Mutta. Pukeminen ja riisuminen. Jösses. Joko se on täysin flaati ja lötköraajainen nukke tai sitten se riuhtoo ja raivoaa koko pienellä varrellaan (mistä tuollainen hento pätkä kehittää sellaiset infernaaliset voimat yhtäkkiä?). Miksi, oi miksi, pitää siirtymien olla aina niin vaikeita? Alun jälkeen olen kyllä onnistunut kasvattamaan itselleni välinpitämättömyyskilven enkä ihan joka kerta meinaa repiä omia verkkareitani, mutta voisivatpa ulosmeno ja sisääntulo olla helpompiakin. Pukemisessa olen alkanut käyttää kivaa televisiokikkaa eli sohvalle pukemaan, Animal Planet päälle - vaatteet on päällä aika joutuisaan (tosin ne peukalot ON ihan mahdottomia). Ei tietenkään ikinä pitänyt televisiota käyttää näin, mutta hups, sinne meni sekin kuuluisa periaate minunkin kohdallani.
Syöminen. En (enää) osaa tehdä lapselle mieluista ruokaa. Ehkä kerran menee, jos sattuu hyvä hetki, mutta ei enää toiste lähipäivinä. Olen yrittänyt vaikka mitä: keittää pastan ja riisin ylikypsäksi, laittaa kastiketta niin että ruoka on melkein keittoa, raastaa kaikki vihannekset sun muut - ei. Purkista sen sijaan kelpaa mainiosti. En enää tiedä mitä yrittää. Pitäisikö lopettaa valmisruoan tarjoilu kokonaan ja vaan odottaa, että mun ilmeisen paskat keitokseni alkavat maistua? Olen koettanut pitää valmisruoan osuuden minimissä, mutta välillä olen lähinnä oman kärsivällisyyden puutteen takia napsauttanut piltin auki. Otetaan vastaan taaperoruokaohjeita, mä en näköjään vaan osaa. (Täytyy myöntää, että mm. kastikkeet on mulle haastavia. En ole koskaan ollut suuri kastikefani ja syönyt aina ruokani aika kuivana, mä en siis piru vie osaa tehdä edes kunnollista ruskeaa kastiketta. Ja miten saa ruokakermasta sen ruokakerman oudon sivumaun pois? Mun kaikki kermakastikkeet maistuu vaan, no, sivumaulle, vaikka koetan mitä tahansa mausteita.)
Ja se ruoan heittely lattialle. "Anna äidille / Laita sivuun, jos et syö, älä heitä lattialle" kirvoittaa aika monta kertaa suorastaan maanisen heittelyn. Sekään ei tosin ole niin raivostuttavaa kuin aterian lopetus lusikkaa tai lautasta pamauttamalla.
Joskus mietin, onko tää meidän jantteri jo ihan menetetty tapaus vai onko sillä vielä toivoa päätyä muuksikin kuin eläinrääkkääjä-koulukiusaaja-sarjamurhaajaksi, kun ei se ole kai koskaan uskonut sanaa "ei". Olen todennut, että sana on kokenut ihan täydellisen inflaation ja yritänkin nykyään pikemminkin myönteisen kautta, mutta anna olla jos erehdyt spontaanisti kieltämään, kun jannu menee vetämään elukoita hännästä tai rusikoimaan niitä muuten. Meno vaan kiihtyy. Äänenpainolla ei tunnu olevan mitään merkitystä: ei väliä sanooko ei:n maanittelemalla ja lässyttäen vai vähän napakammin, aina reaktio on kielletyn asian tekeminen entistä pontevammin. Eniten ehkä rassaa tuo elukoiden kiusaaminen. Vähän aikaa jannu malttaa helliä ja pussailla, mutta sitten tulee se välitön hännästä vetäminen ja tietynlainen "lällällää, näettekös mitä teen" -katse. (Välillä mietin jopa, että kunpa meidän elukat olis ihmisiä kohtaan vähän kipakampia ja pistäisivät hanttiin, mutta reppanat vaan ehkä joskus ottavat vähän hampailla kiinni, mikä saa rääkkääjän kikattamaan.) Yksi uusimmista tempuista on myös mennä kirkumaan niin kovaa kuin ääntä lähtee pahaa-aavistamattoman elukan korvaan. Mistä se tuollaisia keksii? Nykyään lapsi siirretäänkin sitten melko nohevasti muihin ympyröihin, kun rääkkääjäpiru iskee päälle. Mutta sama juttu muidenkin asioiden kanssa - kaikenlainen riiviöinti aina vaan yltyy, kun sitä yrittää jotenkin rajoittaa.
Yövuorojen taika ei muuten hellitä: hei me heräillään nyt flunssan takia. Ihmeen hyvin olen jaksanut kuitenkin. Ei olla paljon ulkoiltu viime päivinä - tosin vettäkin on tullut kuin esteristä.
Mulle ulkoilemattomuus on ihan ok (varsinkin kun itselläkin on pari päivää ollut räkätauti aika rajuna), sisällä on hauskempaa lukea ja leikkiä kuin lähteä ulos haahuilemaan. Mitä tuolla ulkona on ylipäänsä tarkoitus tehdä syyskeleillä? Kun ei puistossakaan ole yleensä ketään eikä lasta itseäänkään kiinnosta enää istua missään hiekkiksellä. Keinut on viety pois eikä tätä kaveria ole itse asiassa keinut pahemmin koskaan kiinnostaneetkaan. Me ollaan vaan kävelty ja sekin menee usein kantohommiksi (lapsi osoittelee minne haluaa mennä), kun ei lasta tunnu aina kiinnostavan lampsia - en tiedä johtuuko vaatteista vai kengistä vai molemmista. Sopivan kokoisia pitäisi kaikkien kuteiden olla.
Täälläkin edelleen täysi uhma päällä, joten tiedä sitten hyvistä vinkeistä... Meillä ulkona aika usein lotrataan vesilätäköissä tai kerätään jotain. Ulko-oven vieressä on jo ihan hyvä kasa "hienoja kiviä", lehdet ja kävyt tuntuu onneksi siitä häviävän. Vesilätäköissä rämpiminen on ihan parasta, mutta edellyttää melko tottelevaista tapausta, jottei lontata kaulaa myöten. Meidän neiti on niin Neiti, ettei se herranjestas mitään roiski, aika kiltisti vaan kahlaa kaikki näkemänsä rapakot läpi.
VastaaPoistaKieltäminen lähtee tässä talossa äänestä. Ei niinkään painoista vaan ihan volyymistä. Pieni herra liikkuu nykyään täysin itsenäisesti ja sen myötä sähköjohdot ja pistorasiat on pop. Minä huudan. Niin lujaa kun lähtee, notta "EIIII!". Ukko pysähtyy ja herahtaa itkuun jos säikähtää. Noh, pysähtyy kuitenkin ja noin toi siskonsakin oppi. Katsotaan kuin vaurioituneita nuista näillä metodeilla tulee... (Uhma kyllä verottaa tuota EI:n ymmärtämistä vahvasti. Mut sit natsimutseillaan)
Ja koska kaikki lapset kaikkialla rakastavat ketsuppia (says who?) niin ainakin meillä tomaattikastike uppoaa. Paseerattua tomaattia kattilaan, oreganoa ja basilikaa perään, ripaus pippuria ja on syötävää ehkä viiden minsan keittelyn jälkeen. Voi lisätä kermoja tai juustoja tai sit ei. Riisit tai pastat sekaan ja eiks se oo siinä. Kaverin nirsommat muksut vetää tän sekaan soseutetut kasviksetkin nikottelematta, joten voisko auttaa siihenkin? Meillä isompi rakastaa kaikkea mikä on kasvanut maassa ja pienempi vetää kaiken makean (maissi, porkkana, bataatti) mutta epäilee muita (mm. kukkakaali, palsternakka). Taas kiitän luojaani, kun nuille ruoka uppoaa. Voin vaan kuvitella niitä harmaita hiuksia, kun ruoka ei maistu... :(
Ootko kokeillut tehdä kotiruoasta samanlaista mössöä kun purkkieväs? Liekkö auttaisi, mut jos kaiken vetää sekasi ja liian liemimäiset sakeuttaa maissitärkkelyksellä tai riisihiutaleilla, niin aikalailla purkkisafkan näköistä siitä ainakin tulee... Tosin joo, nuo meidän muksut imurois ehkä pikkukiviäkin sisuksiinsa jos oikein usuttais, joten huonohan mä oon sanoon. Hyvää ruokaahan se purkkiruoka on, mut himpan kallista pidemmän päälle.
Tsemiä vaan, uskallanko väittää, että kyllä se jossain vaiheessa vaan on pakko helpottaa? (Onhan? Jookopliis?)
Nii joo, sekin vielä, että sillon yhdessä Vaiheessa meilläkin taisteltiin syömisen kanssa. Hyvin pian mentiin siihen, että muksu sai lukee kirjaa tai KATSOA PIIRRETTYJÄ mun iPhonesta, koska sillon se aukoi suuta automationa ja kaikki uppos. Onneks se Vaihe on jo takanapäin... Huhhuh.
PoistaJostain luin yhdestä äidistä, joka kävi syöttään lapsen kerran päivään perhekerhossa, kun se oli ainoo paikka missä se söi kunnolla... O_o
Konstit on monet sano akka... :D
Mä oon viime päivinä tehnyt nimenomaan tomaattikastikkeita, mutta ei. Ei vaan uppoa. Olen jopa yrittänyt sitä soseuttamista, mutta ei sekään tunnu auttavan. Ja jos mä jotain osaan tehdä, niin tomaattikastikkeen - siinä mä mielestäni oon hyvä. Eikä maunkaan pitäis ihan hirveästi purkkiruoasta erota, mutta joku juttu tuossa nyt vaan on. Viime päivinä ei ole myöskään uponnut leipä (puurolle tuli täysi stoppi ajat sitten), mutta se voi johtua flunssastakin. (Tarkennuksena siis vielä, että flunssassa on kyllä uponnut tuo purkkimuona.)
PoistaMä en siis tajua. Jos mä tarjoan jotain spagettijuttua purkista, uppoaa. Jos tarjoan itse kokattua ylikypsää pätkäspagettia ja tomaattipohjaista kastiketta, spagetit syljetään ulos suusta ja homma tyssää siihen. Ja tässä siis kyseessä lapsi, joka on kuitenkin pääsääntöisesti aina syönyt tosi hyvin. Olen jopa siirtynyt täysjyvähommeleista valkoiseen pastaan ja riisiin, mutta ei auta sekään.
Kyllä mäkin oon välillä karjunut ei:tä, mutta ei se kyllä tähän muksuun tehoa. Se vaan virnuilee vastaan. :)
Meilläkin muuten muksu syö aina tosi hyvin jossain julkisella paikalla. Viimeksi tosin siellä imetyspiirissä ei malttanut yhtään pysyä paikallaan ja käytännössä skippasi melkein koko aterian. Että ei sekään näemmä toimi, jos on liian paljon virikkeitä...
Mä luulen, että ulkoilu on just nyt siksi vähän vaikeaa, että tuo jannu ei oikein sulata noita painavampia saappaita ja talvikenkiään ja sen on vähän raskaampaa kävellä. Lätäköihin se menis varmaan vaan makaamaan, joten ehkä ei... Tulis lunta, niin pääsis vaikka pulkkailemaan tms.
Heh, ja mä taas toivoin pitkään, että jätkälle kelpaisi purkkiruuat vaan ei. Vuoden täytettyään ei ole tainnut kertaakaan suostua syömään purkista ja ihan olin unohtanut, että sellaista ruokaa onkaan. Tai että jotkut yli 2-vuotiaatkin sellaista vielä syö. Meidän poika syö ihan mielellään vaikka pelkkää pastaa ja ripaus parmesaania päälle. Mähän olen niin laiska kokkailemaan, että tämä on mulle helpotus. Aina ei jaksa olla loihtimassa uutta!
VastaaPoistaJa toinen jännä juttu on, että meillä lasta voi edelleen pukea hoitopöydällä (tosin on kyllä jo nafti tolle yli 90-senttiselle), vaikka monet tosiaan kieltäytyy siitä jopa alle vuoden iässä. Että kovin on eroja...
Hee, hyötykäyttöä animal planetille! :)
No kun, ylläri, mä saan ihan hirveät omantunnon tuskat noista purkkiruoista. Puoliso oli jo sitä mieltä, että syötetään suosiolla purkista, mutta mä olen sitten kahta raivokkaammin kokannut - eikä uppoa.
PoistaMeilläkin muuten syötäis sitä pastaa kuiviltaan ja itse, mutta jos annan kastikkeellista versiota samaa pastaa, niin ei. Itse tuo ei vielä syö vaan lähinnä keskittyy viskomaan ruokaa lautaseltaan lattialle ja ympäriinsä. Äskeisellä lounaalla syötiin pelkkää perunaa, kala ja kastike aiheuttivat voimakkaat "vie se ruokas kauas pois" -reaktiot...
On tosissaan eroja, munkin kaverin 2-vuotiasta puetaan ja vaihdetaan vaippa hoitotasolla, mutta mä en ole vähään aikaan pystynyt mitenkään pitämään tätä meidän kaveria tuolla pöydällä. Ei vaikka yrittäis mitä viihdytystä, kaikki viskataan lattialle. Puoliso on sitkeästi vielä yrittänyt, mutta sekin (onneksi) viimein luovutti vähän aikaa sitten. Paljon miellyttävämpää kaikille, kun ketään ei tarvitse pakottaa.
Meillä ei niinkään pukeminen aiheuta raivaria, mutta kaikenlainen kieltäminen (hellanlevyt, uuniin kiipeäminen, koiran pureminen jne.) saa aikaan raivokkaan itkun ja monesti lattialle heittäytymisen. Tekoitku on myös tuttua ja sitten poika altakulmain kurkkii josko se menisi äidille läpi.
VastaaPoistaEilen ruokapöydässä muksu sai raivarin kun en antanut hänelle leluksi posliinista joulutonttua (joo laitoin tässä kaamosmasiksissani jo nekin esille kun pääsin sängystä ylös). Poika heitti kiellon kuultuaan oman lusikkansa kaaressa lattialle ja alkoi samantien sylkemään ruokaa mun päälle. Mä en ehkä mitään inhoa niin paljon kun sillä ruualla tolskaamista,muksu siis lattialle ja jösses sitä huutoa.
Mä vaihdan vaipan hoitopöydällä kunhan on virikettä tarpeeksi, istuallaan se siinä aamulla vaatteet päälle. Ja tuo ei tahtos syyä muutako puuroa ja purkkisoseita kaikkea nautaa- ja kasviksia variaatioita...
Ja onneksi en ole ainoa joka hyväksikäyttää ton telkkarin. Eilen torppasin muksun pikkukakkosen eteen että sain pottumuusin tehtyä (ei passannut pikkuherralle). Poika on varmaan passivoitumassa kun aina aika ajoin kapuaa sohvalla pullon kanssa telkkaa katsomaan. Tosin, vauhti on yleensä niin hurja, että hyvä että osaa edes joskus asettua kaiken sen juoksemisen ja kiipeilyn keskellä.
Mä oon tosi paska tekeen kastikkeita. Yleensä sekaan tomaattiamurskaa ja mausteita. Ja ruokakermassa käytän luomu ruokakermaa, mun mielestä se on parasta :)
Meillä ei ole puuro uponnut piiiiiitkään aikaan ja nyt näyttää vähän, että kaikenlainen leipäkin on no-no. Mäkin yritin noita virikkeitä hoitopöydällä, mutta ei, kaikki lähtee kaaressa lattialle. Edes istumassa tuo ei sillä hoitopöydällä pysy, aina pitää yrittää seisomaan ja hillumaan. :D Joskus olis kiva vaihtaa vaippa makuullaan, niin näkis paremmin vaikka tuon pepun tilanteen (meillä tuli just eka allergiareaktio sitrushedelmistä), mutta ei niin ei.
PoistaMeilläkin hiffataan jo telkkarin päälle niin, että kaukosäädin yritetään kaivaa kaikista piiloista. Näppärästihän se telkkarikin menee päälle, kun tarpeeksi painelee nappeja. :) Telkkarista sitten odotetaan joko musaa tai koiria.
Mut siis joo, mä en kanssa välillä yhtään meinaa kestää tuota ruoan kanssa pelleilyä, varsinkin jos se alkaa heti kun jätkä asetetaan syömään. Kaikkein rasittavinta on, kun jätkä sitten haluaakin syödä sen jo lattialle viskomansa ruoan... Välillä otetaan mekin vähän taukoa ja koetetaan hetken päästä uudelleen.
Meillä valitettavasti joutuu välillä (lue lähes aina) ottamaan virikkeitä ruokapöytään mukaan, onneksi yleensä leipä ja mustikat tehoaa niin että ehtii lusikoida jotain pojan naamarii. Koira on pitänyt bannata keittiöstä kokonaan; poika syöttäs kaiken sille. Jos poika saa lattialla jotain suuhunsa niin käy vain hönkäisemässä koiran naamalle ja lähtee juoksemaan karkuun ja toivoo että piski lähtisi mukaan.Koiralla ratsastus on myös uusi villityksiä. Mitä lie vielä tuleman pittää :DD
PoistaJoo, meilläkin on jannu keksinyt, että elukoille voi koettaa syöttää ruokaa. Varsinkin toinen on vielä sellainen lörppäsuu, että syö sellaistakin, mikä ei todellakaan sen ruokavalioon kuuluisi ja sitten on maha kuralla. Meillä käytetään edelleen myös tuota sormiruokakikkaa, mutta kun tuntuu, ettei aina keksi sopivaa sormiruokaakaan. Parsakaali ja porkkana uppoavat ehkä parhaiten, mutta eivät koskaan kaksi kertaa peräkkäin...
PoistaHeh, tuo hönkäisy onkin hauska kikka. :) Mä välillä annan meidän elukoille kuivalihaa järsittäväksi ja sehän ois myös pojan mielestä hirveän kivaa maisteltavaa...välillä menee myös vaan pöllimään ruoan elukoiden edestä, joten olen koettanut syöttää nuo lihaherkut pojan päikkäreiden aikaan tai illalla, kun se on jo mennyt nukkumaan.
Voi apua. Onpa hurjaa (ja onpa mulla helppo lapsi). Joo, meillä nakellaan ruokaa sinne tänne (pahin vaihe loppui pari kuukautta sitten, mutta ajoittain otetaan takapakkia). Vesimukin lennot rauhoittuivat myös jokin aika sitten, eskaloituakseen uudelleen. Hurtat viettivät myös pihalla kaikki ruoka-ajat monta kuukautta, mutta nyt ne voi jo useimmiten ottaa keittiöön asti kun syödään.
VastaaPoistaHämmentävää, mutta mun lapsi syö ilmeisesti hyvin. Purkkiruokaa se ei ole koskaan maistanut niin ei ressu ymmärrä nirsoilla - tosin viime aikoina ei ole maistunut vääntämäni riistapasta tai kasviscurry (no voiko sitä syyttää). Samaa syödään koko porukka edelleen. Hiljalleen on alkanut kiinnostaa ruokailuvälineellä syönti, siinä on muuten haarukka paaaaaljon lusikkaa kätevämpi. Ainakaan meidän lapsi ei ole niin hönö, että saisi edes terävällä haarukalla itseään satutettua.
Puistossa on ihan saatanan tylsää. Täällä on paljon puistoja ja ne on kaikki yhtä paskoja, eli en edes tiedä missä voisi olla muita ihmisiä. Nostelen lasta liukumäkeen uudelleen ja uudelleen, sieltä se valuu alas, joskus on kivaa joskus ei. Hiekasta tuo ei ole vieläkään oikein innostunut. Sitä en kyllä neuvolassa ainakaan paljasta.
Tsemppiä. Kyllä näistä ihmisiä saadaan. Ja vielä aivan järjettömän hyviä sellaisia.
Puistossa on tylsää. Ja tuo haahuilu, mitä nyt ilmeisesti pitäis harrastaa, on tylsää. Ihan järkyttävän tylsää. Täällä oli jossain vaiheessa enemmänkin porukkaa tuossa meidän lähipuistossa, mutta en tiedä mitä ne kaikki tekevät näin syksyn tullen, kun ei siellä paljon enää ketään ole näkynyt. Muita isompia puistoja en tässä lähellä edes tiedä eikä vielä olla niin epätoivoisiksi käyty, että oltais lähdetty vaikka bussilla muihin puistoihin. Väkisinkin on kyllä ulkoilut lyhentyneet, kun ei tuota mötköä viitsi kukaan tuntitolkulla kannella tuolla pihalla eikä se suostu kävelemään talvikamppeissaan juurikaan.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista1v 2kk syö sormin ja välillä lasten haarukalla. Sormiruokailu oli meillä vastaus huonoon syömiseen. Ulkona vaunulenkkejä + puistoilua lumihangessa (täällä lapissa on täysi talvi) + avoin päiväkoti.
VastaaPoistaMä en oo oikein tajunnut, miten lapsen saa sormiruokailemaan tuollaista löysempää ruokaa - aina se on kuitenkin jotain leivänpalaa tai vihannesta järsinyt itsekseen. Lumi voisikin olla pelastus, niin voisi ehkä pulkkailla tms., mutta kun lapsi ei suostu hirveästi kävelemään, niin jotenkin ei tunnu järkevältä makuuttaa lasta märässä sorassakaan. Kärrylenkeillä tulee kyllä raitista ilmaa, mutta energiaa siinä ei taida hirveästi päästä purkamaan.
Poista