maanantai 23. syyskuuta 2013

Se parhaiten nauraa, joka...

Jos uskoisin johonkin korkeampaan voimaan, niin voisin melkein lallatella "But I think God's got a sick sense of humour", mutta taidan nyt vaan tyytyä toteamaan, että tämän hetkinen elämä vaikuttaa enää joltain vitsiltä. Testi huomenna, lapsi ei nuku, uni- ja hammasvaiheen kulminaatiopiste on kai saavutettu juuri nyt ja puolison yövuorot alkamassa. Uujee. En edes yritä valmistautua testiin.

Ihan järkyttävää vääntöä nuo poskihampaat! Yksi hammas on pulpahtanut pinnalle, ainakin kolme vielä odottamassa vuoroaan. Nyt on menty viikkoja niin, että lapsi saattaa herätä keskellä yötä parkumaan aivan lohduttomasti eikä mikään auta (joo, se saa särkylääkettä). Tai no, tissi auttaa, mutta tissittelyn seurauksena ollaan nyt taas tilanteessa, että lapsi herää useita kertoja yössä eikä nuku muuten kuin sen tissin avulla. Ja ne tissittelyjaksot kun ei välttämättä oo ihan lyhyitä, lapsi saattaa imutella tunninkin kerrallaan. Nyt ollaan taas parina aamuna herätty hyvissä ajoin ennen viittä eikä lasta saa nukkumaan mihinkään enää. Se on aamuisin kiukkuinen ja väsynyt eikä jaksa oikein tehdä mitään, mutta se ei vaan nuku. Sitten kun se nukahtaisi, se nukahtaisi sellaiseen aikaan, että tarvittaisiin toiset päikkärit, jotka kuitenkin tulisivat sen verran myöhään, että lasta ei vastaavasti saisi enää kunnolla yöunille. Yksillä kunnon päikkäreillä me on nyt silti menty, mutta ihan persettähän tämä on yrittää taistella umpiväsyneen lapsen kanssa kaikki aamupäivät. Tämän aamupäivän lapsi on ollut koko ajan tissillä, tuntitolkulla. Mä vaan istun homssuisena sohvalla ja imetän. Taaperoa.

Selvää on myös, että mä reagoin unenpuutteeseen huonosti. Kilahtelen, pää ei toimi, koetan vaan selviytyä. Tänään sain kurottua univajetta kiinni pari tuntia, kun puoliso ja lapsi lähtivät pihalle (olivat itse asiassa menneet autoajelulle, koska oli satanut, lapsi oli nukkunut autossa), mutta jos parivaljakko jää kotiin, niin lapsi tulee makkarin ovelle kirkumaan ja parkumaan. Enkä mä pysty nukkumaan.

Et joo. Unohdetaanpa suosiolla ne työt, en mä tässä tilanteessa selviydy yhdestäkään haastattelusta tai testistä kun hyvä jos muistan nimeni tässä sumussa. Puoliso on sitä mieltä, että imetys saa kohta luvan loppua, kun taloudessa ei enää muuta tehdäkään kuin imetellään yöt ja päivät, mutta enhän mä siihen suostu.

Useita ystäviä tai tuttuja on paksuna, monet poksahtelemassa parin seuraavan kuun aikana. Lyödäänkö vetoa, että mä en enää edes tiineydy? "Mustaa - kovin surullista, mustaa - kovin surullista".


Voitais jo siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

13 kommenttia:

  1. Meidän tytöllä poskihampaat oli kans kamalia, muttei silti niin pahoja kun kulmat. Joko ootte kokeillu antaa lapselle jotain kovaa ja terävää? Kuulostaapa hyvältä, mutta typy sai ne kulmat ulos kun annettiin sille semmoinen kivikova purulelu, jossa oli sairaan teräviä nystyröitä toisessa päässä... Veri vaan virtas (no okei, melkovarmasti siitä aika iso prosentti oli kuolaakin), mutta meni vihdoin ne ikenet rikki ja hampaat pääsi läpi.

    Kaikki muu: aivan järjetön AUTS. I feel for you. Sais alkaa elo jakamaan niitä nallekarkkeja välillä sullekkii :|

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olla mitään erityisen kovaa ja terävää annettu, voiskin kokeilla vaikka jotain näkkileipää (tollasta purulelua ei taida löytyä) tms. Kiitos vinkistä! Tää hammastelu on kyllä hämmästyttävän työn ja tuskan takana, tuo jannu on välillä ihan raivopää noiden "legojensa" kanssa.

      Poista
  2. Tsemejä! Nuo kirotut hampaat. Meillä valvotti se 9 hampi mut tuo kymppi on lähes läpi eikä poika heränny eilen kertaakaan syömään.. Oon ollu vähä wtf mutta veikkaan että ero teki lapselle hyvää, ainakin se nukkuu paremmin ko koskaan ja herää iloisena (niinku äitikin).

    Toivon sormet ja varpaat ristissä parempia unia ja onnea testeihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli ennen flunssaa ja hammastelua varsin hyvä jakso, rutiinit ja rytmit toimivat kuin rasvattu ja poika oli iloinen. Nyt reissun jälkeen ei olla saatu hommaa toimimaan mitenkään, mutta ehkä taas puoliskon vapailla yritellään eka "unikoulun" (aka ei tissiä yöllä) kautta.

      Poista
  3. Onpa kurja tilanne. Vaikka asia ei mulle mitenkään kuulu, niin haluaisin tietää, miksi haluat jatkaa imetystä vielä. Poika keksii varmasti muutakin lohtua ja yötkin varmasti rauhoittuisivat. Mielialasikin paranisi, kun imetyshormonien vaikutus lakkaisi ja raskaaksi tulokin helpottuisi. Päivään saa helpommin rakennetta ja rutiinia, kun imetys loppuu. Imetyksen lopetus on varmasti sulle vaikeampaa kuin lapselle. Lapset oppii uusille tavoille nopeammin. Voimia joka tapauksessa ja miehesi puheissa on vissi pointti. Älä vaaranna parisuhdetta imetyksen takia. Se ei kannata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En jotenkin osaa ajatella, että imetys loppuisi vielä. Se on niin kiinteä osa meidän aamuja ja iltoja (normaalisti ei öitä!) ja välillä tuntuu, ettei poika saa lohtua muusta. Ja onhan siitä omat hyötynsä vielä ekan vuoden jälkeenkin.

      Poista
  4. Palaan vielä asiaan. Voi olla, että tää on sulle ihan selvää pässin lihaa, mutta väsyneenä ei aina ajatus kulje itselläkään. Mahtaisko tuohon päiväunien nukkumiseen auttaa äärettömän säännölliset päivärutiinit ja ulkoilu ja ulkoilu ja ulkoilu. Meillä ainakin auttaa. Ja sen hyväksyminen, että taaperon kanssa päivät on ääääääärimmäisen tylsiä usein ja väsymys ei siihenkään auta. Meillä esikoinen noin vuoden iässä heräsi aina puoli kuudelta. Oli päivät pitkiä juu. Mutta väsymyksestä huolimatta ylös ulos ja lenkille. Eli ruokailut säännöllisesti, ei välipaloja (edes sitä imetystä). Ulkoilemaan ennen lounasta ja luulisi unen maistuvan. Eikö teidän poika jo osannut kävellä tai ainakin tuettuna? Metsään siitä mars. Eikä siellä puistoissa tarvitse niistä muista aikuisista niin välittää. Lapsen takiahan sinne mennään. Jos löytyy kiva juttukaveri, niin se on vain bonusta. Sama juttu muskareissa. Onkos teillä siellä taaperojumppia vaikka urheiluseurojen järjestämiä? Niissä ei tule ulkopuolisuuden tunnetta, kun tunneilla on vetäjät ja voi halutessaaan keskittyä siihen oman lapsen kanssa jumppaamiseen. Mitä enemmän taapero pääsee touhuamaan, niin sitä helpommin se uni tulee sekä illalla että päivällä. Illalla sitten uudestaan ulos. Jos ei itse välitä ulkoilusta, niin se ei haittaa. Lapsen takia sinne pitää mennä, vaikka hampaat irvessä, Yleensä, kun lapsi viihtyy, niin kummasti se äitikin alkaa viihtyä. Tylsyyden sietokykyä arki taaperon kanssa kyllä vaatii. Joskus liikaakin. Toivottavasti, et suutu tästä kommentista, mutta näin meillä on arki sujunut paremmin ja samaa tappavan tylsää rutiiniarkea näyttävät kaveriperheetkin viettävän. Lapsi muuttaa koko elämän ja kolmevuotiaan kanssa onkin sitten jo varsin hupaisaa, puhumattakaan kuusivuotiaasta. Eli kiteytettynä: rutiinia, touhua ja ulkoilua. Toivottavasti helpottaa nukkumisasia tavalla tai toiselle. T. Klisee-Nasu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis päiväunia kyllä nukuttaisiin välillä liiankin kanssa - ulkona tosin, mutta kuitenkin. Tää rytmi meni pieleen, kun hammasvaihe tuli mukaan kuvioihin - sitä ennen meillä herättiin säännönmukaisesti aina seiskalta, syötiin ruoat tiettyyn aikaan ja nukuttiin tietty määrä tiettyyn aikaan. Nää hammashommat on sekoittaneet nyt koko pakan. Ja just tossa miehenkin kanssa mietittiin, että ei näissä unijutuissa ole mitään logiikkaa - aina kun ajattelet, että no nyt on rytmit ja ulkoilut ja muut kuosissa ja sitten tuo ei kuitenkaan nuku vaan herää aamuneljältä.

      Ja mä tiedän mitä mieltä jotkut ihmiset on ulkoiluista, mutta mua ei ennen aamukymmentä saa yhtään mihinkään. Meillä ei ulkoilla ensimmäisenä aamusta ja piste. Illalla eri juttu. Mä alan tappaa ihmisiä, jos joudun aamulla tekemään kaiken kieli vyön alla.

      Ei mitään haisua jumpista. Pitäis ottaa selvää jossain vaiheessa. Ehkä. Luulen silti, että lapset voi elää ilman ohjattuja jumppiakin vielä näin 1-vuotiaana.

      Tää tais olla just se lapsen paras -kortti, josta aiemminkin kirjoitin. ;)

      Poista
  5. Ei toi meidän nuku yhtään sen paremmin vaikka kuinka ulkoilis. Tänään oli aamulla ulkona syömässä hiekkaa ja sit perään muskarissa ja nukuttamiseen meni yli tunti. Okei, nyt näyttäis nukkuvan pitkään, mutta toi nukuttaminen on se riivaavin vaihe. Mä väitän että nukkumista vastustavien pienhenkilöiden kanssa ei oo mitään kikkoja, se on vaan HERRAN KÄDESSÄ, ja sillä on joo välillä vittumainen huumorintaju. Että tsemppiä, vaikka ei niistä varmaan mitään apua olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samat kokemukset, vaikka meillä onkin yleensä ongelmana tuo liian aikaisin heräily. Vaikka tuota olis aktivoitu miten ja se olis viimeiset kaksi vuorokautta nukkunut sikavähän, niin silti se vaan voi herätä neljältä. Ja meillä homman juju on toi imetys, se sotkee kaiken, mutta kun en nähnyt muutakaan vaihtoehtoa taannoin, kun jätkä huusi kuin syötävä öisin noita hampaitaan. Nyt vaan taas vieroitetaan öiksi.

      Plus siis tässä vielä se, että jos toi jannu on väsynyt aamulla, niin minä en ainakaan lähde rehaamaan sitä väkisin ulos - ei se mitään jaksa edes kävellä, kunhan heittäytyy maahan karjumaan. Mun nähdäkseni tässä meidän nykyisessä tilanteessa ei ole kyse mistään rutiineista tai ulkoilun vähyydestä vaan siitä, että tää hammasVAIHE on sotkenut ne rytmit ja rutiinit pahanpäiväisesti.

      Poista
    2. Argh! VAIHEet on niin saatanasta niin saatanasta :|

      Poista
  6. Tosi kurjaa, jos hampaiden tulo sekoittaa noin paljon. Oon huomannut, että vaikka sanotaan, että yksivuotiaat ei tarttis vielä mitään jumppia yms., niin kummasti meidän pojat on innostuneet jo vähän yli yksivuotiaina ympäristön vaihdoksesta edes yhtenä tai kahtena päivänä viikossa. Taisi äidin naama alkaa kyllästyttää ja äidin päälle alkoi kaatua seinät. Muistelen, että esikoisen kanssa, kun oli kömpinyt ylös ennen kuutta, niin oma pää olisi räjähtänyt, jos ei olis kammennut itseään ja kersaa ulos yhdeksän jälkeen. Siihen mennessä, kun oli ehtinyt syödä aamupalaa (kahdesti), pestä kaksi koneellista pyykkiä ja tiskikoneellisen (jotain tekemistä, kun piti keksiä). Vääntäydyin jopa perhekahvilaan joskus, kun huomasin, että lapsen mielestä oli kiva välillä leikkiä eri leluilla. Itse en osannut oikein tutustua muihin, mut oli siellä kiva juoda kahvia rauhassa ja lukea sanomalehteä, kun lapsi oli haltioissaan uusista leluista. En oikein jaksanut paasata siellä soseista, vaipoista, välikausihaalareista yms. Omat kaverit riitti siihen, mut ne oli jo töissä silloin. Kuukausi ennen töihin menoa silloin tapasin puistossa kaksi äitiä, joilla oli samanikäiset lapset ja meillä synkkasi heti. Oli sekin kohtalon ivaa. Ensin tylsäilee 17kk ja sitten löytyy kivat puistokaverit.
    Tsemppiä hampaiden tuloon ja nukkumisiin. Sekin on ohimenevä vaihe. Muistan esikoisen kanssa hampaiden tulo aiheutti ihan järkyttävät syömiskiukuttelut ja sitten lapsi kiukutteli nälkäänsä. Jep. Pikkuveljen hampaiden tulon on huomannut siitä, kun on huomannut, että hei tuolla on taas uusi hammas. Et ihme juttu, että toisilla vaivaa niin paljon ja toisilla ei. Molemmista tavoista kokemusta. Tää jälkimmäinen on kivampi tapa. Ehkä sit tulee megakarsee uhmaikä kompensaatioksi. Kaikki ei kuitenkaan koskaan voi mennä helpolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, hmmm, mä luulin kirjoittaneeni tästä meidän hammasvaiheesta ja sen tuomista rytmimuutoksista ja uniongelmista enkä tietääkseni kirjoittanut, että me ei ikinä ulkoilla tai nähdä muita ihmisiä tai meillä ei ole tiettyjä rutiineja.

      Ei muakaan nää neljä seinää aina kiinnosta, todellakaan, mutta mä en kerta kaikkiaan ole niin nopea aamutoimissa, että aamuisin ehtisi tulla tylsää. Nyt vielä vähemmän, kun olen viikkoja ollut muutaman tunnin rikkonaisilla unilla - mun on kerta kaikkiaan pakko ihan ensimmäisenä koettaa saada nukuttua ennen kuin mietin muuta.

      Ja mullahan ei ole täällä yhden ystävän lisäksi ihan hirveästi tuttuja - tai on, vanhoja työkavereita muutama, mutta heitä en ole nähnyt vuosikausiin eikä olla pidetty yhteyttä joko ollenkaan tai paria FB-viestiä lukuun ottamatta. Joten joo, mä mietin välillä mun sosiaalista elämääni, koska mä olen ollut kotona kohta kolme vuotta, joiden aikana olen nähnyt ylipäänsä ketään todella harvakseltaan.

      Toki hampaiden tulo on ohimenevä vaihe. Se vaan sattui kulminoitumaan juuri nyt, kun piti muka olla edes vähän hereillä työpaikkatestejä varten. Ja ymmärrän jopa senkin, että elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista.

      Poista