En ikinä koskaan milloinkaan enää muuta

Pitäis raivokkaasti olla purkamassa laatikoita ja nyssäköitä, mutta mielenterveys on mennä, joten heitän taas kirjallisen yrjön. Pitemmittä lätinöittä, kuka jumalaare keksi muuttaa tuollaisen karvan vajaa vuotiaan kanssa?! Tämä on yhtä persettä! Aivan täyttä hevonpersettä!

Muutossa ei tällä kertaa ollut ongelmana kantoapu, muuttolaatikoiden koko tai laatu tahi muuttoauton koko. Muuton suurin ongelma on ollut, anteeksi nyt vain, LAPSI. Pakkausvaiheessa se oli hoidossa yhden puolikkaan päivän, jolloin mulla oli siis aikaa pakata vauhdilla jotain omia kamoja. Mähän olen lievästi hamstraukseen taipuvainen ja kaikilla mun esineillä on joku pirun tunnearvo (*, joten karsintaa olis ollut syytä suorittaa raakalla kädellä. Vaan kun ei ehtinyt, ei mitään tsäänssejä. Näin ollen mukaan lähti ihan kaikki ryönä, mitä kaapit vaan olivat sisuksiinsa kätkeneet. Ja nyt se ryönä on sitten täällä uudessa kodissa - ongelmana on taas se, että tuon kaiken tieltään tuhoavan törkymöykyn ja täystuhon kanssa ei paljon tavaroita järjestellä. Tällä hetkellä fiilis on se, että mielenterveys on jo järkkynyt pahasti ja tekee lähinnä enää mieli piiloutua kaappiin tuolta lapselta. Mä en meinaa yhtään kestää sen tarvitsevuutta ja lahkeessa roikkumista tai raivareita, kun se ei pääsekään repimään kaikkea mahdollista ulos kaapeista ja tasoilta. Olen ihan helskutin kyllästynyt siihen, että mun joka sana on "ei" ja että reaktio tähän sanaan on iloinen (vittumainen) virnistely ja hihitys. Hehheh. Äitiä ei enää naurata.

Uusi asunto. Me ei mahduta tänne. Uuden asunnon pitäisi olla neliön suurempi kuin edellisen, mutta pohja on jotenkin kai jännä, koska aiemmin ihan kivasti mahtuneet huonekalut eivät meinaa millään löytää paikkaansa. Olohuone on ahdas ja saman kohtalon tullee kokemaan myös meidän makkari. Ei ole välieteistä, joten vaunut ovat tällä hetkellä keskellä eteistä ja seilaavat aina sen mukaan pois tieltä miten liikutaan. Ei ihan mahdottoman hyvä järjestely. Kylppärissä ja vessassa ei ole kaappitilaa, joten kaikki purkit ja purnukat ovat vielä saunan lauteilla. Ja koska tavaroiden laittaminen paikoilleen on edennyt niin toivottoman hitaasti, joka paikassa on vielä laatikoita ja täysinäisiä vaatesäkkejä. Yksikään mun vaatteistani ei ole esimerkiksi vielä kaapissa, joten kaivelen sitten aamuisin vaatteeni aina jostain säkistä kiroilujen saattelemana. Lattiat ovat törkylikaiset, joten itse kuljen sisäkengillä; lapsi on aina kauttaaltaan ihan musta nuohottuaan koko päivän lattioita. Aivan suunnattoman turhauttavaa ihmiselle, jonka on vaikea kestää tällaista keskeneräisyyttä.

Sen lisäksi, että olis yritettävä saada tämä muutto suoritettua loppuun, olen jotenkin ihan hemmetin kyllästynyt tähän lapsenhoitojuttuun. Älyttömän moni on sanonut, että koko ajan helpottaa kun lapsi kasvaa, mutta minusta on kyllä käynyt ihan päinvastoin. Ei helpota yhtään. Käsi ylös, kenen mielestä on jotenkin nautittavaa ja ihanaa kotoilla tuollaisen purevan, sylkevän, kaikkia hoitotoimia vastustavan kääpiön kanssa, joka tahtoo vaan ihan koko ajan kävellä jonkun perhanan pallon perässä (sitä pitää siis kävelyttää, ei kävele vielä itse), repiä, syödä tai hajottaa kaiken ja hengata kiinni lahkeessa tai sylissä (kunhan syli liikkuu). Tämähän on ihan järkyttävää. Ei yhtään lohduta, että kyseessä on taas joku vaihe, joka loppuu aikanaan, kun joka päivä tuntuu vuodelta.



*) Edellisessä muutossa sain jopa roskiin mm. mummoni vanhat ulostuslääkkeet, jotka olivat kaapissani luonnollisesti muistona mummosta. Sain myös heitettyä menemään kasoittain n. 15 vuotta vanhoja alusvaatteita, joita en myöskään ollut aiemmin raaskinut heittää menemään, koska niitähän saattaisi vaikka tarvita, jos joskus tulisi tilanne, että kaikki muut alusvaatteet olisivat vaikka pesussa. Että tämä on meininki.