Wanted: näkökyky

Ilmassa on jatkuva katastrofin tuntu. Onko teillä koskaan ollut elämässä (pitempiä) jaksoja, kun tuntuu, että mikään ei onnistu, mikään ei kerta kaikkiaan mene niin kuin pitäisi? Viimeksi muistelisin, että mulla on ollut vastaava kausi, kun olin opiskelijavaihdossa Saksassa - se koko vuosi oli ihan yhtä piinaa. Mikään ei onnistunut.

Silloin mulla oli muuten vastaavaa piinaa kuin nytkin: mun silmät. Mä alan olla ihan rikki näiden silmieni kanssa enkä oikein tiedä mitä tehdä seuraavaksi. Kai se olisi suunnattava (taas) lääkäriin, tällä kertaa erikoislääkärille, ja optikkoakin kai olisi hyvä nähdä. Rahatilanne on kuitenkin näin hoitovapaalla rajoittava tekijä. Mut joo, mullahan on siis huono näkö. Tosi huono näkö. Näöntarkkuuden saa korjattua tosi kivasti piilareilla, jolloin mun maailmani on tarkka ja realistisen kokoinen. Silmälaseilla en tällä näkökyvyllä vaan voi nähdä hyvin ja kaiken lisäksi mun maailmani on rilleillä pienempi. Välimatka silmästä linssiin vaikuttaa niin, että jos lasit vähänkään valahtavat, näen armottoman surkeasti. Joudun koko ajan tökkimään rillejä lähemmäksi silmiä ja vaikka sitten näkisinkin melko tarkasti, on kaikki kovin pientä. Mun on esimerkiksi vaikea erottaa lähestyvän bussin numeroa tai lukea jotain infotauluja. Sanomattakin selvää, että ilman rillejä olen lähes sokea ja esimerkiksi meikkaaminen on edelleen välillä epätoivoista sohimista, vaikka tietty rutiini siihen onkin kehittynyt. Mun pitää saada vaikkapa kulmakynä ihan kiinni silmään ja peili siihen heti perään, että pystyn piirtämään kulmat. Peitevärit joudun vetämään vähän arvalla ja koettaa sitten rillien avulla tarkistaa, ettei naama ole ihan läikikäs.

Ne piilarit. Olen käyttänyt piilareita yli 20 vuotta. Joskus muistaakseni opiskeluaikoina mun silmäni alkoivat ensimmäisen kerran hylkiä piilareita ja jouduin siirtymään puolikoviin, jotka olivat tolkuttoman kalliita ja aika hankaliakin käyttää. Samoja linssejä käytettiin vuosi eli ei hirveän hygieenistä. Sitten jossain vaiheessa mun silmäni ulkoistivat myös puolikovat piilarit ja siirryin takaisin pehmeisiin kuukausilinsseihin, jotka olivat siinä välissä kehittyneet kovasti. Tähän asti onkin nyt mennyt melko hyvin, muutamia huonoja jaksoja lukuun ottamatta. Nyt kuitenkin mun silmäni eivät kestä enää noita pehmeitäkään piilareita. Ongelmat alkoivat keväällä ja kesällä jouduin lopettamaan piilareitten käytön kokonaan. Olen yrittänyt vaikka mitä erilaisia allergia- ja kostutustippoja - ei apua. Kävin itse asiassa reissua varten hakemassa reseptillä uusia (kalliita) tippojakin, mutta en mä kyllä huomaa mitään eroa aiempaan. Mun silmät eivät vaan kestä.

No, voisi kuvitella, että nykyään markkinoilla on vaikka mitä hienoja happea läpäiseviä ja kosteuttavia piilareitakin. Niin varmaan - ei vaan mulle eikä mun näöntarkkuudelle. Tällä hetkellä mä olen jo vuosia neuvonut eri optikoille mistä piilareista löytyy mun voimakkuutta ja näitä piilareita on ehkä yksi tai kaksi merkkiä. Joka helvetin optikko on ensi alkuun ollut sitä mieltä, että no nyt kokeillaan sulle näitä upouusia juuri markkinoille tulleita superlinssejä ja mä olen aina ollut, että ei varmaan kokeilla kun ei niissä kuitenkaan riitä voimakkuudet. Eikä ole riittäneet. Vaikuttaa siis siltä, että mun vaihtoehtoni ovat vähissä.

Tässä vaiheessa mulle yleensä aletaan puhua leikkauksesta. Laserleikkauksella ei mun näkökykyäni pystytä korjaamaan, joten olen käsittänyt, että ainoa vaihtoehto olisi silmän sisään asennettava piilolinssi. Se leikkaustekniikka vaan on huimasti kalliimpi. Ja perusedellytys on tietysti, että näkökyky ei ole enää vähään aikaan huonontunut - mulla on kuitenkin näkö jatkanut huononemista myös sen jälkeen, kun olen täyttänyt 30. Näin ollen luulen, että leikkaus ei edes mun kohdallani onnistuisi.

Ketuttaa. Sen lisäksi, että mä vihaan näiden rillien kanssa suoriutumista, mä näytän rillien kanssa ihan uuvatilta. Näin voimakkaat miinuslinssit luonnollisesti pienentävät silmät ihan mineiksi. En vaan pääse siitä yli, että mulla on jatkuvasti todella epämukava olo näiden rillien kanssa. Olihan mukavaa reissussakin käydä uimassa silmälasit päässä ja tuollaisella 30 asteen helteellä oli oikein miellyttävää, kun lasit valahtelivat jatkuvasti nokalta.

Pieni mahdollisuus kai olisi, että mun silmät palautuisivat, kun lopetan imetyksen. En kuitenkaan ole lopettamassa sitä ihan pian, sillä kääpiöllä on menossa hammasvaihe eikä se tunnu saavan lohtua oikein muusta kuin tissistä. Meillä imetellään taas öisin ja päivisin ja aina.

Näkövammainen surkimus kuittaa. Seuraavassa postauksessa taidan luetella lisää viime aikojen epäonnistumisia. Niitä riittää, joten nyt on ainakin aiheita blogisaasteelle.