Mä olen valitettavasti edelleen kuin maani myynyt. Alkaa jopa ihan itseäkin vähän huolestuttaa. Mut ehkä tää tästä. Mä jostain syystä synkistelen aina muutosten aikaan, vaikka nyt kai pitäisi kaiken logiikan mukaan olla toiveikas, iloinen ja optimistinen. Mä olen kaikkea muuta.
Edelleenkin korventaa, että joudun niihin perkuleen testeihin - millä ihmeen keinolla mä ne läpäisen, kun ei ole minkäänlaista työrutiinia tai edes opintoja alla? Pakko jotenkin koittaa prepata. Mä en tiedä mitä teen, jos en läpäise niitä testejä - mulla lähtee kyllä ihan viimeisetkin itsetunnon rippeet siltä istumalta. En voi ikinä enää katsoa itseäni peilistä tai toisia silmiin, jos vedän ne testit perseelleen. Mä olen reputtanut moisia testejä kyllä ennenkin, niissä on virhetoleranssi äärimmäisen pieni (mikä siis toki on oikein). Ja sellaisen kivan pikku virheen pystyy tekemään ihan jo pelkästään sen takia (tai ainakin mä pystyn), että ei ole vaikka nukkunut.
Olen parisen viikkoa nukuttanut lapsen tissillä päiväunille SISÄLLE. Olen samalla saanut itse nukuttua, koska en vaan edelleenkään nuku öisin. No, tänään kävi selväksi, että sisälle nukuttaminen ei onnistu enää: kaksi tuntia yritin ja joka kerta lapsi aloitti aivan hysteerisen kimeän huudon, kun yritin laskea sitä sänkyyn. Toisena vaihtoehtona se vaan pomppi ja kilkatti sängyssä, kunnes alkoi karjua. Ei kestänyt hermo enempää, piti luovuttaa ja skipata ekat unet ja mennä sitten lounaan jälkeen taas hölskyttämään hiekkatielle uneen. Mitenköhän hiivatissa tuon lapsen saa nukkumaan, kun meillä on tuossa vajaan viikon päästä käytössä enää parveke? Lähdenkö aina ensin rullaamaan toinen puoli rattaista pientareella ja palaan sitten kotiin vai mitähän hiivattia? Vai rullaanko kotona jonkun matonreunan avulla? Jessus sentään, lapsi on kohta vuoden ja meno on vieläkin tällaista.
Vauvavuoden paino alkaa ehkä himppasen tuntua myös parisuhteessa. Mulla on tunne, että me ei jutella enää mistään muusta kuin lapsesta tai nyt käsillä olevan muuton käytännön asioista. Kaipaan ehkä jotain sellaista positiivista huomiota. Ja sitä kahdenkeskistä aikaa. Ja kunpa kommunikointi ei olis aina tyyliä "Et sitten saanut puettua lapselle sitä ruokalappua!" vaan pikemminkin "Voisitko laittaa lapselle ruokalapun?". Me vaan ärhennellään ja nalkutetaan toisillemme koko ajan.
Olen alkanut itkeskellä vauvan muuttumista taaperoksi. Haluan pitää mun vauvan. En ehkä ikinä lopeta imetystä, jotta voin kuvitella, että mulla on vielä vauva.
Huomenna tulevat muuttolaatikot. Ei kun pakkaamaan.
Otan osaa :/ Olispa kiva keksiä tähän jotain pätevää sanottavaa, mutta olen hieman lost for words. Synkkyys kuulostaa pahalta, mutta sitäkin taitaa vahvasti tummentaa nukkumattomuus. Suosittelisin lääkkeitä, mut itsekin kävin tätä keskustelua pääni sisällä äskettäin hormoniunettomuuden aikaan ja tulin siihen tulokseen, että hittoako niillä lääkkeillä, kun ylös on noustava n kertaa yössä kuitenkin - on sitten lääketokkurassa tai muutenvaan väsy.
VastaaPoistaMuutosstressiin vois auttaa se, että nostaa vaan kädet ylös ja antaa vuoristoradan viedä. Jos hyvin käy, niin saapuessaan toiselle puolen onkin ihan kunnossa...
Voisitko saada järjestettyä testilomaa? Että saisit nukuttua pari päivää ennen testejä ihan kunnolla, niin ehkä ajatus juoksee sujuvammin?
Tuo nukkumisasia on hirveen hankala. Vieläkö pinniksiin myydään jossain niitä kehtojalkoja? Niin että sais sänkyyn ees jotain liikettä tönittyä, auttaisko se?
Edelleen tahtoisin niin auttaa. Voi kun olisitte lähempänä... Tervetuloa hermolomalle Savoon? No, voimia silti. Kovasti.
Mä luulen, että tässä ei nyt auta kuin se käsien nosto ja liikojen murehtimisten lopettaminen. Mä toivon, että mielialan jyrkkä lasku pakkasen puolelle oli jotain muutoksen aiheuttamaa ja tästä on vaan suunta ylöspäin. Nyt kun ollaan jo täällä uudella paikkakunnalla, niin tuntuu helpommalta, joskin meinaan repiä verkkarit kun en kestä tätä sekasotkuista asuntoa ja sekavuutta muutenkin. :P
PoistaTestiloma on muuten älyhyvä idea. Ehkä sekin auttais, jos mies menis vaikka pariksi yöksi sohvalle ihan varmuuden vuoksi ja heräilisi sitten tarvittaessa (sillä on onneks loma elokuussa).
Mä saatan harkita noita kehtojalkojakin. Siinä on vaan se mutta, että sängyssä tuo kaveri saattaa pompahdella pystyyn montakin kertaa, mutta kärryissä se on ehdollistunut makaamaan paikallaan. Nyt muutamien päivien testauksen perusteella päikkäripaikaksi saattaa vakiintua parveke, junnu on aika hyvin nukahtanut siellä vaunuihin. Mä en edelleenkään silloin välttämättä saa nukuttua itse, mutta ei taida auttaa... Ja nyt oon taas nukkunut paremmin öitäkin.
Kiitos tsempeistä, taas kerran! Eiköhän tää tästä. Kyllä ton kersan on väistämättä joskus opittava nukkumaan...ja kunhan mäkin saan aina pari parempaa yötä väliin, niin kestän.
Briolla ainakin on niitä keinutassuja, voi olla ihan kokeilemisen arvoinen vinkki :)
VastaaPoistaTsemppiä! Tuo parisuhepuoli kuulostaa niin tutulta :(
Kiitos sinullekin!
PoistaJep, noi keinutassut on otettava harkintaan. Tuntuu vaan hassulta, kun kyseessä on kuitenkin ihan justiinsa vuoden ikäinen kaveri. :P
Eilen toisestakin suusta kuulin, ettei tän kesän pitänyt näin mennä. Ihan kamalaa. Pitkä matalapaine ei on raskas asia, minkä tietysti älykkäänä naisena tiedät, mutta kunhan taas latelen itsestäänselvyyksiä.
VastaaPoistaTesteihin en osaa laadukkaita neuvojani jaella kun en tiedä mistä testeistä on kyse, mutta parisuhdesontaa hanskaan kyllä tosi hienosti. Me jutellaan tasan lapsesta ja haukutaan naapuria. Ja joskus jaanaan tulemaan töistä ja kohtaamistani idiooteista. Sitten mietitään tuleeko jotain teeveestä ja mitä syötäis iltapalaksi, vaikka todellisuudessa nukahdan nykyään useimmiten nukutushommissa ENNEN lasta.
Isännällä alkaa kiristää kotielo (onhan se jo kolmatta viikkoa himassa) ja piti tietysti käydä sille aamulla urpoamaan, että sukat voi pukea sylissäkin - ei tartte aina hosua hoitopöydällä (joka meillä on varmaan vielä seuraavat viisi vuotta käytössä).
Pakkaaminen on ihan parasta, kun saa heittää oikein paljon kamaa menemään. Lootien roudaaminen on ihan jotain muuta. Pakkaa, muuta ja katsele siellä Kaupungissa tulisiko valoa eloon. Jos ei, niin keksitään porukalla joku OIKEA ratkaisu!
Otetaan hei oikeen päänseinäänhakkausskaba - kumpi imettää pidempään!! :D
Virkkeessä kolme on tarpeeton 'ei'.
PoistaMeillä oli ennen muuttoa joku ihan älytön kilpailu, kumpi keksii enemmän negatiivista sanottavaa toisesta. Ei tietenkään tietoinen kilpailu, mutta sellaiselta se meininki useimmiten vaikutti. Nyt on nokittelu vähän hellittänyt, kun ollaan saatu luumme Kaupunkiin - ehkä tää tästä. Ollaan varmaan huomattu, että asioista voi selvitä helpommin, jos tekee vähän yhteistyötä.
PoistaOiskin saanut pakattua kunnolla...vaan ei saanut. Toi lootien roudaus oli muuton helpoin osa, varsinkin kun ei itse ihan järkyttävästi tarvinnut siihen puoleen osallistua. Mut mä toivon, että elo tästä vielä kirkastuu. En oo vielä päässyt kauheasti ulkoilemaan, kun on kaikki pikkasen vaiheessa täällä sisällä, mutta pikkulenkki tossa lähistöllä oli ainakin kovin positiivinen kokemus. Kauheesti täällä on koiria ja lapsia. Ja siis hitto, lenkillä tulee ihmisiä vastaan, koko ajan! Mieletöntä!
Lähden ehdottomasti mukaan imetysskabaan. :P :P En todellakaan tiedä, miten saan ikinä lopetettua.