torstai 8. elokuuta 2013

Jatkoa tilannepäivitykseen

Olen parissa aiemmassa postauksessa viitannut hienoiseen lapsenhoitoväsymykseeni. Nyttemmin on helpottanut, wuhuu! Mulla oli pahimman muuttokaaoksen keskellä jossain vaiheessa sellainen olo, että haluan vaan piiloutua lapselta, kun en kestä sitä 24/7 lahkeessa roikkumista ja sylittelyä. Ahdisti todella lujaa. Tilanne lähti helpottumaan, kun luovutin. Yritin vaan pitää lasta sylissä ja mukana kaikessa koko ajan sekä luovuin omien juttujen ja muuton edistymisen haikailusta. Tein ruokaa yhdellä kädellä, kävin vessassa lapsi sylissä ja makoilin lattialla lapsen kanssa. Hiljalleen sitten huomasin, että lapsi ei enää joka tilanteessa vaadikaan syliin ja antaa mun jopa käydä vessassa itkemättä mun jalkaani vasten tai pukea päälleni ilman hysteeristä itkukohtausta. Tällä hetkellä tilanne on se, että lapsi jopa könyää itsekseen omaan huoneeseensa leikkimään leluillaan ja viihtyy muutenkin hetkisiä yksinään lattialla. Taitaa olla eka kerta tämän lapsen elämässä. :) Myös isää haetaan nyt leikkeihin tai kävelyharjoituksiin.

Kävimme eilen paikallisessa neuvolassa yksivuotiskäynnillä. Piikkiä tuli niin maan perhanasti ja nyt tuolla ulkona koisailee kuumeinen pieni mies. Ei vaikuttanut paikallinen homma juurikaan eroavan aiemmasta, lässytystäkin riitti. Sanomista tuli tällä kertaa tietysti imetyksestä. Äidinmaito on kuulemma tässä vaiheessa jo ihan lirua eikä sitä nyt enää tarvitsisi lapsen saada. Terkkarin huolena oli myös yöimetys, mutta siinä sentään pääsin loistamaan, kun se on jäänyt pois.

Olen muuten tässä pienessä ja kieroutuneessa mielessäni miettinyt, että on se hyvä, kun tällaiselle tylsälle keski-ikäiselle äiti-ihmisellekin tarjotaan joku väline kapinointiin: näin taaperoimetystä harrastavana tekisi mieleni lähteä tuonne julki-imettämään niin maan pirusti! Taisi jossain iltapäivälehdessä olla ihan vast'ikään juttu, kuinka paikallisessa ravintolassa oli imettävää äitiä kehotettu siirtymään saniteettitilojen puolelle - mullehan iski välitön hinku lähteä kyseiseen ravintolaan syöttämään isoa vauvaani.

Ensi viikolla olisi työhaastattelu. Haastattelua onkin vähän veivattu enkä tiedä, onko mulla sittenkään aiemmin pelkäämääni testiä. Alunperin mulle annettu testiaika peruttiin ja mulle kerrottiin, että mahdollisesta testistä voidaan sopia haastattelussa. Tällä hetkellä pelkään hitusen sitä, että joudun johonkin ex tempore -testiin, johon en ole ollenkaan valmistautunut. Ehkä mun on pakko vähän kertailla ihan varmuuden vuoksi. Ensin myös haastattelupaikka oli pk-seudulla, sitten se vaihdettiin tähän kotikaupunkiin, mutta viime hetken tiedon mukaan mun tieni käy sittenkin pk-seudulle.

Kamalasti olisi tekemistä. Ahdistaa hitusen tieto, että meillä on useampikin kaappi, jonne on vaan sullottu tavaraa sikin sokin. Pitäisi ottaa selvää päivähoitosysteemeistä, kun nyt kai sitä päivähoitopaikkaakin olisi varmuuden vuoksi haettava. Pitäisi löytää elukoille hoitaja meidän syyskuisen matkan ajaksi.

Jaaha, parvekkeella herättiin.

6 kommenttia:

  1. Kauhee kiire, mutta sen verran, että mää roikun äfbeessä kaikki taaperoimetysryhmät ja ysvillä kanssa. Ihan oli kuule paskaa tämänkin asiantuntevan terkkarin kommentti maidon muuttumisesta litkuksi. En ehdi aiheesta kasata linkkilistaa, mutta lähteitäkin löytyy väitteen tueksi. Laita palautetta.

    Mä kierukkatarkastuksessa yritin oikeen hieroa imetystä th:n naamaan, kun siitä ei yksivuotisarvostelussa edes kysytty. Ei kommentin kommenttia - sinänsä positiivista.

    Hienoa ja jännää hei haastattelu! Hyvä! Ja tsempit siihen! Mä oon jo aavistuksen kauhuissani siitä, että palaan himaan marraskuussa jökittämään. Vielä pahimpaan mahdolliseen vuodenaikaan. Ääh. Saattaa ottaa koville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut edes tajunnut mitään taaperoimetysryhmien olemassaoloa ennen kuin mainitsit aiheesta. Jumituin hetkeksi ja varmaan vastaisuudessakin. :)

      Eihän se maito tosiaan liruksi muutu, vaikka lapsen ravinnontarve muuttuukin. En taida kuitenkaan nyt jaksaa rustailla palautetta, täytyy ehkä seuraavalla kerralla yrittää muistaa kommentoida sanallisesti. Saatiin taas muuten jotkut pirun kyselylomakkeet, joissa pitää listailla onko masentanut ja miten parisuhde voi. Jiihaa.

      Aih, marraskuussa kotiin - kieltämättä haasteellinen ajankohta. No mutta, sulla saattaa silloin olla akut ladattuna työelämää ja kotona hengailu saattaakin tuntua vaihtelulta?

      Poista
  2. Moi! En osaa lopettaa. :)
    Kun sullakin on sitä aikaa niin kovin, niin alapa muistella menneitä. Ohjeet laarissani. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hei, kiitos! :D Yritän ehtiä jossain vaiheessa - yritin jo selailla vanhoja sähköposteja, että olis edes jotain mihin tarttua, mutta ei oo ihan helppoa. Ihan hauska jobi silti.

      Poista
  3. Moi! Jätän ekaa kertaa viestiä mutta seuraan blogiasi silloin tällöin. Sulla on niin mahti asenne! Nää tekstit on niin ihanan aitoja. Luin vanhoja postauksia ja tuli monta kertaa sellainen fiilis, että vau, toikin on ajatellu noin. Vau, toikin on saanu kokee tollasta. Vau, muidenkaan elämä ei ole aina pelkkää ruusuilla tanssia. Tykkään sun pohdinnoista ja suoruudesta. Oot rehellinen ja suorapuheinen muttet vittumainen piilosyyllistäjä jos joku nyt teki toisin.

    Mut nyt mä meen kun 1-vee herättelee taas. Jatka imettämistä, noi maitolirulorinat on niiiiiin usein kuultu. Hienoa, tissillä päähän vaan narisijoita. Mua harmittaa kun tää kuopus lopetti jo 11 kk iässä (puremisesta lähti ilkeä pelko-herumisongelma -kierre), muita imetin pidempään ja se oli niin kätevää. Kaikenlaista sitä kuuli kyllä ns. ammattilaisilta.

    - S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun jätit viestiä ja kiva kun seuraat! Ihania sanoja, kiitos. Välillä tuntuu, etten tee muuta kuin narise tarpeettomasti kaikesta, joten olen onnellinen, kun saan tällaista palautetta.

      Jatkan imettämistä, en osaa lopettaakaan. :p On noi ammattilaisten kommentit vaan jänniä; puolisokin taas totesi, että onpa kumma kun ensin kiihkoillaan imetyksen puolesta ja sitten yhtäkkiä tietyllä kellonlyömällä siitä tuleekin jotain, jota ei pitäisi enää harjoittaa.

      Poista