Muuton kynnyksellä

En voi sanottavammin kehua fiiliksiä edelleenkään. Tai miten sitä kuvailisi - mä olen kauhean rakastunut noihin mun mukuloihin ja olen muutenkin sitä mieltä, että tämä vauvavuosi on ainakin toistaiseksi ollut helpompi kuin esikoisen. Tämä siitäkin huolimatta, että vauva ei nuku päiväunia sitäkään vähää kuin isoveljensä. Se ei kuitenkaan vaadi ihan jatkuvaa viihdytystä ja liikuttamista, vaikka jonkun verran kannankin sitä liinassa. Jossain vaiheessa se nukkui liinassa päivän ainoat unensa, mutta nyt eivät unet maistu enää siinäkään. Eikä sen puoleen vaunuisssa, sängyssä tai autossakaan. Olen hyväksynyt sen tosiasian, että meillä on vauva, joka nukkuu ehkä kaksi puolen tunnin pätkää päivässä. Koska taaperokin jättää usein päiväunet väliin, mulla ei ole päivän mittaan juuri lepohetkiä. Ja koska vauva vetää tissiä tunnin, parin välein, mulla ei ole niin sanottua omaa aikaa oikeastaan enää ollenkaan. Joskushan se vähän ottaa pattiin, mutta olen silti mielestäni kestänyt sen aika hyvin - kai mun pitäisi antaa siitä itselleni vähän krediittiäkin. Taaperon saa kuitenkin välillä hoitoon mummoloihin ja se ulkoilee melko usein isänsä kanssa, joten silloin saan vähän hengähtää.

Olin juuri nelisen viikkoa kipeänä. Meissä kiersi ensin kaikissa joku pienempi lenssu, sitten olimme pari päivää suht' oireettomia ja sitten alkoi uusi tauti. Muhun nää taudit iskivät tietysti pahiten ja olin tuon neljä viikkoa melkein kokonaan kuumeessa. Ja minähän en ole yleensä ruukannut pahemmin kuumeilla, mutta nyt nousi kuume usein lähemmäs 39:ää. Tauti talttui viimein antibioottikuurilla. Voin kertoa, että siinä vaiheessa kun neljän viikon jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa ulos, oli aika voittajafiilis. Mummoloita oli pakko taas hyödyntää pahimmissa tautivaiheissa.

Taapero on edelleen vilkas ja uhmakas. Se on alkanut nähdä painajaisia ja heräilee toisinaan öisin. Välillä se on öisin tullut meidän sänkyyn, ja mun puolesta saa tullakin, koska ei se sitä niin usein tee. Päiväunet on nykyään meidän kompastuskivi, koska taapero ne edelleen tarvitsisi - muuten se saattaa nukahdella holtittomasti esim. ruokapöytään tai lattialle kesken leikin tai sitten se on tavallistakin vaikeampi. Taaperoa on vaan välillä mahdoton saada rauhoittumaan enkä mä viitsi loputtomiin yrittää sitä nukuttaa. Iltaisinkin nukkumaanmenoista on tullut vaikeampia ja luultavasti myös pimeä on alkanut vähän pelottaa.

Kerhoa taapero rakastaa. Sillä vaikuttaa olevan siellä jonkunlainen "bestiskin". Täytyy ehdottomasti jatkaa kerhoa, vaikka nyt muutetaankin vähän kauemmas. Se tietää sitten vaan kerhoaamuina vähän aiempaa herätystä ja omalla kohdalla bussimatkaa sekä parin tunnin hengailua vanhalla asuinseudulla, mutta en todellakaan henno noita viikon kohokohtia taaperolta poiskaan ottaa.

Sosiaalisesti mikään ei ole muuttunut. Mä en synnytyksen jälkeen uskaltanut mennä lasten kanssa kertaakaan isompaan puistoon, koska pelkäsin, että siellä tulee jotain puhetta vauvan syntymästä enkä olisi kestänyt puhua sektiosta (*. Näemmä mä häpeän sitä aika paljon, vaikka se tapahtumana nyt olikin todella paljon ihanampi verrattuna siihen aiempaan traumakokemukseen. Silti esimerkiksi kertaalleen aloin parkua vauvakahvilassa (kun vauva oli noin pari kuukautta ja olin yhdessä infossa siellä), kun joku otti puheeksi synnytyksen, joten en todellakaan halunnut ottaa sitä riskiä, että alan yhtäkkiä nyyhkiä jossain puistomammojen keskuudessa. Nyt en ole mihinkään vauvakahvilaan tullut menneeksi, en tiedä pitäisikö yrittää jos jonkun kerran sattuisi tuo siippa olemaan kotona niin että taapero voi jäädä sen kanssa. Sielläkin on kuitenkin ne omat klikkinsä enkä ole varma, kestänkö mennä johonkin nurkkaan yksinäni imettämään. Ehkä jos sillä verukkeella lähtisi, että löytäisi jonkun, joka voisi opettaa lisää kantoliinasidontoja, niin homma voisi toimiakin. En kuitenkaan enää haikaile, että mistään löytyisi varsinaista äiti-lapsiseuraa.


Kohta muutetaan. En ole pahemmin edes uskaltanut ajatella koko asiaa. Meille ei nyt tule muuton takia sen ihmeemmin jouluakaan - mennään toki joulunpyhiksi mummoloihin, mutta kotia ei koristella tai tehdä kotiin jouluruokaa. Voi olla, että siippa viettää osan joulusta pakkaamassa kotona kun minä ja lapset ollaan mummoloissa.


*) Mulla ei siis ole mitään kavereita siellä puistossa, mutta joskus vähän ennen vauvan syntymää pari äitiä alkoi kysellä mun laskettua aikaa ja siitä päättelin, että joku voi ehkä keksiä ottaa puheeksi synnytyksen. Lisäksi siippa on käynyt siellä puistossa, joten ne porukat tuntevat/tunnistavat tuon meidän jälkikasvun.