keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

En ikinä koskaan milloinkaan enää muuta

Pitäis raivokkaasti olla purkamassa laatikoita ja nyssäköitä, mutta mielenterveys on mennä, joten heitän taas kirjallisen yrjön. Pitemmittä lätinöittä, kuka jumalaare keksi muuttaa tuollaisen karvan vajaa vuotiaan kanssa?! Tämä on yhtä persettä! Aivan täyttä hevonpersettä!

Muutossa ei tällä kertaa ollut ongelmana kantoapu, muuttolaatikoiden koko tai laatu tahi muuttoauton koko. Muuton suurin ongelma on ollut, anteeksi nyt vain, LAPSI. Pakkausvaiheessa se oli hoidossa yhden puolikkaan päivän, jolloin mulla oli siis aikaa pakata vauhdilla jotain omia kamoja. Mähän olen lievästi hamstraukseen taipuvainen ja kaikilla mun esineillä on joku pirun tunnearvo (*, joten karsintaa olis ollut syytä suorittaa raakalla kädellä. Vaan kun ei ehtinyt, ei mitään tsäänssejä. Näin ollen mukaan lähti ihan kaikki ryönä, mitä kaapit vaan olivat sisuksiinsa kätkeneet. Ja nyt se ryönä on sitten täällä uudessa kodissa - ongelmana on taas se, että tuon kaiken tieltään tuhoavan törkymöykyn ja täystuhon kanssa ei paljon tavaroita järjestellä. Tällä hetkellä fiilis on se, että mielenterveys on jo järkkynyt pahasti ja tekee lähinnä enää mieli piiloutua kaappiin tuolta lapselta. Mä en meinaa yhtään kestää sen tarvitsevuutta ja lahkeessa roikkumista tai raivareita, kun se ei pääsekään repimään kaikkea mahdollista ulos kaapeista ja tasoilta. Olen ihan helskutin kyllästynyt siihen, että mun joka sana on "ei" ja että reaktio tähän sanaan on iloinen (vittumainen) virnistely ja hihitys. Hehheh. Äitiä ei enää naurata.

Uusi asunto. Me ei mahduta tänne. Uuden asunnon pitäisi olla neliön suurempi kuin edellisen, mutta pohja on jotenkin kai jännä, koska aiemmin ihan kivasti mahtuneet huonekalut eivät meinaa millään löytää paikkaansa. Olohuone on ahdas ja saman kohtalon tullee kokemaan myös meidän makkari. Ei ole välieteistä, joten vaunut ovat tällä hetkellä keskellä eteistä ja seilaavat aina sen mukaan pois tieltä miten liikutaan. Ei ihan mahdottoman hyvä järjestely. Kylppärissä ja vessassa ei ole kaappitilaa, joten kaikki purkit ja purnukat ovat vielä saunan lauteilla. Ja koska tavaroiden laittaminen paikoilleen on edennyt niin toivottoman hitaasti, joka paikassa on vielä laatikoita ja täysinäisiä vaatesäkkejä. Yksikään mun vaatteistani ei ole esimerkiksi vielä kaapissa, joten kaivelen sitten aamuisin vaatteeni aina jostain säkistä kiroilujen saattelemana. Lattiat ovat törkylikaiset, joten itse kuljen sisäkengillä; lapsi on aina kauttaaltaan ihan musta nuohottuaan koko päivän lattioita. Aivan suunnattoman turhauttavaa ihmiselle, jonka on vaikea kestää tällaista keskeneräisyyttä.

Sen lisäksi, että olis yritettävä saada tämä muutto suoritettua loppuun, olen jotenkin ihan hemmetin kyllästynyt tähän lapsenhoitojuttuun. Älyttömän moni on sanonut, että koko ajan helpottaa kun lapsi kasvaa, mutta minusta on kyllä käynyt ihan päinvastoin. Ei helpota yhtään. Käsi ylös, kenen mielestä on jotenkin nautittavaa ja ihanaa kotoilla tuollaisen purevan, sylkevän, kaikkia hoitotoimia vastustavan kääpiön kanssa, joka tahtoo vaan ihan koko ajan kävellä jonkun perhanan pallon perässä (sitä pitää siis kävelyttää, ei kävele vielä itse), repiä, syödä tai hajottaa kaiken ja hengata kiinni lahkeessa tai sylissä (kunhan syli liikkuu). Tämähän on ihan järkyttävää. Ei yhtään lohduta, että kyseessä on taas joku vaihe, joka loppuu aikanaan, kun joka päivä tuntuu vuodelta.



*) Edellisessä muutossa sain jopa roskiin mm. mummoni vanhat ulostuslääkkeet, jotka olivat kaapissani luonnollisesti muistona mummosta. Sain myös heitettyä menemään kasoittain n. 15 vuotta vanhoja alusvaatteita, joita en myöskään ollut aiemmin raaskinut heittää menemään, koska niitähän saattaisi vaikka tarvita, jos joskus tulisi tilanne, että kaikki muut alusvaatteet olisivat vaikka pesussa. Että tämä on meininki.

13 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Tiedän niin tuon tunteen, joskin mulla on 9kuukautinen ipana joka on niin kiinni minussa että huh! Muutettiin viimeks tytön ollessa 3kk, se oli vielä helppoa (jos ei ota huomioon sitä että mies makas 40 asteen kuumeessa ja lapset ei paljo huonommaks pistäneet, joskaan yllättäen eivät vain lääkkeet). Tällä hetkellä en muuttais mistään hinnasta!

    Sen verran vielä, että kyllä se ihan oikeasti helpottaa. Sitte vaan tulee uhmat sun muut ihanat kaudet.. Saatko luksus mihinkään hoitoon vielä, että saisit purkaa rauhassa kamoja?

    T. Yks joka ei voi sietää keskeneräisyyttä (kahen lapsen kanssa siihen turtuu)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli oikeasti eilen illalla ja tänä aamuna sellainen olo, että mun täytyy mennä vähäksi aikaa piiloon tonne vaatehuoneeseen, että jaksan/kestän. Illalla kun isä on tullut kotiin, lapsi on vääntänyt isän sylissä itkua, kun se ei muka kestä olla erossa musta (vaikka siis seisoisin vieressä). Huh. Lapsi nukkui kunnon päikkärit tänään ja sain hengähdettyä - otin ihan levon kannalta - ja nyt on taas jo helpompi olla.

      Mä totisesti toivon, että tämä helpottaa vielä joskus! :D

      Mun äiti tulee huomenna pariksi tunniksi auttelemaan järjestelyssä. Sekin auttaa, kun kyllä parissa tunnissa saa jo ihan kivasti aikaan, jos voi suht' rauhassa tehdä. Ehkä meillä on vielä toivoa. ;)

      Poista
  2. Meilläkin raivotaan, purraan koiraa/revitään korvista, karjutaan perään, purraan äitiä, kiukutellaan, hajotetaan kaikki, saadaan haavereita aikaan jokatoinen pv. Onnhan näitä, mut hallelujaa, poika on syönyt jo viikon hyvin ja kaksi yötä on mennyt yhdellä(!!) syötöllä. Mä totesin että on tää nyt jo helpompaa kun kaitsin pojan 6kk serkkulikkaa, sitä piti kantaa KOKOAJAN. Onneks ei meillä sentäs enää, vauhti on korvannut sen kantamisen. Paitsi ko mä teen ruokaa/puen niin sit pitäs kantaa..

    Jospa saatta äkkiä muuton ojennukseen. Muutot on arsesta, samoin ryönä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon myös, että muuton kanssa alkais pikkuhiljaa helpottaa. Tuon lapsen kanssa kaikki tekeminen on vaan ihan hiton hidasta!

      Hyvä, että teillä ruoka maistuu. Ja ne unetkin!

      Musta tuntuu, että meidän jannua saa kyllä vieläkin kanniskella ihan omiksi tarpeiksi, kädet on olleet kovilla. En edes tiedä missä meidän kantoväline on, niin en ole voinut yrittää kanniskella selässä.

      Poista
  3. Ei se helpota, se on ihan valetta koko väite. Helpointa on silloin, kun vauva on vastasyntynyt, mutta useimmat äidit on siinä vaiheessa ihan paskana synnytyksestä. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No NIIN! Me arvattiin oikein!

      Poista
    2. Kylläpäs helpottaa :) Sillonkin kun tekis mieli kiljua pää punaisena uhmikselle, että "koita päättää jumalauta!" kun sitä vaan kiukuttaa, eikä se osaa itsekään päättää vihaako se vaippaa vai pottaa enemmän (ja pissaa sit lattialle), niin sillonkin se helpottaa, kun tietää että kohta se viihtyy omassa huoneessa, turvassa, omien lelujensa kanssa vartin. Ennen se ei viihtynyt missään, mutta nyt se viihtyy. Voi siivota, laittaa ruokaa tai vaan maata sohvalla vartin silmät kiinni. Tähän saumaan kannattaa sit pyöräyttää se pikkukakkonen - ettei totuus unohtuisi ;)

      Poista
    3. Täytyy sanoa, että mun päässä on joku glorifioitu kuva siitä alkuajasta (jos nyt ei lasketa ihan sitä alkua haavakipuineen ja arkoine tisseineen), että kun se oli olevinaan ihan piece of cake. Mut en tiä, saatan muuttaa mieltäni, koska meillä on ehkä ollut näkyvissä jo joku pieni muutos. Pieni mies ei roikukaan enää ihan koko aikaa mun lahkeessani!

      Poista
    4. Täytyy sanoa, että mun päässä on joku glorifioitu kuva siitä alkuajasta (jos nyt ei lasketa ihan sitä alkua haavakipuineen ja arkoine tisseineen), että kun se oli olevinaan ihan piece of cake. Mut en tiä, saatan muuttaa mieltäni, koska meillä on ehkä ollut näkyvissä jo joku pieni muutos. Pieni mies ei roikukaan enää ihan koko aikaa mun lahkeessani!

      Poista
  4. Ei teidän naperolla oo sellasta taaperokärryä vai mikälie? Meille kun hommattiin sellanen, niin ei tarvinnut sen jälkeen kävelyttää yhtään, vaan veti sen kanssa ympäri kämppää suurinpiirtein aamusta iltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis sillä, mutta ei se ole ainakaan tähän mennessä oikein osannut käyttää sitä. Heti kun tulee eka seinä vastaan, alkaa julmettu huuto ja sitten kontataan taas kiinni äidin jalkaan. Mut nyt on vähän sellainen kutaja, että pari viikkoa on tehnyt ihmeitä ja jätkä ei roikukaan ihan joka hetki kiinni mussa vaan osaa jopa välillä konttailla ihan itsekseen omaan huoneeseensa jne. Että ehkä tää sittenkin helpottaa?!

      Poista