Unta, prkl!

Olen ollut tauolla blogimaailmasta, koska en vaan ole kyennyt. Toistan taas itseäni tosi pahasti, mutta uniongelmat ovat täällä taas. Taisi mennä niin, että ensin aloin itse valvoa ja nyt sitten on taas päällä hammasvaihekin, joka ei ainakaan paranna tilannetta. Yritän päästä mahdollisimman ajoissa sänkyyn, mitä on vähän viivyttänyt se, että lapsukaisen nukahtaminen saattaa typistetyistä päikkäreistä huolimatta kestää tunninkin. En ole jotenkin uskaltanut hipsiä suihkuun ennen kuin tiedän, että lapsen huoneessa on hiljaista, mutta jos tilanne jatkuu, mun on vaan pakko luottaa siihen, että lapsi nukahtaa ennen pitkää. Olemme kyllä yrittäneet aikaistaa sänkyyn laittoakin.

Kuviohan menee tällä hetkellä jotenkin niin, että kun menen sänkyyn, saan nukahdettua kirjan avulla ehkä puolen tunnin jälkeen, mutta herään vartin tai puolen tunnin unien jälkeen valvomaan. Eikä mikään auta. Lapsi saattaa herätä juuri, kun alan ehkä klo 1 aikoihin vähän väsähtää ja sinne menee sitten se väsähdys. Unen hakemisessa kestää ja joinain öinä on mennyt kokonainen kirjakin. Lapsi saattaa parhaimmillaan herätä kolmesti ennen aamua ja koska se kipuilee nähtävästi hampaitaan, se saattaa viettää rinnalla kevyesti puolikin tuntia kerrallaan. Tässä vaiheessa kiittelen kovasti puolison vuorotöitä, mutta toki mua alkaa jo säälittää vähän sekin, ettei puoliso pääse ikinä lepäämään pitempään. Koetan tosin lohduttautua, että kun puoliso kuitenkin pystyy pääsääntöisesti vetämään sen seitsemän tai kahdeksan tuntia yhtäjaksoista unta, niin se jaksaa.

En tiedä, ehkä ei pitäisi yrittää nukkua enää aamupäivästä vaan koettaa saada siirrettyä se uni sitten seuraavaan iltaan, mutta yrityksistä huolimatta en ole välttämättä nukkunut kunnolla enää aamullakaan. Ja olo on välillä ollut niin huono, että musta on tuntunut ihan mahdottomalta yrittää jaksaa koko päivä niin vähillä ja katkonaisilla unilla. Eikä mulla sitä paitsi ole todellakaan aina mahdollisuutta nukkua pitempään: puolison aamu- ja yövuorot pakottavat mut kyllä heräämään samaan aikaan lapsukaisen kanssa. Päiväunia en edelleenkään nuku, koska uskon, että ne vähentävät heti yöunta.

En tiedä, onko tämä etupäässä hormonaalista vai onko tilanteeseen ajauduttu esimerkiksi elukoiden herättelyn ja riehumisen takia. Oh well, nyt mennään joka tapauksessa taas survival-moodissa. Kaipa tämä tästä joskus korjaantuu. Jos tilanne ei olisi mikä on (eli olen paksuna ja imetän), olisin jo soittanut lekuriin ja vaatinut nukahtamislääkkeitä. Ne kerrat kun olen nukahtamislääkkeitä käyttänyt, ei ole tarvittu kuin pari iltaa ja olen saanut taas rytmistä kiinni, joten kroonisesta uniongelmaisuudesta huolimatta musta ei nukahtamislääkkeiden pitkäaikais- tai väärinkäyttäjää saa (Tämä pakollisena huomiona, koska aikanaan työterveyslekuri jätti määräämättä mulle nukahtamislääkkeitä, mistä olen vieläkin katkera. Vitut se kävelylenkki ja hiilaripitoinen iltapala mitään auta.).

Aiemmin mainitsemani FB-häirikkö-ex-työtoveri äityi muuten mielestäni asteelle, joka lähentelee jo kiusaamista. Joka asiaan joku ääliömäinen kommentti, jolla haetaan itsestäänselvästi joko sitä, että mä poistan tyypin kavereistani tai hermostun. En vieläkään poistanut kavereista, koska en halua antaa tyypille sitä mielihyvää, että se pääsee julistamaan omalle kaveripiirilleen, että nyt se yks vitun ääliömäinen ämmä vihdoin älys poistaa mut kaverilistaltaan. Sitten siellä toiset samanmoiset komppailisivat iloisesti toisiaan ja olisivat, että no se on varmaan ollut ihan tosi tyhmä ämmä. (Mistäkö tiedän? Siitä, että hän tekee ihan vastaavaa koko ajan muista. "Voi vittu että on tolla yhdelläkin horolla typeriä juttuja, onneksi älysi poistaa mut kavereistaan." Sitten sen kaverit tosiaan varmaan edes ihmisiä tuntematta hymisevät yhdessä, kuinka tyhmiä horot voivatkaan olla.) Piilotin tyypiltä omat päivitykset, koska hän ei ilmeisestä provosoitumisestaan huolimatta osaa mua itse piilottaa. Saa riittää toistaiseksi.

Pompin taas niin vimmatusti, mutta loppukevennyksenä: The Auto.

Olemme yrittäneet jo vauvasta lähtien tyrkyttää lapsukaiselle jotain unirättiä tai -lelua, kun kuulemma sellainen siirtymäobjekti olisi hyvä olla (*. Mihinkään lapsi ei ole tähän mennessä kiinnittänyt juuri mitään huomiota. Sänky on pitkään ollut täynnä erilaisia pehmoleluja, mutta yksikään ei ole jaksanut sen ihmeemmin kiinnostaa. Myöskään mikään lelu ei ole noussut toista paremmaksi - ei ennen kuin nyt. Yhtäkkiä iskän ostama auto on noussut ykkössuosikiksi, jota ilman ei pysty olemaan melkein edes ruokailun ajan. Auto on koko ajan vieressä tai kädessä. Auto otetaan mukaan myös sänkyyn, kun mennään nukkumaan. Jos auto hetkeksi häviää, tulee parku ja hysteria. Auto is best.


*) Nythän on tietysti niin, että koska siirtymäobjektia ei koskaan vauvana ollut, on taas hypätty jonkun tärkeän kehitysvaiheen yli, minkä takia lapsesta ei voi tulla ns. normaalia. Ainakin äly ja tunne-elämä ovat ilmeisesti vaurioituneet pysyvästi.