torstai 25. kesäkuuta 2015

Ilmoja pidellyt

Kah, terve vaan. Täällä ollaan. Välissä vähän jo parempi ja selväjärkisempikin jakso, nyt taas jo sekoiluttaa uudelleen. Tilanne on tämä: Meillä on melkein 3-vuotias itsemurhakandidaatti ja ikiliikkuja, joka ei juuri koskaan kävele - se juoksee. Ja se karkailee. Ja se ei tahdo ja se tahtoo ja se ei tahdo ja se tahtoo ja se saa kilareita joka herranperkeleen asiasta. Kuuluu tietysti asiaan. Menee aalloissa, kuten muillakin - nyt taas on vaikeampaa. On opittu sellaisia mukavia taitoja kuten sisälle syljeskely, jatkuva veljen piinaaminen tai tahallaan vaipasta lattialle pissaaminen. Jep, se ei suostu potalle eikä pöntölle eikä mihinkään. Tunnistaa hädät, kertoo monesti että nyt tulee pissa tai nyt tulee kakka ("Ei saa katsoa!"), mutta ei tee tarpeitaan muualle kuin vaippaan - tai lattialle. En viitsi pitää missään alushousuissa edes kotona, koska kaveri laskettaa niin surutta housuihinsa, että en jaksa sitä pyykki- tai siivoushärdelliä. Ehkä se joskus parikymppisenä sitten oppii. Vituttaa, ihan näin reippaasti ilmaistuna, kun muut kehuskelevat lastensa kuivaksi oppimisella. Ei onnistu tässä taloudessa.

Sitten meillä on tuollainen melkein 1-vuotias, joka ei vielä ryömi. Kyllä. Hassua kyllä, kesti melko kauan ennen kuin neuvolassa kuuntelivat huoltani aiheesta - se se olisikin jännä, kun siinä laitoksessa joskus otettaisiin aidot huolenaiheet todesta eikä tyrkytettäisi korviketta ja unikouluja. Olemme siis pääsemässä fysioterapiaan. Vauva on alkanut osoittaa lieviä turhautumisen merkkejä paikallaan pysymiseen, heittelee kyllä sujuvasti leluja ympäriinsä, mutta kettuuntuu niin vietävästi kun ei pääse niiden perään. Kierimällä pääsee johonkin, mutta usein kierii sitten jonnekin kaapin alle jumiin, joten huuto on lähes jatkuvaa. Pidänkin kersaa ihan hemmetikseen nykyään kannossa selässä, pysyy edes hetken tyytyväisenä - ja nukkuu. Kun ei enää onnistu nuo parvekenukkumisetkaan. Liikkuvissa vaunuissakaan ei ole pahemmin enää nukuskellut päiväuniaan, 45 minuuttia onnistuu tuurilla. Hiekkalaatikolla mun on kanniskeltava jannua myöskin selässä, koska ei se viihdy yksinään vaunuissa mutta en mä sitä viitsi laskea mötköttämään liikuntakyvyttömänä tai korkeintaan kieriskelevänä mihinkään hiekkikseenkään. Istuttaakaan sitä ei kuulemma vielä saisi, kun ei osaa itse nousta istumaan.

Kuopuksella on allergiaepäilyjä, mutta mitään pahiksia ei olla oikein saatu kiinni. Olen ollut kuukausia maidottomalla, soijattomalla ja munattomalla imetysdieetillä. Epäilen, että joudun jättämään viljatkin. En tosin ole aivan varma, miksi mun pitää dieetata, kun kuopuksen ihottumaan ei ole tullut minkäänlaista helpotusta mun dieetin myötä, mutta ehkä asia vielä selviää. Välillä ketuttaa koko dieetti, varsinkin jos pitää "tien päällä" saada jotain syötävää. Mutta imetystä en lopeta tyyliin ennen kuin kuolleen ruumiini yli, se on asia jossa en aio epäonnistua (vaikka kaikessa muussa ehkä olenkin). Tosin nyt näyttää vähän jo siltä, että sekin onnistumisen ilo ollaan multa viemässä pois, kun kuopuksen tissin pureskelu ei ota laantuakseen. En todella halua, että imetys loppuu niin.

Välillä on ollut omia hetkiä, olen jopa piipahtanut lyhyesti pari kertaa pääkaupunkiseudulla yksinäni. Monesti kuitenkin tulee pitkiäkin jaksoja ettei mulla ole mitään omaa aikaa. Se on alkanut olla aika raskasta ja korostaa entisestään mun juopaa muuhun maailmaan. Mä en ehdi perehtyä oikein mihinkään perheen ulkopuoliseen, vaikka päälle tekis tosi terää ajatella joskus jotain muutakin. Hauskaa oli, kun olin kotiseudulla käymässä ja kilahtelin sielläKIN pienesti äidilleni - hän ilmaisi huolensa kun en saa omaa aikaa, mutta ei sitä omaa aikaa kyllä järjestynyt sielläkään. En mä kaipaisi kuin ehkä hetken, että saisin joskus vaikka kynnet lakattua tai jotain muuta hömppää, mutta ei sitä vaan järjesty. Illat kotona olen edelleenkin vähän paniikissa: "Kohta se herää kuitenkin." enkä osaa oikein yhtään rentoutua, ja niitä päikkärivapaitahan meillä ei ole.

Joten sellaista kivaa. Kohta alkaa puolison loma ja siirrymme ehkä hetkeksi mökille nyt kun siellä on viittä vaille valmis elukkatarhakin. Ja taidan päästä nuuhkuttelemaan erästä vastasyntynyttäkin (ei omaa).

8 kommenttia:

  1. Meidän melkein 3-vuotias ei edes tunnista, että pissa tai kakka on tulossa/tulee. Eikä suostu potalle tai pöntölle. Että et ole yksin. Symp symp.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sympatiat sitten sinnekin! Kyllä sitä hyvin tietää, että kaikki ajallaan ja yksilöitä ovat (etc.), mutta jotenkin silti ehtii turhautua.

      Poista
  2. Jos meillä ei olis ihan rehellinen "saat niin maan perkeleesti karkkia jos teet pottaan" toiminu, niin en usko että tuo umpiluupää neiti olis ollut vielä 3-v. kuiva... En mä usko että se teidänkään poikanen kovin montaa viikkoa kehtaa koulussa käydä vaipoissa ennenku taipuu... Mutta ymmärrän kyllä miten stressaa!

    Meillä 2v 3kk ei puhunut sanaakaan viikko sitten. Ei mitään. Hieman oli alkanut jo keittää ihmisten ihmettely. Johan tuota poikaa joku ukko haastatteli kaupassa 11kk ikäisenä, ja sit kääntyi mun puoleen täysin hämillään, että miksei se vastaa. Mä olin ihan yhtä ihmeissäni, että no eikai kaikki puhu alle vuoden iässä, mut saatiin sit odotella vielä vuosi ja kolme pitkää kuukautta lisää. Jopa ne neuvolassa kysyi, että huolestuttaako se puhumattomuus meitä. Oli jälleen semmonen olo, että mikä on oikea vastaus? Ilmeisesti olis ollut syytä huolehtia, kun ei ollut edes tavuja mitä se toistelisi, vissiin ei oo "normaalia". Tai no, kaikki oli "e". Se luki kuvakirjaakin osoittaen eri kuvia ja sanoen jokaisen kohdalla sen saman "e". No mut nyt tuo poika sit on löysännyt kielenkantojaan ja viikossa on tullut noin 10-20 sanaa, joten kaipa se siitä... Joku solmu aivoissa aukes, koska yhtäkkiä se vaan alkoi sanoa mua äitiks ja kutsua siskoaan nimellä ja sit niitä sanoja on tippunu vähän niinku jatkuvaan.

    Älyttömän hienoa, että saatte apua liikkumiseen pienelle. Kaverin muksu oli 10kk paikallaan, sit alkoi terapoituna aikalailla suoraan kontata ja 1v 5kk kävellä. Eli mun luotto ft kohtaan on kyllä korkeella.

    Lopetetaanko perinteiseen tsemppi-toivotukseen? Je. Pärjäilkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Btw. Mites toi Bumbo-istuin? Siinä sais istua (jos suostuis) ja vois vaikka paremmin viihtyä?

      Poista
    2. Se on varmaan minkä tahansa jutun kanssa, että ihmiset tietää sen keskivertovauhdin millä nuo taniaiset kehittyy ja sitten alkaa se kysely. Mä myönnän ihan suorilla, että mulle on nää kehittymisjutut jotenkin tosi vaikeita. Mä en osaa selittää, mutta tosi tosi monesti mä en halua puhua koko aiheesta, koska siihen tuntuu usein tulevan jotenkin ikävä sävy. Kun ei nää asiat nyt kellään mene just silleen kuin toisilla ja sitten...en minä tiedä. Ihan kuin olis kyse joistain urheilusuorituksista tms. Mä en osaa yhtään suhtautua. Kaikki aina pehmentää, että no kaikki ajallaan, mutta sitten kuitenkin jankataan, että no joko se ryömii tai kyllä se varmaan kohta. Ja sitten mä olen ihan liian taipuvainen ajattelemaan, että joku pieni kehitysviive on just mun vikaa, kun en ole syönut raskausaikana tarpeeksi vitamiineja tai en ehtinyt kerran tarpeeksi nopeasti hätiin ja vauva ehti itkeä minuutin.

      Mä mietin Bumboa joskus aiemmin, mutta siinä vaiheessa sitten ajattelin, että ei sillä enää mitään tee. Nyt oon välillä rehannut vauvaa turvakaukalossa esim. vessaan ja suihkuun mun kanssa. Siinäkin on vaan sitten just se ongelma, että jannu alkaa heitellä lelujaan ja sitten menee hermo.

      Poista
  3. Lahjonta on toiminut meilläkin potta- ja muissakin asioissa. Tarroja on jaeltu ja sit meillä on ollut sellasia magneetteja isossa laatassa, josta voi irrottaa kuormuri- tai kaivurimagneetin palkkioks.
    Esikoisella myös oli jos jonkinlaista välttödieettiä, mut mikään ei toiminut. Pientä helpotusta toi viljojen ja maidon pois jättäminen, mutta iho oireili silti jatkuvasti todella pahasti ja yöt oli yhtä huutoo ja raapimista. Kunnes osasyylliseksi osottautui meidän kissat.
    Mulla ei oo kokemusta tosta bumbo-istuimesta, mutta yhdellä kaverilla oli sellanen ja ainakin niillä siinä viihdyttiin tosi hyvin. Ja siihenhän saa tosiaan laittaa vaikkei osaiskaan istua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä toimi tarralahjonta jonkun aikaa. Mene ja tiedä kuinka paljon vaikutti se, että kiinnostuksen lopahtamisen jälkeen sain selville, että anoppilassa jantteri saa tarroja palkkioksi melkein mistä vaan. Ei siis toimi tarrat. On myös kokeiltu esim. turmiollista tablettia, mutta kaveri vaan hönöttää tabletin kanssa potalla eikä ole pienintäkään aikomusta tehdä sinne pottaan mitään.

      Mä niin toivon, että meidän allergiapahikset ei ole meidän elukat. Multa meni 30 vuotta saada elämäni ensimmäinen elukka ja jos noista nyt joudun luopumaan, niin asia on mulle niin vaikea ettei sitä tajua kukaan. Elukat on myös mun lapsia. Me oltiin kyllä tässä taannoin viikko erossa elukoista eikä kuopuksen allergia helpottanut yhtään, ihan samaa raaputusta oli kaikki yöt. Myöskin prick-testit näyttivät negaa, joten olen tämän asian suhteen varovaisen toiveikas.

      Poista
    2. Entä jos sen tabletin sais käyttöön vasta sen jälkeen, kun potassa on jotain... Vaikka kaipa lapsi kuin lapsi jossain vaiheessa itsekkin alkaa haluta vaipoista pois, eihän sitä ikää teidän taaperolla nyt vielä hirveesti kuitenkaan oo.
      Se on kyllä hyvä juttu et teillä nuo testit näytti negaa. Meillä verikokeet oli positiiviset ja sit alkoi se jossittelu, että onko lapsi siedättynyt vai ei. Vihdoin tehtiin erittäin vaikea päätös eläimistä luopumisesta ja sitten alkoi se piina, kun ei tilanne parantunutkaan. Mutta noin neljä kuukautta kissojen lähdön jälkeen ihottuma parani lähes täysin, tietysti pientä atooppista ihottumaa on. Se vaan otti aikansa ennen kuin iho rauhottui ja kämppä puhdistui pölyistä. Se olis ollut ihan kestämätön tilanne jos helpotusta ei sit olis tullutkaan ja eläimistä olis luovuttu turhaan. Mutta onneksi teillä nyt ei näytä olevan tästä kysymys, kun testitkin näytti negaa.

      Poista