Hellevauva

Meillä on vauva. Vauva on kova tissin perään ja tissit ovat kipeät, koska imuote ei ole vielä täysin kunnossa. On myös helle, mikä lisää homejuustofiilistä. Olen kuljeskellut kotona paidatta tissit vuotaen - pyykkikone laulaa taas. Välillä tuntikausia jumissa sohvalla (selkä kiittää). En muuten muistanut ihan täysin miten vaikealta tämä imetystaipaleen alku voikaan tuntua ja millaisessa eloonjäämistilassa sitä hetken joutuu elelemään. Taas uudelleen synnärillä herännyt vauvakuume lähti aika jyrkkään laskuun, kun totesin, että on tämä vauvan kanssa olemisen alkutaival vaan osin aika brutaaliakin.

Synnytys - tai no se sektio - meni loppujen lopuksi aika kiitettävin arvosanoin. Olen todella tyytyväinen, että doula tuli mukaan, vaikkei doulia kai olekaan ollut tapana roudata niin usein mukaan suunniteltuihin sektioihin. Eihän erästä mun toiveistani sitten pystytty lupauksista huolimatta täyttämään ja olin jo hyväksymässä asian vastalauseitta, mutta koska olin kertonut doulalle etukäteen, että en varmasti siinä tilanteessa osaa pitää puoliani, doula piti mun puoliani ja sain toiveen toteutettua puolittain, mikä riitti ja mistä olen tajuttoman onnellinen. Vauvaa ei nimittäin viety pelkästään isälle kenguruhoitoon sillä aikaa kun mua kursittiin kasaan vaan isä sai tulla vielä leikkaussaliin vauvan kanssa, vauva koko ajan isän iholla ilman mitään kapaloja. Kun isän piti mennä vauvan kanssa pois leikkaussalista, doula tuli tilalle. Homma toimi. Myöhemmin leikkauksen jälkeen sain synnytyssalissa vauvan ihokontaktiin ja se pääsi ryömimään mun rinnalleni, mikä oli "aika" hienoa.

Noin teknisesti sektio meni niin, että juuri kuten otaksuinkin, mulla oli niin runsaasti kiinnikkeitä, ettei erikoistuva lääkäri uskaltanut lähteä leikkaamaan mua itsekseen. Kutsuivat paikalle toisen lääkärin ja pystyivät sitten jatkamaan avausta. Normaalisti lapsi kai syntyy aika äkkiä leikkauksen aloittamisen jälkeen, mutta mun kohdalla taisivat puolisen tuntia setviä kiinnikeviidakkoa ennen vauvan syntymää, mikä ei ihan välttämättä tuntunut kauhean mukavalta. Lyhyen "paniikkikohtauksen" sain myös puudutusvaiheessa, kun anestesialääkäri ei mun toiveestani huolimatta kertonutkaan, että aikoo aloittaa puudutteen laiton vaan aloitti sen pukahtamatta sanaakaan. Oli tosin aiemmin sanonut, että kohtapuoliin puudutellaan (mutta ei vielä), mutta olisi voinut olla suotavaa mainita, että no nyt meinaan tässä aloittaa tuikkimaan piikillä sun selkääsi. Eihän se puuduttaminen sitten juurikaan sattunut, mutta eipä tuollaisissa asioissa useimmiten siitä itse kivusta olekaan kysymys. Sektio taisi kestää kaikkineen 1½ tuntia.

Kaiken kaikkiaan sektiosta jäi yllättävän hyvä mieli. Olisinhan mä mieluusti nytkin paremmassa kunnossa enkä edelleenkään pidä sektiota lainkaan helppona tapana saada lasta, mutta nyt näin. Ainakaan en ole niin kipeä kuin sen kiireellisen ja komplisoituneen sektion jälkeen, joten vähän elättelen toiveita nopeammasta toipumisesta. Sairaalastakin pääsin tällä kertaa vuorokautta aiemmin kuin edellisellä kerralla (oikeastaan kahta, mutta nyt lasketaan sektion jälkeinen aika).

Koska en jaksa olla nyt kovin omaperäinen, kerrottakoon että vast'edes tulen nimittämään lapsiamme Ekaksi ja Tokaksi. Esikoinen sitä paitsi näytti jossain vaiheessa vauvana aivan Eka Vekaralta. Toka näyttää toistaiseksi vaan omalta itseltään emmekä ole oikein edes keksineet ketä hän muistuttaa eniten.

On muuten aika järkyttävän surkeaa, kun ei voi nostella ja sylitellä Ekaa kunnolla eikä käydä sen kanssa pihalla tai edes leikkiä (koska olen jumissa vauvan suussa tai koska leikkaushaava/paskaksi mennyt selkä ei vaan vielä anna periksi). Mä en nyt just muuta toivo kuin että tämä saatanallinen eriteshow ja alkuvaikeudet helpottavat niin että päästään tekemään asioita ihan kokonaisena perheenä ja minäkin osallisena kunnolla Ekan elämässä.