torstai 14. elokuuta 2014

Lisää ensitunnelmia

Haluan vielä kirjata ylös joitain Tokan elämäntaipaleen ensitunnelmia. Mennään ranskalaisin viivoin, koska laadukkaampaan esitykseen ei oikein tunnu olevan aikaa.

  • Meille kerrottiin aamulla osastolla, että mun sektio oli ajoitettu iltapäivään klo 13. Näin ollen saatiin ensin käsky asettua taloksi ja mennä sitten kahvittelemaan kaikessa rauhassa. Kätilö poistui joksikin aikaa ja kun hän palasi, sektion ajankohta olikin muuttunut ja sinne olikin määrä siirtyä välittömästi. Ensimmäinen ajatus oli kauhistus, mutta loppujen lopuksi oli todella paljon parempi, että pääsin leikkuriin heti niin ettei tarvinnut jännätä koko aamupäivää. Olin nimittäin todella jännittynyt ja valvonut monta yötä, joten nopea ratkaisu oli siihen saumaan tosi tervetullut.
  • Ekaa odottaessa mulla ei varmaankaan ollut niitä suositeltuja mielikuvia tulevasta vauvasta, en mä yhtään tiennyt mitä odottaa. Nyt ultrakuvien perusteella olimme puolison kanssa sitä mieltä, että Toka tulisi olemaan isoveljensä toisinto. Kuitenkin kun Toka oli syntymässä, lääkäri totesi: "No nyt näkyy tummaa tukkaa!" Puolisolla ja mulla on molemmilla vaaleat hiukset, joten ensinnäkin Tokan tummahiuksisuus oli ylläri - hiukset ovat jo vaalenemaan päin, mutta ensi alkuun jo pelkkä hiustenväri vähän hätkäytti. Toka ei myöskään ollut mikään veljensä kaksoisolento, joten pari ensimmäistä vuorokautta meni jotenkin hämmästellessä miten omanlaiseltaan Toka näytti. Vähän koin myös syyllisyyttä siitä, että Tokan kohdalla ne vahvimmat tunteet heräsivät hiljalleen - olihan se ensikohtaaminen ihan tajunnanräjäyttävä, mutta ei se ollut ehkä niin suoraan elokuvista kuin Ekan kohdalla. Tokan kanssa kuitenkin esimerkiksi se ensimmäinen ihokontakti oli mieletön: vauvahan osasi ihan oikeasti suunnistaa rinnalle!
  • Vastasyntyneethän ovat yleensä ensimmäisen vuorokauden "pöhnässä" ja nukkua posottavat, mutta meidän Toka ei ollut yhtään pökkyrässä vaan aloitti heti massiivisen tissillä roikkumisen. Toka oli myös ekan vuorokauden huomattavan kovaääninen ja ehdimme jo puolison kanssa olla vähän ihmeissämme olimmeko saaneet karjuvauvan. Toisen vuorokauden aikana Toka kuitenkin hiljensi volyymiä ja on nyt ollut äänenkäytöltään aika samaa luokkaa kuin isoveljensä eli ei mikään kiljukaula.
  • Mä en muista mitään kovinkaan pahoja jälkisupistuksia Ekalta, mutta Tokan syntymän jälkeen jälkisupistukset olivat aika hirveitä. Sattui ihan tosissaan eli helvetisti. Muistaakseni kolmas vuorokausi oli kaikkein pahin, olin ihan muissa maailmoissa kipujen takia.
  • Tokan ollessa noin 1½-viikkoinen, puoliso teki muutaman työvuoron, jotta voisi sen jälkeen pitää pitempään yhtäjaksoisesti vapaata. Tuona aikana mun apuna täällä kotona oli anoppi. Täytyy sanoa, että nuo vuorokaudet olivat mahdollisesti yksiä elämäni pisimpiä - olin aika pirun hermona anopin kanssa. Selvisi mm. että anoppi ei pitänyt kovinkaan tarkasti kiinni rutiineista perusteena se, että lapsi oli sanonut ei. Hampaat oli jätetty pesemättä, aterioimaan ei tarvinnut tulla... Mä en yksinkertaisesti voinut vahtia kaikkea, koska olin niin tiiviisti Tokan kanssa. Anopilla oli myös "hieno" periaate, jonka mukaan hän ei voinut kysyä apua tai neuvoa, koska hän oli auttamassa eli toisin sanoen hän teki asiat mieluummin perseelleen ja antoi meidän korjata jäljet kuin olisi heti kysynyt miten joku juttu tehdään. Olin suoraan sanottuna seitsemännessä taivaassa kun anoppi viimein lähti, mikä tietysti kuulostaa kiittämättömän paskiaisen puheelta. Anopista oli suuri apu enkä olisi selvinnyt ilman häntä ja siitä olen oikeasti kiitollinen, mutta on vaan ihan pakko todeta, että ei sillä naisella ole minkään valtakunnan maalaisjärkeä. Jopa puoliso suopui nyt myöntämään, että moni asia meni aika tolkuttoman pyllylleen. Asioiden on muututtava ennen kuin Eka menee seuraavan kerran appivanhemmille hoitoon.
  • Muistini mukaan Eka nukkui vastasyntyneenä niin kuin vastasyntyneet kai useimmiten nukkuvat eli paljon. En tiedä oliko helteellä näppinsä pelissä, mutta Toka on vaikuttanut nukkuvan huonommin kuin veljensä. Ja vaikka Eka oli oikea tissiposki, niin Toka vasta tissiposkelta tuntuukin. Viiden tunnin imetysrupeamat eivät ole mitenkään harvinaisia edelleenkään.
  • Sanovat, että toisen lapsen kanssa osaa ottaa rennommin. Paskapuhetta. Mä en ole ainakaan ollut yhtään sen rennompi. Toka valvoi pari yötä ihan alkuaikoina kotona ja vastoin kaikkia periaatteitani menin kokeilemaan tuttia, koska olin vaan niin lopen uupunut. Kyllähän se sitä lutkutti, mutta mun syyllisyydentuntoni kohosi sellaisiin lukemiin, etten enää itse saanut sen takia nukuttua. Sen koommin ei olekaan nyt tuttia kokeiltu, mä en vaan voi. Mä en todellakaan tuomitse tai arvota, jos toisilla vauvoilla/lapsilla käytetään tuttia, mutta omalla kohdalla tämäkin on vaan sellainen asia, joka saa mut tuntemaan itseni ihan täydeksi paskaksi. Olen laiska ja mukavuudenhaluinen kakkiaisäiti, jos suovun antamaan sen tutin. En tiedä, voisihan se arkea helpottaa, kun vauva tuntuu tosiaan roikkuvan tunteja ja taas tunteja tissillä, mutta kun en pysty niin en pysty. Olen ilmeisesti mieluummin pahalla päällä ja väsynyt ja imetän 24/7.
  • Ei ole muuten mitään aavistusta miten tulen selviämään yksin näiden lasten kanssa, jos Tokan tissiriippuvuus jatkuu yhtä pahana. Mähän imetin Ekaa alusta lähtien makuullaan öisin ja siinä pystyi itsekin välillä torkahtamaan, vaikka vauva jatkoikin syömistä, mutta nyt Tokan kanssa en jostain syystä ole osannut. Mulla aukesi nännit taas aika pahasti alussa, ja Tokan imuotetta on myös ollut vaikeahko saada oikeanlaiseksi. Osasyyllinen oli ihan jatkuvasti täyteen pakkautuva toinen rinta, mutta myös se, ettei Toka meinannut millään avata suutaan tarpeeksi ja sai aina näykkäistyä ikenillään nännin auki. Tästäkin syystä mun on pitänyt valvoa imemistä ehkä jonkun verran enemmän ja imettää istuviltaan, mikä on osaltaan vaikuttanut siihen, että olen myös väsyneempi. Mähän muuten vannoin, että Tokaa en sitten enää imetä tuntitolkulla, koska siihen ei vaan ole rahkeita kun lapsiakin on kaksi, mutta enpä mä nyt ainakaan vielä ole osannut tuolle tuntikausien lutkuttamiselle mitään tehdäkään.
  • En muista ihan tarkalleen, mutta mulla on aavistus, että raskauskilot ovat tällä tokallakin kerralla karisseet about samaa vauhtia kuin ekalla kerralla. Joskus kai viikko sitten mulla oli vielä viisi kiloa jäljellä normaalipainoon. Toisaalta mua ei kilot niin kauheasti kiinnostakaan, kyllä ne siitä karisevat ennen pitkää. Ja jos eivät karise, niin sitten kevennetään. Imetyskin varmaan kuluttaa osan. Mutta. Mä olen kieltämättä vähän huolissani taas tuosta kessistä. Se ei ole mun mielestäni palautunut kovinkaan hyvin ja mulla on edelleen sellainen useamman kuukauden raskauspömppö. Ei siis varsinaisesti mikään pelastusrengas tai ihohöttöä vaan iso, pullottava raskausvatsa - sektiosta on kuitenkin kohta aikaa kuukausi. Sain eilen tukivyön, jota käytetään raskauden jälkeen ja totisesti toivon, että siitä on jotain hyötyä. Mä en totta puhuen aina ymmärrä sellaista ylenpalttista laihdutusvöyhötystä heti synnytyksen jälkeen, mutta täytyy sanoa, että jos tämä vatsa jää vielä huonompaan kuntoon kuin Ekan jälkeen, niin odotettavissa on varmaan aika synkkiä fiiliksiä. Se mua huolettaa, että tälle vatsalle ei ole mitään tehtävissä ilman leikkausta. Mä en halua näyttää loppuelämääni raskaana olevalta. Jälkitarkastuksessa täytyy pyytää lähetettä eteenpäin tuon napatyränkin takia.

2 kommenttia:

  1. Hei, miten sulla meni raskaus ton tyrän kanssa? Kipuiliko kovasti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se oli jatkuvasti kosketusarka ja jos sen esimerkiksi kolhaisi johonkin, sattui ihan kunnolla. Taisi kipuilla ja särkeä vähän muutenkin.

      Poista