En tiedä meneekö marraskuun vai hormonaalisten syiden piikkiin, mutta väsyttää. Onhan tässä aiemminkin ollut vähän nuupahtanut olo, mutta kyllä väsymys on tämän viikon aikana kohonnut ihan omiin sfääreihinsä. Voisin nukkua 24/7. Aivot ovat muuten menneet taas johonkin ihan järkyttävään limbotilaan (joskaan ne eivät missään vaiheessa ole ihan täysin ehtineet edes palautua) enkä meinaa pystyä edes puhumaan, kun unohtelen taas ihan tavallisimpiakin sanoja.
Pikkuihminen on kehittänyt kirjoista pakkomielteen. Mulla tulee jo meidän omat kirjat korvista, joten jossain vaiheessa pitänee tehdä visiitti kirjastoon tai kirjakauppaan. Pikkuihminen on myös alkanut suostua kävelemään pihalla - tosin juuri kun pääsin iloitsemaan aiheesta, niin eilen mentiinkin sitten taktiikalla "metrin välein märkään soraan ja lätäköihin makaamaan" ja lopulta nappasin juniorin kainaloon ja kannoin kotiin. Mä alan olla nyt aika kypsä tohon tihkusateeseen ja harmauteen: tuolla ulkona on ihan yhtä persettä yrittää olla!
Kantovälinettähän me ei olla voitu käyttää aikoihin, kun ei tuo lapsi siinä viihdy, mutta nyt meinaa olla vaikeaa kärryjenkin kanssa. Mullahan oli sellainen romanttinen ajatus, että täällä kaupungissa me sitten kierrellään kaupoissa, kahviloissa ja kirppareilla, mutta en ensinnäkään ottanut huomioon, että tällä budjetilla ei paljon kaupoissa kierrellä ja nyt sitten ilmeisesti ei paljon kierrellä lapsenkaan takia. Kävimme viime viikolla vähän jouluostoksilla, kun sain puolison vakuutettua, että kyllä me tarvitaan tänä jouluna jo joulukuusi ja siihen koristeet. Meillähän ei siis mitään koristeita ole kummallakaan. Mutta olipa painajaismaisia kauppareissuja! Lapsi ei viihdy sekuntiakaan liikkumattomissa rattaissa eikä oikein liikkuvissakaan. Aiemmin se on tykännyt katsella ihmisiä ja vilinää, mutta nyt sitten muka pitäisi itse päästä sekaan, kärryt on ihan no-no. Sitten kun yrität kävellä sen kanssa, niin kädestä ei saa pitää kiinni ja seurauksena on välitön heittäytyminen selälleen tai mahalleen lattialle ja hirveää reuhtomista ja huutoa. Nytkö se jo alkaa?!
Myös viikonlopun messut olivat pienimuotoinen floppi siinä mielessä, että heti kun päästiin sisään, alkoi riskaaminen kärryissä. Ja ei, kädestä ei voi pitää kiinni ja kävellä. Jonkun aikaa jaksettiin kannella riuhtovaa ja huutavaa jantteria, kunnes puoliso päätti, että nyt riittää: he lähtevät kotiin. Kiersin sitten hätäisesti yksinäni messualueen loppuun ja totesin, että ei oo kauhean kivaa yksin ja lähdin bussilla kotiin.
Tein muuten vakaan päätöksen koettaa verkostoitua edes FB:n kautta. Etsiskelin sopivia ryhmiä ja parit jo löysinkin. Olin silti ekasta löytämästäni ensin lähinnä järkyttynyt: mihin ihmisten kirjoitustaito on kadonnut? Kyllä mä ymmärrän, että pikaviestimissä ja muissa tulee välillä käytettyä vähän huolimatonta kieltä, mutta jumaliste jos joka yhdyssana on päin peetä eikä välimerkeistä ole mitään käsitystä, niin mitä ihmettä? Tämä on taas vähän provosoivaa, mutta mä en voi sille mitään, että mulle muodostuu heti tietynlainen kuva ihmisestä, joka ei yhtään välitä miten se laittaa sanoja peräkkäin. Huolimattomuusvirheitä sattuu jokaiselle enkä itsekään aina jaksa tai ehdi tarkistaa jokaista oikeinkirjoitusseikkaa, mutta jos ei tunnista pilkun ja pisteen eroa ja käyttää isoja kirjaimiakin ihan missä sattuu (tai ei käytä niitä ollenkaan), niin ei se vaan anna kauhean hyvää kuvaa (mä en nyt sitten tarkoita morkata mitään lukihäiriöitä ja muita tällä - häiriöstä ei kuitenkaan voi olla joka kerta kyse). Siellä ekassa ryhmässä oli myös ylläpitäjä laitellut näppäriä kyselyjä aina sukkienväristä hiustenväriin ja puolison nimeen ja ikään, jokaisen kyselyn yhteydessä toki söpö pupu- tai nallekuva. Ihan kiva, joo, jos on kyse esiteini-ikäisistä ja ystäväkirjoista (sellaisia täytetään varmaan nykyään netissä?), mutta odotin kyllä jotain muuta aikuisten ihmisten ryhmältä. No, totuuden nimessä on sanottava, että näytti siellä olevan muutama ihan tolkullinenkin juttu, mutta vähän joutui kaivelemaan. Saapa nähdä. Välillä risoo, että pitää olla tällaisessa dinosaurusiässä, jossa ilmeisesti kaikki muut ovat löytäneet oman sosiaalisen piirinsä.
Pikakommenttia: Alkuraskaus yhdistettynä villin taaperon kotiäitiyteen oli saatanasta! Uskomatonta miten voikin väsyttää ja sitten kun pukkaa sen pöntön halailun vielä siihen... O_o Huhhuh! Eli siis taitaa olla ihan tavanomaista, mikä ei kylläkään varmaan paljoa lohduta :/
VastaaPoistaJa sit uudet kirjat ilman kaupassa juoksentelua osoitteesta adlibris.com tai vaihtoehtoisesti cdon.com. Oon käyttänyt molempia, on paljon ihania kirjoja ja aina köyhän mieltä lämmittäviä tarjouksia. Sit kun adlibriksessä ei mee ees postimaksuja, niin tilaan ihan liian usein kasan kirjoja... Onneks on innokkaita lukijoita!
Molempia mainitsemiasi puljuja olenkin käyttänyt. Näin vaan huhun, että cdon.com olisi menossa konkkaan, joten en ole varma uskallanko tilata sieltä enää mitään. Tai sitten se oli vaan joku perätön huhu. Ja sitten on kyllä sekin, että mulla on nyt kaksi kertaa ollut laskusekaannuksia cdonin kanssa, en tiedä mikä niillä mättää. Mutta Adlibris on hyvä.
PoistaMä jännään tuleeko mulle tällä kertaa pahoinvointia. Viimeksi ei tullut, kunhan muisti pitää ateriavälin pienenä ja veti aina vaikka tuoremehua, jos yhtään alkoi tuntua etovalta. Tosissaan kyllä ajatus vilkkaasta taaperosta ja yökkäilystä ei ole yhtään mieltäylentävä, en tahdo!
Mullahan oli hyperemeesi molemmista. Voin kertoa, että oli erikoista mm. värittää Hello Kitty -värityskirjaa vuoden ikäisen kanssa vessan lattialla, samalla pää pöntössä oksentaen. Pari kuukautta meno oli niin paha, että makasin kaikki päivät samalla kun hoidin muksua. Aina kun piti nousta lattialta esim. laittaan sille ruokaa, niin ekaks vessan kautta ja entäs sit kakkavaippojen vaihtaminen...
PoistaMä todella toivon, että vältyt samalta, mutta jos paske iskeytyy tuulettimeen, niin tiedätpähän ainakin, että siitäkin voi selvitä :)
Toi hyperemeesi kuulostaa ihan järkyttävältä. O_o En tajua, miten tuollaisesta voi selvitä. Apua.
PoistaJuuri tuon takia mä sain viime syksynä kotiäitiydestä tarpeeksi. Eka vuosi meni kohtuu ok sitä vauvan hoitoa ja hyvinvointia märehtiessä, mutta kun lapsi täytti vuoden ja kävi liikkuvaisemmaksi, muuttui paletti täysin. Hyvästi pitkät lounaat tai kahvittelut kaupungin kuppiloissa ystävien kanssa! Hyvästi satunnaiset kaupoissa tai kirppareilla maleksimiset! Hyvästi jopa vaunulenkit (joissa tosin olin aiemminkin laiska, rehellisyyden nimissä)! Lapsi oli muuttunut niin liikkuvaksi, ettei se viihtynyt rattaissa ja kuppiloissa se puolestaan lähti höntäilemään joka suuntaan, joten niiden reissujen funktio (=äidin rentoutuminen ja sosiaalistumine) oli pilalla. Ja kun samalla minun mammatutut pääsääntöisesti pakenivat työelämään, päädyin viettämään ihan liian paljon aikaa neljän seinän sisässä ja se ei vain sopinut mulle. Ei mulle eikä lapsellekaan, joka selvästi alkoi kaivata seuraa. Että näin. Ehkä parhaiten toimisi siis leikkipuistot, avoimet pk:t tai muut paikat, joissa lapsen tarkoituskin on höntäillä paikasta toiseen. Hyvällä tuurilla niistä voi itsellekin löytyä juttuseuraa. Mä tosin olin tuolla rintamalla ihan liian laiska, mutta jos tilanne tulisi uudelleen eteen, yrittäisin panostaa tuohon. Jaksuja! (Varsinkin siihen raskausväsymykseen, huoh...)
VastaaPoistaJoo, ja se eka vuosi menee varmaan aika pitkälle niissä hormonihöyryissäkin - nyt oikeesti alkaa jo kaivata jotain muutakin kun vaan symbioosia lapsen kanssa (arvaa, sainko miettiä sanaa "symbioosi" aika pitkään). Meidänkin on pakko nyt kehittää jotain sosiaalista sekä mulle että lapselle, mutta kirjoitan siitä varmasti lisää, joten totean, että projekti on ihme kyllä kai etenemässä. Että jos sitten sitä avointa+puistoilua+kahvittelua (jos tuon täystuhon kanssa nyt uskaltaa minnekään kahville lähteä).
PoistaMä oon onnellinen, että ollaan täällä kaupungissa, jossa on mahdollisuuksia tehdä jotain lapsen kanssa. Pikkukaupungissa kun ei ollut mitään avoimia tai mitään ja siellä ei paljon ajokortittomana liikuskeltu (tässä tilanteessa mun ajokortti ja toinen auto olis ehkä olleet vähän turhan suuria investointeja). Enkä olis siellä kyllä halunnutkaan liikkua, niin ahdistavaa siellä oli.