukoneen pyörimään. Tulee sellaiset tyydytyksentunteet että.
Useasta lähteestä on tullut luettua tai kuultua kuinka ulos lähteminen piristää. Kuinka se nyt piristää? Samat jutut sielläkin aina on. Kierretään samat puskat ja ihmetellään samat lamput, autot, linja-autot, koirat, ovet ja puut.
Että projektina sitten saada jotain muutosta tähän arkeen, koska pää on hajoamispisteessä. Tällä kertaa jo puolison ensimmäisen iltavuoron aamuna ahdisti niin, että hyvä kun henkeä sai. Vielä kaksi päivää. Taidan jättää keskiviikon ryhmäkäynnin väliin, jos mulla vaan on mitään mahdollisuutta karata täältä kotoa yksinäni johonkin.
Tuossa juuri vanha ystävä kyseli chatissa olenkohan mä masentunut. No mietipä sitä, olisitko itse? Kokeile ensi alkuun viettää kolme vuotta yksinäsi kotona ja katsotaan sitten miten masentaa!
Sekin risoo, että mä olen aina se, joka suunnittelee meille jotain ohjelmaa tai koettaa keksiä pieniä poikkeamia arkeen. Vaikka toisaalta, ymmärtäähän sen, että kun puolisolla on vuorojen välissä aina vaan se yksi vapaa, niin ei sitä välttämättä sitten tee edes mieli viettää laukkaamalla paikasta toiseen. (Pidemmät vapaat ovat siis vuorojen lopussa.)
Mä painin kausittain samanlaisten fiilisten kanssa. Joskus lillun parikin viikkoa siinä vittuuntuneen kyllästyneen väsyneessä masistelulimbossa ja sitten yleensä revin itseäni moottorisahalla niskasta ja alan soittelemaan ihmisille, kehittämään uusia lenkkeilykuvioita, kierrän kirppareita tai menen Junnun kanssa pilaamaan muiden kirjastorauhan. Loppujen lopuksi siitä liikkumisesta ja ulos lähtemisestä kuitenkin tulee enemmän energiaa, jos jaksaa pikkaisen muutella reittejä ja kuvioita. Viikonloput maataankin sitten perseet homeessa kotona kun isimies tulee himaan. Kaikki jännät uudet jutut jää puheen tasolle. Yritän paikata sitten ollessani kahden ipanan kanssa. Lahoaa kupoli jo nyt ajatellessa, että kohta on kaksi kersaa ja vaihtoehdot vähenee entisestään.
VastaaPoistaJa kiitos, tämä postaus sai tajuamaan, että olen irtisanonut työpaikkani marraskuussa -11 muuton takia. Enkä sen jälkeen ole ollut töissä. Fuckthisshit. Aika menee aivan liian nopeasti. Jopa vain kotona lööbaamalla. Alkoi ahdistamaan.
Älä, älä ahdistu!
PoistaPakko on meidänkin alkaa keksiä jotain muuta kuin tuo lähipuisto tuossa kulman takana. On nimittäin aika hyvin koluttu jo joka kulma.
Olen myös yrittänyt, en sitten ehkä tarpeeksi pontevasti, etsiä meille seuraa lähialueelta, laittanut yhden ilmoituksenkin nettiin ja liittynyt kulmakunnan äitien FB-ryhmiin. Ei mitään. Sekin auttaisi, jos olisi aikuista seuraa tuolla ulkona, lapsikin varmaan tykkäisi jos olisi muita kersoja. Mutta ei siellä näin talvella ketään näy (tai no näkyy, mutta ovat useita vuosia vanhempia).
Mä kuvittelin olevani näiden ketuiksimenneiden työkuvioideni kanssa ihan sujut, muttatota. Maanantai ja kaikki päin helvettiä, kuristava ote kaulassa - tätä tää nyt on hamaan tulevaisuuteen. Uudelleen ja uudelleen. Ei saatana.
VastaaPoistaUlkoilu ei piristä jos se on samaa sontaa joka kerta. Mua on alkanut mm. vituttaa lähipuiston laidalla asuva eläkeläispariskunta, jonka touhuja tylsyyksissäni joskus tiirailen jos lapsi suostuu olemaan omilla jaloillaan maassa hetken. Mä oon myös viidessä vuodessa kuluttanut hurttien kanssa jo urat näihin ulkoilukuvioihin, mitä 5 km:n sisällä on.
Mulla kilahtaa muuten ja kovaa (siis muun muassa) juurikin tuon suunnittelu- ja piristysvastuun nauttiminen vuodesta toiseen. Vitutti jo ennen lasta. Eipä siihenkään muutosta ole luvassa - tai jos aloite tuleekin puolisolta, minä vastaan yksityiskohdista, mikä on melkein yhtä perseestä kuin ideointi alusta lähtien.
En ole kertaakaan käynnistänyt meidän uutta tiskikonetta. Se on puolison etuoikeus.
Olin tässä yksi päivä viime viikolla niin tohkeissani prismassa, että meinasi parkkipaikalla itkettää kun piti lähteä kotiin. Hyvin menee!
Joo, mullakin on ollut suunnitteluvastuu jo ennen lasta. Tuntuu tuo siippa ihan tykkäävän meidän ohjelmasta, mutta ikinä se ei kyllä ehdota mitään itse. Ei edes, että mennään vaikka marketin buffaan, jos marmatan, että just nyt ei jaksais kauheasti kokkailla. Ja jos jotain tekemistä pitää miettiä lapselle, niin kyllä se olen minä, joka ne tekemiset miettii. Ja musta ois kuitenkin kiva tarjota sille joitain muitakin elämyksiä kuin nää lähinurkat ja Pikku Kakkonen.
PoistaMä en anna siipan käynnistellä tiskikonetta, sillä haluan tarkistaa, että se on "oikein" täytetty. Hitonmoinen kotinatsi.
Mun Prisma-innostus on vähän laantunut. Välillä pitää jopa käydä Cittarissa vaihtelun vuoksi.
Joo-o, hamaan tulevaisuuteenpa hyvinkin. Musta alkaa entistä vahvemmin tuntua siltä, että mun on pakko päästä töihin ton seuraavan muksun "jäljiltä" aiemmin kuin mitä nyt ehkä olisin voinut ajatella. Tää alkaa nyt tuntua sen verran elinkautiselta, että olis jonkun toisen vuoro välillä.
Vähänkö mä oon iloinen, että oon näin TYYYYLSÄ ihminen! :D Mua ei nimittäin vieläkään (ajoittaisia pienenpieniä kohtauksia lukuunottamatta) riipase yhtään tää kotona olo. Mut mä olenkin oikeasti semmoinen ihminen, joka nauttii kotona oleskelusta ja jaksaa tuijottaa ihan vaikka sitä kuuluisaa maalin kuivumista hyvän tovin. Ja mä oon tehny tätä nyt elokuusta -10 asti.
VastaaPoistaSilti. Avoimeen päikkäriin raahaudutaan taas 9 tunnin päästä ja ens viikonloppuna pitäis kai tavata äitituttavaa lapsineen. Kaikkea sitä näiden lasten eteen kestääkin...
Toivottavasti löydät jonkun outletin. Tai uusia ihmisiä. Olisko kukaan sun lukijoista samoilta hoodeilta? Mä voisin tuoda noi meidän termiitit teidän rutiineita sotkeen millon vaan, jos asuisitte lähempänä ku 500 km päässä (olettama sen yhden messuvisiitin perusteella)! Vaikkakin pian kyllästyisit tällaiseen fletkumatoon :D
Mä tiedän, että kärsisin ihan samalla tavalla kotona olosta, jos olisin jatkanut vaikka niitä friikkuhommia (sen takia ne lopetinkin!). Mä olen aina ollut huono kestämään samanlaista arkea päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen - ennemmin tai myöhemmin mun pää alkaa vaan brakata. Ja vaikka mä tykkään olla kotona, en mä halua lentää aina paikasta ja ohjelmasta toiseen, niin _välillä_ olis vaan kiva, jos olis jotain vaihtelua. Ja joku jolle jutella. Se yksinäisyys on tässä varmaan se avainkysymys.
PoistaMä en ihan oikeasti tajua mistä niitä ihmisiä löytyy. Kuten tuolla totesin Samanthallekin, niin yritetty on. Ja mitä oon kuullut melkein jokaiselta kerhoilijaltakin, niin ei sieltäkään mitään kavereita löydy kuin ehkä tosi pitkän käymisen jälkeen ja silloinkin todella hyvällä tuurilla. Mullahan tosiaan hyvä ystävä asuu tossa aika lähellä, mutta sen enempää yksityiskohtiin menemättä just tällä hetkellä meidän tapaamiset ei vaan oikein onnistu. Samoin yksi tuttavapariskunta asuu täällä, mutta he ovat nuorempia kuin me ja "vähän" erilaisessa elämäntilanteessa, joten sieltä saisi ehkä korkeintaan baareiluseuraa, joka ei nyt ihan just tule oikein kyseeseen. :D
Mun on pitäny tehdä tää jo kauan, mutta mikäli olen ymmärtänyt oikein sä asut aika lähellä. Pirkanmaalla siis. Laita mulle mailia: lintunen81 at gmail piste com. Mä oon tasan samassa tilanteessa, jumissa himassa ja samoissa rutiineissa kahden muksun kanssa. Pelastetaan toisemme monotonialta!
PoistaOooh, Lintunen, mahtavaa! Mä paan sulle meiliä viimeistään loppuviikosta, kun pääsen kotoilemaan itsekseni. Kiitos!
PoistaI feel your pain! Vähän kauhun sekaisin tuntein odotan. mitä seuraavat kolme vuotta pitää sisällään. Tosin nyt toiselle kierrokselle on toki lähdössä hieman viisaampana (toivottavasti) ja olen yrittänyt jo ennakkoon haalia vähän omiakin tekemisiä kuvioihin. Ettei ihan jässähtäis niihin samoihin kotikuvioihin ja tylsistyis kuoliaaksi. Vieläkin, vaikka mukula on päiväkodissa ja itse pääsi piipahtamaan töissä, tuntuu että kotiasiat vaan kiertää kehää: mitä teillä oli päiväkodissa ruokana? - Kakkaa. Mitä te hommasitte tänään? - Kakkaa. Toisaalta pääsin näkemään, ettei se työkään autuaaksi tee, mieluummin olen vielä hetken kotona kun voin ja mietin työkuvioita sitten kun on taas pakko. Ehkä jopa löydän vähän uutta suuntaa uralle muutenkin.
VastaaPoistaSamat jutut kiertää siis meilläkihn päivästä toiseen ja itse saa kaikki aktiviteetit keksiä. Olen yrittänyt delegoida niiden kehittelemistä välillä miehelle, mutta ei siitä mitään tuu, kun ei se keksi mitään tai sitten sillä ei oo (muka) aikaa edes yrittää kehittää niitä. Kuinka vaikeaa se nyt oikeesti on googlata ja katsoa olisko jotain kivoja lastenkonsertteja / teatteriesityksiä / tms ja varata sinne liput ja laittaa tieto kalenteriin tai ottaa selvää jostain HopLoppien aukioloajoista ilman, että tarttee erikseen pyytää?! Välillä ottaa aivoon niin, että räjähtelen, mutta sitten taas mietin, että no, kai tää kuuluu nyt sitten tähän aikaan, näillä mennään ja toivotaan ettei pää leviä. Joskus vaan tuntuu, että ois kiva, jos joku toinenkin hoitelis näitä aktiviteetin keksimisasioita.
Mulla on myös plääninä olla joutumatta samanlaiseen vauvakuplaan kuin tuon esikoisen kohdalla ja pitää heti alusta lähtien kiinni omista jutuista.
PoistaMikähän siinä onkin, että nää organisointihommat päätyy aika usein äitien harteille? Mua välillä risoo jo sekin, että joudun suunnittelemaan aina myös ne viikon ruokalistat. Miks mun pitää aina tietää mitä sieltä kaupasta ostetaan? Ja nyt sitten pitää varmaan lisätä pakollisena disclaimerina, että ei tuo äijä mikään totaalitumpelo ole ja osallistuu kyllä muuten varsin täysipainoisesti perheen toimiin ja mun mielenterveyden säilyttämiseen. Ja se on muuten paljon kiinnostuneempi esim. lastenvaatteista kuin minä & ylläpitää lapsen vaatekaappia viikkaamalla pienet pois ja ottamalla sopivat käyttöön.
Sun mieshän on varsin edistyksellinen ja kehityskelpo yksilö, selvästikin! Ei meillä vaan oma-alotteisesti tapahdu vaaterintamalla mitään ellen mä tee, mukula varmaan kulkis koon, pari liian pienissä vaatteissa ennenku mies itse asiaa huomaisi :) Kyllä se meidänkin uros hyvä yksilö on, en vaihtais, mutta välillä tekee vähän mieli avautua. Toisaalta, itsehän mä vastuun näistä asioista olen itselleni kahminut ja kai mulla sitä aikaa ja kiinnostusta on enemmän näihin juttuihin ollutkin.
PoistaUnohdin tosiaan onnitella teitä tulevasta perheenlisäyksestä, oli hienoja uutisia kun pitkän blogipaussin jälkeen kävin täälläkin lueskelemassa. Paljon onnea siis :) Pidetään päät kylminä ja otetaan tällä toisella kierroksella vähän rennommin, kyllä tästä selvitään!
Jep, välillä tekee vaan mieli avautua. :) Ja mäkin myönnän, että varmasti nää roolijaot riippuu ennen kaikkea siitä, miten on itse itselleen vastuuta kahminut: mäkin aika helposti ajattelen joistain asioista, että teen ne muka vaan niin paljon paremmin, että sama jos itse teen heti oikein. Plääh. Väsynyttä.
PoistaKiitos onnitteluista! Tällä kierroksella on todellakin pakko ottaa rennommin ja huolehtia esim. omasta jaksamisesta paremmin. Onnea myös teille!
Hei,
VastaaPoistaMä oon lukenut sun blogia jo jonkin aikaa ja kiitoksia siitä. Olen ollut jo usein kommentoimassa mutta kännykällä ei jaksa näpytellä.
Monet asiat sun teksteistä kuulostaa niiin tutuilta ajoittain. Olen menossa takaisin töihin jo parin kuukauden sisällä joten tavallaan ratkaisen sillä monta ongelmaa. Ei tartte järjestää mitään sosiaalisia juttuja arkisin. Mutta ne viikonloput...
Mä olen epäsosiaalisempi ihminen suhteessamme ja jostain syystä meiltä puuttuu sellaiset kaverit joita vaan nähdään useammin ja ilman kalenteriin katsomista. Lisäksi sisaruksemme asuvat ulkomailla eikä niitä voi nähdä viikonloppuisin. Vähän vieraammista kavereista ajattelen liikaa sitä että jos ne ei haluakkaan nähdä meitä tai mitä ne ajattelee musta tai mun lapsenkasvatuksestani. Olen myös huono kutsumaan ihmisiä kotiimme.
Tsemppii kaikille!
TErv. Puikkis
Oi, kiitos sinulle! Töihin meno tosiaan ratkaisisi monta ongelmaa, ei mullakaan töissä käydessä ota niin koville miettiä sosiaalisen elämän kiemuroita, kun päivän mittaan tulee kuitenkin (toivottavasti) oltua ihmisten kanssa.
PoistaJotenkin hurjaa, että niin monilla tuntuu olevan jonkunlaisia hankaluuksia järjestää sosiaalista elämää. Ja sitten kuitenkaan seuraa hakevat eivät välttämättä kohtaa toisiaan.
Tsemppiä myös sinulle!