Aerobicbeiben armopalat

Tästä saa nyt ehkä sellaisen kuvan, että käyn kylillä jatkuvasti riekkumassa, mutta en mää kyllä käy. Käytiin nääs taannoin markkinatansseissa siskon kanssa, kelitkin suosi ja silleen. Piristi ja totesin, että ne on ne neljä seinää, jotka mua sekoiluttaa. Tansseihin kuitenkin ilmaantui mun vanha koulutoverini - sellainen, jonka näkeminen nostaa vanhat traumat jälleen pintaan.

Kouluaikana kuuluin takapulpeteissa hengaaviin friikkeihin/hylkiöihin (no onpa yllättävää!). Tai ei meistä kai hirveän moni mua lukuun ottamatta näyttänyt niin friikiltä, yksikin taisi punkvaiheidensa välissä naamioitua suht' tavalliseksi lukiotytöksi polkkatukkineen, neuleineen ja salkkuineen. Mutta selvästi hylkiöitä me oltiin, ei ollut tuntiaktiivisuutta eikä oltu mitään suosittuja tyyppejä. Vihattiin tietysti niitä etupulpetin aerobicbeibejä ja kaiken tietäviä aktiivisia ja ihania supertyttöjä, jotka kyllä osoittivat meille hylkiöille meidän paikan mm. liikuntatunneilla. Eipä tultu valituksi urheilujoukkueisiin ihan ekojen joukossa. Osaan vieläkin matkia niitä alentuvia "Hyvä!"-huutoja, joita supertytöt meille soivat, kun onnistuttiin joskus jossain. Olisin muuten onnistunut useamminkin, jos en olisi suurimman osan aikaa pistänyt hommaa ihan lekkeriksi ja löntystellyt matkalla kolmospesälle - kävi ilmi myöhemmin opiskeluaikana, että en olekaan ihan paska ihan kaikessa sporttaamisessa. (En kyllä silti aio hiihtää enää koskaan.)

No, tämä tansseihin ilmaantunut vanha lukiotoveri oli siis yksi näistä supertytöistä, ehkä se kaikkein superein. Mulla oli tästä aerobicbeibestä melkein jonkunlainen pakkomielle lukioaikana: mä en vaan tajunnut, miten joku pystyi olemaan niin täydellinen kaikessa. Täydellinen, vähän jopa epäsuomalainen ulkonäkö, tummat kiiltävät pitkät hiukset, Kylie Minoguen kroppa, lähes joka aineen arvosana 10. Aina lapa pystyssä tunneilla, aina ystävällinen (tosin "hieman" alentuvasti, totta kai). Voisin kuvitella, että aerobicbeibe on myöhemminkin onnistunut kertalaakista kaikessa mihin vaan ikinä onkin ryhtynyt.

Aerobicbeibe oli edelleen tismalleen saman näköinen kuin lukioaikoina. Aerobicbeibellä oli pieni muksu, joka oli tietysti täydellinen ja suloinen. Aerobicbeiben kroppa oli edelleen kuin Kyliellä, lisääntymisestä huolimatta. Ei rutun ruttua tai makkaran makkaraa vatsanahkaan kumartuessa. Aerobicbeiben elämä on taatusti täydellistä ja aina pelkkää auringonpaistetta eikä ikinä edes keskinkertaista. Voi tuska ja ahdistus. Pamahti mieleen oman elämän kaikki epäonnistumiset (onko mun elämässä ollut jotain onnistumisiakin?) ja mammamainen ulkomuoto.

Aerobicbeibe selvästi tunnisti mut ja pelkäsin jatkuvasti, että kohta se tulee sanomaan jotain ja sitten saan hävetä (itseäni). Ja kas, lopulta sitten beibe purjehtikin ihanasti meidän luo. Kysyi asunko paikkakunnalla ja onko mulla perhettä, mihin vastasin, että olen ihan just muuttamassa pois (mutta en päässyt täsmentämään, että en herranjesta ole jämähtänyt seudulle lukion jälkeen!) ja että perhettä on. Tämän jälkeen aerobicbeibe todennäköisesti katsoi, että hänen tiedonjanonsa on sammutettu ja armopalat päättyvät tähän, koska hän oli jo kääntymässä kannoillaan. Yritin vikistä vielä, että missäs beibe vaikuttaa, mutta sain vastaukseksi enää tokaisun paikkakunnasta, minkä jälkeen keskustelu päättyi kivan loppukesän toivotuksiin. Nyt on sitten jumalainen aerobicbeibe todennäköisesti siinä luulossa, että jäin aikoinaan lisääntymään pikkukaupunkiin - vaikka toisaalta mut saatetaan lukea ihmisten kastiin, kun olen kuitenkin onnistunut saamaan perheen enkä jäänytkään yksineläjäksi? Jotenkin kuitenkin tuli edelleen selväksi, että ei tässä ihan valtavaa arvostusta nautita.

Jonkun aikaa vitutti. Vitutti, että antaa aerobicbeibeille näinkin ison vallan ja vitutti, että aerobicbeibejä ylipäänsä on. Tunnistan muuten nykyäänkin joskus entiset aerobicbeibet. En osaa suhtautua, varsinkin jos tällainen aerobicbeibe yrittää olla mukava. Mitä se on vailla? Miksi se puhuu minulle, vaikka en ole lähelläkään sen tasoa? Vittuileeko se?




PSSSSST. Mistä saa hankittua vähän positiivisempaa ajattelutapaa? Olin muutaman päivän ihan maani myynyt ja ajoittain ajatukset olivat mustaakin mustempia (en edes viitsi kertoa kuinka mustia). Olin varma, etten saa työhaastattelukutsua. Kutsu tuli tänään ja olin siitä iloinen ehkä 10 minuuttia, minkä jälkeen aloin ajatella, että olen paskaakin paskempi vuosituhannen epäonnistuja, koska mua ei kelpuutettu töihin suorilla ja joudun vielä uusimaan työpaikan testitkin. Että joo, paska ennen ja paska nyt ja aina. Kaikessa.