Lapsella on joinain öinä edelleenkin selittämättömiä valvoskelujaksoja. Muutenkin sillä saattaa kestää pitkään ennen kuin se nukahtaa ja välillä se vaatii, että joku on sitä nukuttamassa. Myös öisin sen kanssa pitäisi joskus hengata, että se nukahtaisi uudelleen, mihin mulla on ollut suuria vaikeuksia asennoitua. On ollut vähän sellainen "nyt vittu nukut, olet jo saanut tissiäkin, mitä sä nyt vielä vaadit" -fiilis. Puoliso on välillä rientänyt hätiin, kun mä olen tuhertanut itkua sängyn vieressä, että en vaan kestä enää valvoa.
Joulu oli mukava, mutta osa päivistä meni toki vähän sumussa. Päätin, että ensi jouluna meillä jaetaan lahjat hieman aiemmin kuin päivällisen jälkeen, koska ilta meni lahjainnostuksesta överiksi. Lapsi suopui nukahtamaan vasta joskus klo 22 aikoihin ja heräsi pari kertaa yöllä selvästi ihan pelkästä innostuksesta. Jouluaamuun herättiinkin sitten klo 04 - tai mä lähinnä kävin hereillä ja totesin, että en pysty ja painuin takaisin nukkumaan. Kello soittikin sitten klo 06, kun oli lähtö kotiseudulle sukulaisiin. Päivä oli tuskallinen, koska sain taistella koko ajan nukahtamista vastaan.
Kävimme joulupäivänä piipahtamassa myös puolison kummitädillä, joka on kuulemma ollut kovin näreissään siitä, että emme ole käyneet ja että hän ei ole saanut lapsesta kuvia. Totta puhuen ei ole käynyt mielessäkään teettää valokuvia tädille eikä ihan täysin mene jakeluun, miten meidän lapsi voi olla tädille niin suuri asia, mutta ilmeisesti täti on nyt vähän katkera siitä, ettei omilta lapsilta ole tullut jälkikasvua eikä täti ole päässyt mummoksi. Että koetetaan ymmärtää (vaikkei oikeasti ymmärretäkään täysin). No, täti oli arvatenkin tohkeissaan, mutta päivän ylläri tuli sitten siinä vaiheessa, kun täti yhtäkkiä alkoi sivellä mun vatsaani ja kysellä, että kukas se täällä majailee. Arvasi lasketun ajankin oikein. Tilanne tuli sen verran puun takaa, etten ehtinyt edes ärsyyntyä mutta enpä myöskään osannut lähteä keksimään mitään peitetarinaa tai teeskennellä loukkaantumista. Edelleenkään ei se valehtelu ole mun heiniäni, en vaan osaa. Täti on luonnollisesti suvun juorumylly, joten eiköhän mun raskaudesta tiedä sitten jo koko puolison puolen suku. Plus mun mummoni, jonka kavereita täti on, samalla kylällä kun asuvat.
Kävimme tosiaan myös mummollani. Käynti arvelutti siihen pisteeseen asti, että hermoilin ja äksyilin ennen reissua kovin. Annoin taas mummolle ukaasin, että isää ei tarvitse kylään välttämättä kutsua, mutta kuuroille korvillehan moinen pyyntö aina menee. Piti sitten jännittää millaisessa kunnossa mies on. Taisi olla jopa selvin päin, mutta rappioalkoholisti on rappioalkoholisti: kävely on katkonaista, ulkomuoto järkyttävä eikä puhekaan enää luonnistu kunnolla. Koetin siinä sitten tolkuttaa itselleni, että ei lapsi kerrasta traumatisoidu.
Että semmosta. Olis kiva kirjoittaa joskus joku järkevä teemapostaus tai vaikka joku pohdiskeleva maailmantuskapaatos, mutta ei irtoa. Lähden suihkuun ja nukkumaan, että on jotain toivoa yöunista. Varsinaista limboelämää taas.
PS. Lähes pakkomielteen asteelle äitynyt siirtymäobjekti on alkanut ärsyttää. Ei riitä, että se pitää saada unikaveriksi vaan nyt sen kanssa pitäisi hengata koko ajan. Myös suihkussa ja ruokapöydässä ja potalla ja joka pirun paikassa. Ei riitä yksi tai kaksi kertaa, että objekti on ollut illalla hukassa, kun pitäisi nukkumaan. Järki lähtee.
Meillä poika nukkui kans mummolassa vietetyt yöt levottomasti, huuti ja valvoskeli tuntikausia aamuyöllä; taisi joulupukki ja lelu- ja ihmismäärät olla rankkoja pienelle. Kotona nukkui viime yön todella hyvin, päiväunille sen sijaan saatiin huijattua yliaktiivinen ilkeilijä menemällä koko sakki tyynyjen päälle olkkarin lattialle ja pitämällä "pakolla" poikaa paikalla ja meikäläinen laulamaan. Mä en kestä näitä yöjuttuja, en enää kun olen päässyt ns. oikeaan uneen kiinni. Jaksamista väsymyksen kanssa, mulla oli ekassa raskaudessa aivan infernaalinen väsymys, nukuin koko ajan, en tiedä miten olisi mennyt jos olisi ollut näin vilkas lapsi siinä mukana. (lapsi ehti saada kaksi kuhmua päähänsä ennen puolta päivää, on repinyt kaikki olohuoneen tavarat moneen kertaan alas ja jahdannut vihaista kissaa koko päivän, ja niitä uhmakohtauksia maahanheittäytymisineen unohtamatta). Ehkä oon taas vaan yliherkkä lapsen tempauksille, mutta hemmetti, ei tullut taas muuttokuorman purusta mitään koko päivänä :/
VastaaPoistaJa miksihän mä tänne tulin avautumaan, menisi ehkä purkamaan niitä laatikoita :D
Jospa teilläkin unet paranee, kaikilla! :)
Hyvä kun avauduit! Mä en myöskään meinaa nyt yhtään jaksaa tätä valvoskelua - mua on huijattu, eikö noiden pitänyt alkaa nukkua tässä iässä?! Minen ymmärrä mitä nuo valvoskelut oikein on, kun ei ne vaadi edes mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Ja hampaita ne ei vaan voi aina olla. Kauhuyönä tuo herää kahdestikin valvomaan: yrittää ja yrittää unta, mutta herää aina heti tai ei edes nukahda ja sitten valvotaan. Parhaimmillaan on mennyt reilusti yli kaksi tuntia, välillä selvitään puolella tunnilla. Tiedä sitten onko se sitä vilkkautta, ei vaan malta rauhoittua ja nukahtaa.
PoistaHuomenta! Joo, kaksi yötä kotonakin jo valvottu. Viime yönä heräsi neljältä ja nukutin sitä kuuteen; unta riitti 45 minsaa, juuri siihen kun mies lähti töihin ja ite kaaduin sohvalle. Noh, ainakaan toi ei lyönyt mua heti alkajaisiksi. En tiedä mitä tuo kukkuu, hampaita ei ole meilläkään mielestäni tulossa. Olin jo melko kiukkuinen, ja kusisia vaatteita vaihtaessa poika tietenkin virkustui täysin.
PoistaHuijaukselta tosiaan vaikuttaa..
Noi neljän heräämiset on niin syvältä. Vaikka olis sitä ennen nukkunut miten hyvin, niin klo 04 herääminen vaan väsyttää ja on aivan liian aikaisin. Myös lapselle, ainakin meillä, mutta minkäs teet, kun se ei vaan parinkaan tunnin nukutuksen jälkeen nuku? Sittenhän se yrittää käydä nukkumaan joskus kymmenen aikoihin, mikä ei taas ole välttämättä yhtään hyvä juttu.
PoistaItse kirosin kans siirtymäobjektia äsken. Tai oikeastaan nukkumaanmenorutiinia kokonaisuudessaan. Siitä on oikeammin tullut riitti, monimutkainen tanssi, joka pitää suorittaa joka ilta askel-askeleelta samoin, tai lapsi ei nuku. Se saa valita unilelut. Se saa valita millainen univaippa. Se laittaa ITSE valot pois ja kiipeää sänkyyn. Sitten se valitsee unilaulun ja jos se itse laulaa (tai leikkii, sellaisissa mihin kuuluu joku viittoma/leikki) jotain väärin, niin tsibale alkaa alusta. Sen unikaverit peitellään niiden omilla peitoilla, joita lapsi jakelee mielivaltaisesti... Ehkä tää on mennyt liian pitkälle? Kyllä mä alan rajoittaa tätä nyt. Onhan se jo kerpele, kun puoli vuotta sitten sen vaan nakkas omaan huoneeseen ja se alkoi nukkua. Nykyään on Show. Yritän silti ymmärtää - karvaa vaille 3-vuotiaana on alkanu ekat painajaiset ja nuo rutiinit lohduttaa sitä... Huoh silti.
VastaaPoistaMe onneks tajuttiin jo viime vuonna aikaistaa lahjaosio ja hyvin meni tänäkin vuonna. Päikkäreiden jälkeen avattiin lahjat, leikittiin ja sit syötiin ja taas leikittiin. Lapset oli ihan spent uniaikaan mennessä... Oma sisäinen lapsi (siis se henkinen) hakkas kans käsiä lujaa yhteen ihan siitä innosta, että sai antaa lahjoja muille jo heti päivällä :)
... Ja siitä toisesta sisäisestä lapsesta... Öh. Testin vois tehdä maanantaina. Oireet on uhkaavat... On se nyt *itto jos tulevan vuoden teema on vahinkoraskaus :| Ollaan puitu sitä kolmannen lapsen mahdollisuutta tän tokan maailmaanpoksahduksesta asti. Taisi jäädä maailmankaikkeuden tai jonkun korkeamman voiman päätettäväksi, kun hutiloitiin huumassa ja öhm. Aikuiset ihmiset ja kaikkee! Oon tajunnut että jos nyt en ole raskaana, niin en todellakaan halua vauvaa ainakaan pariin vuoteen. Ehkä en koskaan enää. Mutta jos toisin kävi, niin... Oon mä salaa innoissanikin :D Psyko.
Ja tänään tajusin, että meillä on suvussa kaksosia ku pipoo. Molemmissa raskauksissa oon oottanu innolla, että montako? Mut nyt? Kaks vahinkovauvaa? Huhheiii...
Thanks for providing a place to vent ;)
No tuollaista tanssirutiinia mäkin pelkään. Olen ollut vähän sitä mieltä, että varsinkaan yöllä ei aleta tanssia lapsen pillin mukaan, mutta siinä vaiheessa kun on valvonut 1½ tuntia eikä enää tiedä mitä keinoa kokeilla, niin alkaa jo itsekin miettiä, että no tarjotaan vettä ja onko tyyny hyvin ja pitäiskö antaa joku pehmolelu ja onko valaistus oikein ja...ja...ja... Meillä kanssa pitkään tuo jannu vaan nukahti kun sen iski sänkyynsä, mutta eipä enää. Siellä se kalkattaa ja parhaimmassa tapauksessa viskoo The Autoa sängystä niin että sitä pitää käydä nostamassa. Joinain iltoina sen vierelta ei ole saanut poistua, mutta siinäkin kun pitäis noudattaa jotain lapsen omaa outoa kaavaa, joka ei ole ainakaan mulle vielä selvinnyt. Kun välillä pitää olla vieressä ja silittää ja välillä sitten ei saa koskea ja välillä pitää seistä hetki tuossa ovella ja välillä se onkin pahasta ja...
PoistaJahas, huomiseen ei ookaan enää pitkä aika! ;) Tsemppiä, kerrot sitten tuloksen kyllä mullekin! :P Mullakin kävi tän raskauden alussa mielessä, että mitä jos niitä tuliskin kaksi ja se oli aika kauhistuttava ajatus. Huh-huh.
Nega. Mut kaipaisin vahvistusta... Kun nuo kaks negaa tuolla jo syö aamupalaa kuitenkin jo. Kokemus siis kertoo, että hormonitasot nousee mulla hitaasti, kun oon ehtinyt aina myös negan testata. Kuitenkin oireet on laimentuneet melko tyypillisiksi PMS-oireiksi, joten oon mä vähän rauhoittunut jo :D
PoistaKyllähän mä tyypillisesti ehdin jo alkaa toivoakin sitä plussaa, eli eipä se elämä siihen ois kaatunut... Ehkä mä kuitenkin nukun jonkun vuoden, ennenku otetaan uudelleen harkintaan tämä ;)
Ai sulla on vielä tuollainen sivujuonne...huih. Mulla on molemmilla kerroilla pamahtanut ekana mahdollisena menkkapäivänä vahva viiva ruutuun välittömästi, joten en ole joutunut arpomaan. Mut sä vissiin joudut testaamaan nyt vielä uusiksi?
PoistaIhan hauska kuitenkin, että ei se kolkki (tai nelkki siinä samalla) olis mikään maailmanloppu ollutkaan. :) Mua on alkanut nyt hiljalleen pelottaa tää juttu - mua väsyttää! Antakaa mun nukkua, samperi!
Joo, oletinkin uuden testin tarvetta ja ostin tuplapakkauksen testitikkuja :D Jossei vuoto ala, niin ke tai to vois taas pissata tikkuun ja jännätä vähän...
PoistaMä kaduin toista raskautta vielä synnärilläkin hetken. Hormonit kuohahtelee ja sitä kyllä arpoo vielä pitkään, että oliko tää nyt sittenkään hyvä idea. Ihan luonnollista ja silti se lopulta on hyvä idea. En mä ainakaan ole koskaan tosissaan katunut ja se on niin ihanaa, miten nuo pienet jo nyt rakastaa niin selvästi toisiaan, älyihkua <3
Voi kun aina olisi saumat hyvään uneen! Lupaan pitää peukkuja (ja voin kertoa, että kaveri sai äskettäin toisen lapsen hyvin haastavan esikoisen jälkeen. Uusi vauva nukkuu missä vaan, tuhisee kun tahtoo syödä ja on aina muuten ihana ja iloinen - olen tämän todistanut omin silmin. Eli uusi vauva voi olla megahelppo ja syntynyt nukkumaan, jos vaikka hyvin kävis ja saisitkin unta viimeistään silloin?)
Huuuuuh, enpä ole raskaana. Kalvava vauvakuumekin hellitti, kun tajusin, etten oikeasti halua tähän univelkaan enää lisää, ainakaan ennenku nämä edelliset nukkuu paremmin.
PoistaKatsotaan vaan, miten törkeä vauvakuume iskee tulevaisuudessa, teikäläisen vauvankäryisiä postauksia lukiessa ;)
Joo, se univelka kummasti vähentää vauvakuumetta. Jopa silloin kun on itse raskaana...kröhöm.
PoistaVoi kurja tuota sun nukkumista. Koville se ottaa, yllättävän vähästäkin. Mä oon ollut ihan zombina, kun ensin itse valvoin aamuöitä, minkä jälkeen lapsi aloitti saman. Että on äitiinsä kauhean kivasti tullut. Yllättävän äkkiä unohtuu, miltä tuntuu melkein oksentaa väsymyksestä.
VastaaPoistaAuttaisin jos voisin. Kertoisin niksin saman tien jos jotain olisi. Me on oltu kesästä asti tyytyväisiä perhepetiin. Lapsihan syö tissimaitoa joka yö 2-6 kertaa, mikä ei oikeastaan edes mua haittaa. Valvominen sen sijaan kyllä.
Ottaa se koville, varsinkin kun on valvonut viikkoja ja ehkä kuukausiakin. Pakko ollut yrittää unta lapsen päiväuniaikaankin, vaikka välillä turhauttaakin, että unen tulossa kestää ja sitten ehtii nukkua sen puoli tuntia, josta ei tunnu nyt olevan mitään apua. Onneksi unet ovat nyt lähteneet tässä viikon sisällä paranemaan, joten toivoa on.
PoistaOkei, kehitinhän mä unihäiriön myös niistä tunnin välein heräämisistä, kun lapsi vielä nukkui perhepedissä, mutta silloin sai edes maata siinä sängyssä. Pahinta tuntuu nyt olevan, kun joutuu vinttaamaan eri huoneeseen ja sitten joutuu olemaan tolpillaan ja parhaassa tapauksessa valvomaan, että lapsi nukahtaa. Välillähän me ollaan koetettu raijata tuotakin meidän väliin, mutta kun siellä tulee vaan huuto ja jotenkin lapsi mieltää sen sängyn vaan joksikin pomppulinnaksi. Joskus, jos on tuuria, tuo suopuu yrittämään unta niin että toinen vanhemmista makaa sohvalla ja lapsen huoneen ovi on auki, mutta ei se aina sulata sitäkään.
Mut ei kai se auta kuin odottaa, että päästään seuraavaan vaiheeseen. Se sentään on positiivista, että mä olen vihdoin pitänyt pääni ja ollut antamatta elukoille sitä yöpalaa eli ne ovat vähentäneet yöhäiriköintiään roimasti, mutta aika kovan hinnan siitä on kyllä saanut maksaa... No, tyhmästä päästä kärsii eli itsepä aikoinaan aloitin yöpalojen antamisen kun muka sai nukuttua paremmin.
Miehen katti on opetettu saamaan ruokansa viiden hujakoilla; sisällä ollessaan elukka möyköröi minkä ehtii. Pomppii päällä, mouruaa ja leikkii mun tukalla tai sitten huitoo pimeässä naamaa. En oikein arvosta O_o
PoistaNo mähän tein silleen "fiksusti" jossain vaiheessa, että ajattelin muka antaa sitä sapuskaa ennen kuin möykkä alkaa, mutta se aiheutti vaan sen, että möykkä aikaistui ja aikaistui eikä enää sitten loppunutkaan missään vaiheessa. Loppuviimeinhän meillä alkoi se möykkä heti kun valot sammuivat ja yritin käydä unille - se oli kai joku signaali, että nyt vois ruveta jo tarjoilemaan. Edelleenkin nuo möykkäävät hetken, kun herään lapsen takia, mutta lopettavat onneksi aika pian, kun tajuavat, että ruokaa ei tipu.
Poista