maanantai 10. kesäkuuta 2013

Reissussa rähjääntynyt

Väänsin sitten työhakemuksen. Muistin hakemuksen lähetettyäni, että unohdin päivittää yhden oleellisen asian CV:hen. En ihmettelisi, jos CV:stä tai hakemuksesta olisi jäänyt muutakin pois, sen verran vauhdilla ja pystymetsästä tuli taas toimittua. Alkuinnostuksen jälkeen odotukset eivät ole järin korkealla. Tiedän, että jos joudun uusimaan testit, mun kohtaloni on aika pitkälti sinetöity. Ja sen jälkeen en enää tiedä miten motivaatiota riittää vai lähteekö seuraava hakemus suorilla jonnekin ns. kakkahommiin. Jipii. En edes tällä hakemuksella tähtää mihinkään erityisen kunnianhimoiseen pestiin vaan lähinnä palataan hattu kourassa sinne valmistumisen jälkeisiin asetelmiin.

Se reissu. Ei oo varmaan yksikään reissu ikinä epäonnistunut näin (tästä voinemme päätellä, että on ollut tuuria). En ole kuitenkaan ihan maani myynnyt, joskus kai näinkin pitää mennä. En kykene tekemään mitään täydellistä reissuraporttia, mutta tässä muutamia epäonnisia tapahtumia:

  • Saavuttuamme lentokentältä päärautatieasemalle junassa kuulutetaan nousemaan junasta ehdottomasti radan oikealle puolelle. Puoliylpeänä tulkkaan miehelle, että nyt mennään ulos oikeanpuoleisista ovista. No, laiturille päästyämme meitä on vastassa koppalakit, jotka toteavat, että tällä laiturilla ei ole lainkaan hissiä, joten meidän pitää mennä seuraavan saapuvan junan läpi toiselle laiturille kolmen matkalaukun, lastenrattaiden ja muutaman pienemmän nyssäkän kanssa. Taas koin pientä ylpeyttä, että ymmärsin koppalakkien molotuksen (en ole 11 vuoteen käyttänyt ko. kieltä aktiivisesti). Tuntui kuitenkin mahdottomalta lähteä kaikkien niiden kamojen kanssa yrittämään toiselle laiturille junasta nousevaa ihmisvirtaa vastaan, joten päätimme miehen kanssa poistua laiturilta rappusia pitkin niin että viedään kamoja yksi kerrallaan ylemmälle tasanteelle. Ei ihan onnistunut. Koppalakit tulivat huutamaan, että ettekö nyt ymmärrä mitä teille puhutaan ja alkakaa painua vaan sille toiselle laiturille. Samaan aikaan toiselle laiturille ilmestyy lisää koppalakkeja, jotka aloittavat myös karjumisen. Karjuin takaisin. Mentiin junan läpi koppalakkien avustuksella.
  • Ylemmällä tasanteella on mahdotonta löytää hissiä katutasolle. Ei sitten missään ilmaansuunnassa. Löysimme hissin lähtöpäivänä eräästä kuolleesta kulmasta.
  • Ulkona sataa ihan **tusti. Kastutaan totaalisesti ja eksytään monta kertaa matkalla hotellille, jonne oli siis matkaa päärautatieasemalta n. 250 m.
  • Sunnuntaina piti suunnitelman mukaan sisätiloihin paikalliseen Sea Lifeen, joka sijaitsi samoilla hoodeilla kuin edellisenä iltana tsekkaamani keikka. Piti olla iisi homma. Vettä tuli taas ihan perkeleesti ja jo ennen kuin päästiin kyseisen puljun läheisyyteen, meillä oli kaikki kamppeet sadevarustuksesta huolimatta ihan läpimärkiä, ja olin ehtinyt jo karjua, että maa on paska. Nooooh, kävipä ilmi, että Sea Lifeen oli päättänyt tulla muutama muukin lapsiperhe ja rakennuksen edessä odotti n. 100 metriä pitkä jono taivasalla, siinä hemmetin rankkasateessa. Muut näyttivät odottavan vuoroaan stoalaisen tyyninä, mutta meillä oli rattaissa tylsyyttä karjuva lapsi, joka repi jatkuvasti sadesuojaa pois ja oli sen lisäksi vielä väsynyt, joten hetken keuhkoamisen jälkeen totesimme, että pitäkääpä tunkkinne ja lähdimme talsimaan sateessa takaisin asemalle. Ei kun hotellille loppupäiväksi, sen verran kävi ketuttamaan. Lapsi - se joka ei osaa nukkua sisällä - karjui suoraa huutoa ja konttasi silmät kiinni ympyrää sängyssä tunnin ennen nukahtamistaan. Vanhemmille ruokaa huonepalvelusta.
  • Sääennusteiden mukaan kelin piti parantua maanantaina. Suunnitelman mukaan piti eläintarhaan. Heräsin laatta lentää -fiilikseen - vissiin tuli ensimmäistä kertaa onnistuttua reissussa syömään jotain pilaantunutta. Makasin aamun ensimmäiset tunnit liikahtamatta sikiöasennossa sängyssä (iskä lähti ulos nukuttamaan poikaa sillä aikaa) ja pääsin jopa päivällä liikenteeseen. Ei kuitenkaan menty eläintarhaan, sillä vettä tuli taas ihan perkeleesti ja lämmintä oli reippaasti alle 10 astetta (ja kaikkihan tietää, millaiset kelit oli samaan aikaan Suomessa). Vitutti. Mentiin sen sijaan kaupoille. Mies osti taas rättejä enemmän kuin laki sallii, mä keskityin lähinnä hihkumaan leluosastoilla.
  • Hotellihuoneessa oli järisyttävän kylmää ja kosteaa ennen kuin allekirjoittanut keksi, että kas, patterit voi pistää päällekin. Ei mitään rajaa fiksuudella.
  • Päiväunensa ulkona nukkumaan tottunut lapsi on tosi kiva nukuttaa taukoamattomassa vesisateessa päivä toisensa jälkeen ja tampata sitten siinä vesisateessa ympäri kaupunkia.
  • Menkat alkoivat reissussa melkein viikkoa liian aikaisin.
Olin etukäteen ajatellut, että luonnollisesti samalla kun itse syödään ulkona, myös lapsi saa syödäkseen, mutta jotenkin se pirun sade vaikutti aina siihen, ettei edes jaksettu ruveta etsimään mitään lapsiperheelle sopivaa ruokapaikkaa (lue: sellaista mihin mahdutaan rattaiden kanssa ja joka ei ole liian fiini törkymöykyn kanssa syömiseen) (*. Vikana päivänä todettiin, että tavaratalojen ravintolat olisivat olleet just passeleita rattaiden kanssa heilumiseen ja lapsen ruokkimiseen samalla kun ravitaan itsemme. Muutenkin tuntuu ihan kuin en olisi elämässäni ikinä käynyt maan rajojen - tai tämän kylän - ulkopuolella, sen verran idioottina tuli välillä heiluttua. Helvetti.

Lentäminen ei tuntunut pahemmin lasta haittaavan, mutta eihän se tietenkään yhtään pitänyt siitä, että se köytettiin paikalleen nousujen ja laskujen ajaksi. Tungin tissin suuhun. Noin muutoin lapsi haki ihan jatkuvasti kontaktia kaikkiin mahdollisiin ihmisiin, vilkutteli, nauroi ja kirkui onnessaan rattaista - jopa siinä määrin, että vanhemmat alkoivat olla jo vähän uupuneita lapsen saamasta jatkuvasta huomiosta. Ihan joka hemmetin hetki oli joku tyyppi selittämässä jotain lapselle tai lapsesta. Onkohan sillä nyt se kiintymyssuhdehäiriö (joo, kulunut juttu, tiedetään), kun se hakee kontaktia kaikkiin..?

--------------------------------------------

Meillä on todennäköisesti edessä toinen unikoulu. Homma on räjähtänyt käsiin: NELJÄ hammasta viikon sisällä (hampaita yhteensä nyt kahdeksan). Tissi rauhoittaa.




*) *TU kun en koskaan muista mitään. Tähän siis haluaisin lisätä, että meillä oli hotellihuoneessa keittonurkkaus, jossa tuli tehtyä/lämmiteltyä lapselle puuroja ja aterioita.

6 kommenttia:

  1. Auuts noita hampaita. Meillä on nyt se 9 tuloillaan, mutta kuola valuu valtoimenaan joten tiedä sitten montako sieltä pian tulee O_o

    Harmi miten reissu meni! En oikeesti uskalla ajatella ihteäni lapsen kanssa ulkomaille, voisin räjähtää sata kertaa ties minkä asian takia.

    Ja pöh, mitään häiriötä ole. Tällaset vilkkaat lapset nyt on vaan myös aika sosiaalista sorttia ;) Tosin tuo meidän tykkää mummoista enempi ko musta; ne kun kulettaa joka paikkaan ja antaa syödä herkkuja. Tai mistäs sitä tietää vaikka se oiski pilalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän mä pistin merkille, että on ikenet vaaleat sekä ylhäällä että alhaalla, mutta että neljä hammasta pukkaa pintaan viikossa. On jätkä ollut välillä vähän kärtty, unet hakusessa.

      Mä luulen, että tuon lapsen kanssa oleilu ulkomailla helpottuu asteen verran, kun se syö muutakin kuin noita omia pöperöitään. Ja osaa nukkua. :p Syksyllä oltais taas menossa, katotaan mitä sitten tapahtuu. Silloin on mukana myös melko vilkas serkkulikka, voi olla että aksöniä riittää.

      Lapsi ei muuten saa juurikaan vastakaikua Suomessa, joten ei varmaan pareis valittaa. Täällä kukaan jöröjukka reagoi mitenkään, vaikka lapsi kuinka yrittää vilkutella ja kilkattaa ihmisille.

      Poista
  2. Uh reissu. Kurjuus. Siis kyllähän sitä on joskus mennyt reissut reisille ilman lastakin, mutta se kyllä maksimoi säädön. Tuntuu helpommalta olla vain lähtemättä (ja mikäs siinä, kun ei muutenkaan kauheesti matkustelusta välitetä).

    Mä luulen, että tuo sosiaalisuus palkitsee kyllä myöhemmin, jos nyt rasittaakin. Mä olen alkanut pelätä, että mun poissaolevana maailmaa havainnoiva haaveilijavauva ei saa kavereita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua vähän pelottaa tuo vilkkaus, vaikka eihän se tietysti vielä tässä vaiheessa mitään kerro. Kun siippa on ollut kersana ja teininä mun makuun vähän turhankin villi ja vilkas (tämä siis ihan kerrottujen juttujen perusteella), ei tarvis olla sit koko ajan tekemässä pahojaan ja "purkamassa energiaa". Mä olen itse ollut ihan apaattinen lapsi, mutta olen varmaan kompensoinut sitten loppuelämän (?) levottomuudella. Että tiedä mikä näissä hommissa olis parasta.

      Kyllä se lapsi kavereita saa!

      Poista
  3. Määh. Onneksi on tää joka suunnasta repsottava talo rahareikänä, niin ei tarvitse ikinä matkustella. Harvinaisen paska mäihä teillä kyllä ollut kelien kanssa. Ei sentään tulvinut vai olitteko jokien lähelläkään?

    DBn koppalakit on paska-aivoja. Siksi olenkin niille aina kailottanut itsevarmaa enkkua vaikka maan kieli saattaisi taittia sitä sujuvamminkin. Asenne muuttuu usein nopeasti jopa palvelevaksi.

    Hampaat on saatanasta. Meillä on päästy tässä ties kuinka monen viikon ientörrötyksen jälkeen jo vaiheeseen 3/5 läpi. Näissä ihmislapsissa on jotain suunnitteluvikaa, miten kaikki voi olla niin kovin kipeää ja vaivalloista.

    Niinjoo. Mikään ei oo niin paskaa ko työnhaku. Ei mikään. Aina unohtuu jotain oleellista tai saa olla varaillaan, että tuliko nyt ylimielinen tai vaan ihanpaska hakemus. Onneksi ei ehkä enää tänä vuonna. Ensi vuonna senkin edestä. Yääh.

    Olen joka tapauksessa melkoisen vakuuttunut, että työn suhteen sulla tärppää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan noilla tienoilla ei tainnut tulvia. Ja mitä koppalakkeihin tulee, niin välillä tuntuu, etteivät ole ainoita, jotka ko. maassa ovat kusipäisiä. Miksi pitää aina mylviä? Olen todennut, että niille pitää mylviä takaisin ja jos sattuu lykästämään (...), niin tyypeistä voi sen jälkeen tulla melko ystävällisiäkin.

      Tää hammashomma on kyllä ihan järkkyä. Niitä pukkaa jatkuvasti. Särkylääke vois auttaa, ellei olis taas menossa vaihe, että lääke syljetään ulos suusta.

      Ja tosissaan, työhakemusten vääntö on ihan karmivaa! Ei ne haastattelutkaan välttis kivoja ole, mutta kyllä toi hakemusten laitto on ihan suolesta ja syvältä. Sitten jos touhussa on vielä mukana joku typerä nettiportaali, joka ei lainkaan kerro, onko liitetiedostona laitettu hakemus mennyt perille vai ei, niin aletaan jo hipoa Todellista Paskuutta.

      Poista