Oodi varsi-imurille

Mä vihaanvihaanvihaan imuroimista. Se on tiskaamisen ja puhtaiden pyykkien viikkauksen ohella mun inhokkikotitöitäni (tosin täytynee todeta, että en mä kyllä varsinaisesti rakasta mitään kotitöitä). Onko mitään rasittavampaa kuin kaivaa aina se helvetin kohelo rakkine siivouskaapin uumenista ja tökötellä sen kanssa kauheassa melussa pitkin poikin? Mun ihanne olisi aina se, että kämpässä on tarpeeksi tilaa imuroida ja tällä hetkellä meidän kämpässä ei todellakaan ole. On vaikka mitä typeriä ja ahtaita kulmia, joihin on lähes mahdoton osua suulakkeella ilman että samalla on itse mustelmilla. Ja sitten se imuri itse on aina jossain kulman takana jumissa ja sitä saa olla kantamassa ja ties mitä. Ihan karseaa hommaa.

Mutta. Varsi-imuri on pelastanut meidän arjen! Se on ihana, ihana vempele! Sen voi napata seinältä aina kun ollaan tuotu kaikki maailman hiekka ulkoa ja kun elukat tai lapsi ovat porsastelleet. Se imee niin elukoiden kuin minunkin karvani (pitääkö mun nyt huomauttaa, että multa tippuu pääsääntöisesti niitä pääkarvoja?). Mä surauttelen sillä hyvin mielelläni useita kertoja päivässä, koska melko pitkällisen empiirisen tutkimukseni mukaan sen myötä ei tarvitse kaivaa normi-imuria todellakaan joka toinen tai jopa joka päivä niin kuin ennen. Itse asiassa meillä on melkeinpä siirrytty imuroimaan isolla imurilla ainoastaan lattioiden pyyhinnän yhteyteen ja se riittää minusta ihan hyvin. 

Olisi tietysti kiva, jos voisin ylpeillä itse idealla, mutta idea varsi-imuriin tuli puolisolta ja mä olin alussa tosi skeptinen. Minusta härveli maksoi ihan liikaa, ja tuntui typerältä, että taloudessa pitää olla kaksi imuria. Nyt olen kyllä sitä mieltä, että härveli on ollut joka pennin arvoinen ja säästänyt monilta ärräpäiltä ja turhaumilta. Siispä: rakastan sinua, varsi-imuri!